veronmaksajat.fi

Ekaluokkalainen osakkeenomistajana

Sari Lounasmeri

”Siirrän 90 euroa kuussa lapsilleni rahastoon”, Vesa Puttonen kertoi avauspuheessaan. Sijoitus Invest -tapahtuman yleisö kuunteli tarkkaan. Hyvä puheenvuoro ja tärkeä esimerkki.

Tosin sen rahaston sijaan voidaan yhtälailla puhua suorista osakesijoituksista. Lasten kohdalla aikajänne on pitkä ja ylimääräisiä kuluja on turha ottaa. Mikäli 100 miinus ikä pätee osakepainon laskukaavana, on nimenomaan osakemarkkinoille sijoittaminen perusteltua.

Itse sijoitan lapsille laittamalla automaattisena tilisiirtona heidän pankkitileilleen kuukausittain sata euroa. Summa vastaa suunnilleen lapsilisän määrää ja jää selvästi verottajan verottoman lahjan rajasta (alle 4000 euroa kolmessa vuodessa). Kun lapsen tilille on kertynyt tarpeeksi rahaa, ostetaan osakkeita. Siitä mitä osakkeita ostetaan, voi tietysti keskustella perhepiirissä.

Meillä on leikitty joskus osakekorteilla. Niitä taisi olla taas saatavilla Osakesäästäjien ständiltä. Korttien perusteella ekaluokkalaisen johtopäätös oli, että hyviä yhtiöitä olisivat UPM ja KONE. Ilmeisesti tunnusluvut vakuuttivat.

Tosin ekaluokkalaiseni arvostaa erityisesti sitä, että yrityksellä on suuri henkilöstö. Saattaa myös auttaa, jos yrityksen nimi on lyhyt ja kirjoitetaan tikkukirjaimilla.

Pörssisäätiön Sijoituskoulussa professori Jarmo Leppiniemi neuvoi messuyleisöä, että aloittelevan sijoittajan on hyvä keskittyä suuriin pörssiyhtiöihin. Siitä voi sitten siirtyä hiljalleen keskisuuriin ja lopulta pieniin.

Meillä lasten salkuissa on pääasiassa suuria, vakaita yhtiöitä, jotka ovat maksaneet tasaisen varmasti hyviä osinkoja. Esikoisen salkkua on mietitty enemmän ja kuopukselle on pyritty kopioimaan samoja valintoja.

Ekaluokkalaiseni on ehdottanut viime kuukausina jo useampaan kertaan, että sijoitettaisiin Isoon Omenaan. Hän muistuttaa aiheesta toisinaan siellä käydessä eli usein. Lähes puolet kerroista hän muistaa lisätä, että siis sitikoniin.

Sijoitus Investissä Pörssisäätiön analyytikkopaneelissa Paavo Ahonen nosti esiin rakennus- ja kiinteistöalalta kaksi suositusta. YIT ja Citycon. Päätin kuunnella jatkossa sitä ekaluokkalaista vähän enemmän.

Lapsille sijoittaminen on hyvää tulevaisuuden suunnittelua. Lapsi vaurastuu, ehkä oppii jotain taloudesta ja varallisuutta siirtyy veroneutraalisti hiljalleen sukupolvelta toiselle. Ja on ihanaa kun perheellä on yhteinen harrastus.

>> Taloustaito

Kirjoittajasta

Sari Lounasmeri

Sari Lounasmeri on Pörssisäätiön toimitusjohtaja.

Blogeissa