veronmaksajat.fi

Osinkokausi lähestyy - oletko valmis?

Kim Gorschelnik

Osinkosijoittaminen on tuttu osakesijoittamisen peruskivi, jonka suosio on kasvanut.

Osingot ovat suoraviivainen tapa tarkastella osakkeenomistajan saamaa tuottoa, jonka saama huomio on kasvanut korkojen laskun myötä. Lienee niin, että osinkotuottoa on helpompi verrata korkotuottoihin kuin jonkin arvonmääritysmetodin antamaan arvioon osakkeen pitkän aikavälin tuotto-odotuksesta. Mikäli osinkoa maksettaisiin useammassa erässä vuoden aikana, vertailu korkotuottoihin varmasti vielä voimistuisi.

Osingot pitkän aikavälin strategiana

Akateemisesta tutkimuksesta löytyy todistusaineistoa siitä, että hyvien osinko-osakkeiden tuotot ovat pitkällä aikavälillä keskimääräistä parempia. Teollisuusmaiden velkaongelma johtaa taloustutkijoiden mukaan siihen, että talouden kasvu ja sitä myötä korkotaso voivat jäädä pitkään matalalle. Voidaan olettaa, että osinkotuoton merkitys osakemarkkinoiden kokonaistuotossa kasvaa, kun talouden pitkän aikavälin kasvuodotus on heikko.

Syntyneestä tilanteesta kertoo alla oleva kuva, jossa on vertailtu Helsingin pörssin osinkotuottoa Suomen valtion 10-vuotisen velkakirjan tuottoon. Uskon, että jommankumman tuotto on pitkällä aikavälillä pielessä: joko osakkeiden kurssit nousevat (=osinkotuotto laskee) tai korko lähtee nousuun.

Helsingin pörssin osinkotuotto ja Suomen valtion 10-vuotisen lainan korko vuoden 2008 alusta:

Lähde: FactSet, Tapiola Pankki

Osinko kiinnostaa myös lyhyellä aikavälillä

Suomessa, missä osingot maksetaan tyypillisesti keväällä, vaikuttaa osinkojen maksu myös lyhyellä aikavälillä osakkeiden kursseihin. Kirjoitin vuosi siten aiheesta ja nyt on sopiva hetki palata tähän taktiseen teemaan.

Siirrymme siis osinkotuotosta kurssimuutoksiin ja samalla aikajänne lyhenee. Havaintona oli, että korkean osinkotuoton yhtiöiden kurssikehitys on vahvaa ennen osinkojen irtoamista eli juuri tässä vuodenvaihteen ympärillä. Tutkimme suomalaisia yhtiöitä 10 vuoden ajalta ja tarkastelimme tilannetta myös kevään 2012 osinkojen ympärillä. Johtopäätös oli, että tuijottamalla pelkästään osinkotuottoa onnistui saamaan salkkuun keskimääräistä kurssikehitystä paremmin kehittyneet osakkeet.

Voiko näin yksinkertainen strategia toimia? Selvää on, että muihinkin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota. Selvää on myös, että lyhyen aikavälin kurssikehityksen ennustaminen on vaikeata ja monien mielestä jopa täysin turhaa. Toisaalta se ei millään tavoin vähennä osinkoihin ja osinkojen kasvuun liittyvää informaatioarvoa lyhyellä ja erityisesti pidemmällä aikavälillä.

Keväällä 2013 on jälleen luvassa hyviä osinkotuottoja. Markkina-arvoltaan suurempien yhtiöiden joukosta korkeimmat osinkotuotot löytyvät seuraavista osakkeista: Elisa, Sanoma, Alma Media, UPM-Kymmene, Fortum, TeliaSonera, Orion, Metso, Fiskars ja Citycon. Keväällä on sitten jälleen paikallaan tarkistaa miten tällä kertaa kävi.

Kirjoitus on julkaistu Sijoitustalous-blogissa  3.12.2012.

Kirjoittajasta

Kim Gorschelnik

Kim Gorschelnik  on FIMin pääanalyytikko. Seuraa @KimGorschelnik Twitterissä.

Blogeissa