veronmaksajat.fi

Brasilian keskiluokka kasvaa ja kuluttaa

Jari Luoto

Harva asia näkyy Brasilian taloudessa yhtä selvästi kuin keskiluokan nopea kasvu. Ostoskeskuksia ja uusia asuinalueita nousee kaupunkeihin kuin sieniä sateella. Maantielle rullaa kiihtyvään tahtiin uusia autoja, viime vuonna reippaat 3.5 miljoonaa. Kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan kauppa pyörii kovilla kierroksilla, kun Thiegot ja Thaisit kantavat mikroaaltouuneja, taulutelevisioita ja pelikoneita koteihinsa.

Brasilian 191 miljoonan asukkaan väestöstä noin 35 – 40 miljoonan lasketaan nousseen keskiluokkaan viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana.

Tämä on paitsi tasaisen talouskasvun ansiota, myös kahdeksan vuotta presidenttinä toimineen Lulan, ja häntä 2010 seuranneen presidentti Dilman valtakaudella toteutettujen sosiaalisten ohjelmien ansiota. Nämä maailman laajimmat tulonsiirto-ohjelmat ovat kasvattaneet suuren joukon  kulutusmahdollisuuksia Brasiliassa.

Työtä toki riittää edelleen. Brasilia oli pitkään pahnan pohjimmainen muutoinkin maailmanmitassa epätasa-arvoisimman tulonjaon maanosassa. Nyt on liikuttu oikeaan suuntaan. Tulonjaon tasaisuutta kuvaavan gini-kertoimen lukemat ovat parantuneet vuoden 2002 lukemasta 0.64  tämän päivän lukemaan 0.53 .

Köyhyydessä elävien määrä on edelleen 16 miljoonaa. Missään ei tulonjaon eriarvoisuus näy yhtä selkeästi kuin maanosan taloudellisessa keskuksessa, 20 miljoonan asukkaan São Paulossa. Köyhimmän kymmenyksen tulot ovat nousseet kymmenessä vuodessa lähes kaksinkertaisiksi. Silti; Avenida Europa-kadun paidattoman kengänkiillottajan ja Lamborghini-, Ferrari- ja Bentley- myymälöiden tuotteiden välissä on samaan aikaan paitsi ikkunalasi, myös valovuosi.

Kaiken sellaisen myynti, mihin keskiluokka tuloillaan yltää, kasvaa Brasiliassa kohisten. Kulutustavaroiden tuottajat löytävät täältä markkinan, joka nousee maailman viidenneksi tärkeimmäksi vuoteen 2020 mennessä. Taakse jäävät Ranska, Iso-Britannia ja Italia - ja Saksan kannoilla kiritään.

Ei ihme, että yhä uusia autonvalmistajia liittyy suurten saksalaisten, italialaisten ja ranskalaisten tehtaiden seuraan ja aloittaa valmistuksen Brasiliassa. On helppo nähdä, että Euroopan pysähtyneillä markkinoilla laitetaan samaan tahtiin lappua tehtaiden luukulle. Brasilia on vuonna 2020 maailman kolmanneksi suurin automarkkina.

Brasiliasta ei sen sijaan tule koskaan painopaperin kulutuksen kultamaata, koska alhaiset levikkiluvut eivät koskaan ehtineet nousta ennen kuin digitaalinen tiedonvälitys nurkkasi tämänkin yhteiskunnan.

Tämä ei tarkoita että paperituottajien kannattaisi unohtaa maanosa. Keskiluokka on kuningas myös pehmopapereiden kuluttamisessa ja nykyisestä alle kolmen kilon kulutuksesta henkilöä kohti voidaan helposti nousta kymmenkertaisiin lukuihin,  ja maailman kolmanneksi tärkeimmäksi markkinaksi tässäkin.

Kolmen suurimman markkinan joukossa Brasilia on jo muutaman vuoden kuluttua myös muun muassa oluen kulutuksessa ja kenkien, tietokoneiden, moottoripyörien, jääkaappien ja lemmikkieläintuotteiden myynnissä.

Kauneuden palvonnan Brasilia ohittaa kosmetiikan myynnissä monet Euroopan maat pian mennen tullen. Pelkästään São Paulossa suihkitaan ja vaahdotetaan pian hiustenhoitoaineita enemmän kuin koko Ranskassa.

Merkittävää on se, että kulutus kasvaa voimakkaimmin suurten metropolialueiden ulkopuolella. Brasilia on jo hyvin kaupungistunut, ja vauraus leviää asutuskeskuksissa, jonne maaseudun ”köyhyystaskut” pikku hiljaa tyhjenevät työmahdollisuuksien perässä.

Joidenkin arvioiden mukaan kulutus Brasiliassa tulee suorastaan räjähtämään kasvuun. Globaalisti levittäytyneet firmat luottavat kokemukseen siitä, että kynnys kulutustavaroiden hankinnan voimakkaalle kasvulle ylitetään, kun bkt/asukas saavuttaa noin 12 000 Yhdysvaltain dollarin rajan. Brasilia on tällä kynnyksellä hyvin pian. Samalla työikäisten määrä väestöstä on Brasiliassa suurempi kuin koskaan maan historiassa.

Markkinat ovat otettavissa nyt. Aikaisempien kokemusten mukaan juuri tässä vaiheessa vähittäismyyntimarkkinoille tulevat saavat helposti jopa vuosikymmeniä kestävän hallitsevan aseman. Kauppaketjuilla ja tavaranvalmistajilla on Brasiliassa kultainen hetkensä saada nimensä iskostettua uusien kuluttajien mieliin.

>> Taloustaito

Kirjoittajasta

Jari Luoto on Suomen suurlähettiläs Sveitsissä.

Blogeissa