Euroopan Unioni ei ole hunningolla ja eksyksissä kuten usein kuulee väitettävän. Olemme isossa muutosprosessissa, joka on kaikille vaikea: ratkaisut vaativat paljon erilaisten näkemysten ja monien erilaisten asioiden sekä ulottuvuuksien yhteensovittamista.
Vaikeassa tilanteessa ratkaisutkin ovat vaikeita, eikä niitä voida tehdä yön yli. Poliittinen tahto euroalueen ja koko EU:n säilyttämiseksi on kuitenkin edelleen vahva. Mielikuvaa kaaoksesta ruokkivat ne, jotka haluavat niin tehdä pelottelutarkoituksissa.
Muiden muassa Financial Times julkaisi menneellä viikolla jutun, jossa kirjeenvaihtaja Ralph Atkinson ennustaa euroalueen porskuttavan eteenpäin 17-jäsenen voimalla vielä vuodenkin päästä, kun on aika taas luoda katsaus menneeseen vuoteen - vaikka vastavirtaakin riittää.
Euroalueen moninaiset ongelmat ovat kaikkien tiedossa ja markkinat seuraavat edelleen hermostuneina euroalueella tehtäviä päätöksiä. Epävarmuustekijöitä riittää - yksi esimerkki mahdollisesta epävakauttajasta on Silvio Berlusconin päätös kaivaa itsensä jälleen kerran naftaliinista ilmoittautuakseen Italian pääministerikisaan.
Edistystä on kuitenkin tapahtunut, vaikka eteneminen onkin tuskallisen hidasta. Myöhään keskiviikon ja torstain välisenä yönä EU-maiden valtiovarainministereiden kesken saavutettu sopu pankkivalvonnasta on yksi näistä edistysaskeleista.
Yhteinen eurooppalainen pankkivalvonta parantaa tallettajien turvaa ja vähentää riskikeskittymiä, jotka johtuvat jäsenmaiden erilaisista valvontakäytännöistä ja joskus haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä puuttua ongelmiin. Yhteisillä markkinoilla yhdenkin maan tai ison eurooppalaisen pankin tai pankkiryhmän kriisi leviää jokaisen jäsenvaltion ja jokaisen kansalaisen ongelmaksi.
Vahvan valvojan varmistamat yhteiset pelisäännöt tuovat rahoitusmarkkinoille paljon kaivattua vakautta ja lievittävät hermostuneisuutta. Kun yhteiset pelisäännöt vahvistavat koko eurooppalaista pankkijärjestelmää, parantaa se tätä kautta myös pankkien edellytyksiä rahoittaa reaalitaloutta paremmin.
Mistä pankkiunionin osalta nyt sitten sovittiin - millainen valvoja euroalueen pankeille sorvataan? Nyt saavutetussa sovussa Euroopan keskuspankin EKP:n suoraan valvontaan tulevat kaikkein isoimmat pankit: sellaiset, joiden tase on vähintään 30 miljardia euroa, tai jotka edustavat yli viidennestä maan kansantuotteesta. Tällä laskentakaavalla EKP:n suoraan valvontaan tulee euroalueella noin 200 pankkia. Suomesta EKP:n suoraan valvontaan siirtyvät maamme suurimmat pankit OP-Pohjola, Nordea ja Danske Bank.
Pienempien pankkien päivittäisestä valvonnasta vastaavat edelleen kansalliset valvojat - kuitenkin niin, että EKP:llä on viimekätinen valta puuttua minkä vain pankin toimiin, sekä antaa kansallisille viranomaisille valvontaa koskevia ohjeita. Vaikkakin monet ehtivät leimaamaan saavutetun kompromissin Saksan voitoksi - Saksa vastusti viimeiseen asti kaikkien pankkien suoraa EKP-valvontaa ja nyt saavutetun sovun kautta Saksan valvojille jääkin esimerkiksi maan poliittisestikin hyvin vaikutusvaltaisen säästöpankkiketjun valvonta - on kuitenkin selvää, että EKP:n valvontavalta ulottuu kaikkiin euroalueen pankkeihin.
Tämä on hyvä ja perusteltu lopputulema, niin pienten pankkien asiakkaiden kuin pankkien itsensä kannalta. Jos tietyn pankkiryhmän olisi nähty jäävän tiukemman valvonnan ulkopuolelle, olisi tämä todennäköisesti nostanut kyseiseen ryhmään kuuluvien pankkien pääoman hankintakuluja huomattavasti. Ei tule myöskään unohtaa sitä, että tietyssä tapauksessa pienissäkin pankeissa voi piillä iso riski. Valvontaan ei saa syntyä katvealueita.
Kirjoitus on julkaistu Nykypäivässä 14.12.2012
