Euroopan velkakriisi on ajanut keskuspankin normaalin rahapoliittisen tonttinsa ulkopuolelle. Ohjauskoron lasku ennätyksellisen alas ei ole enää riittänyt, ei myöskään pankkien keskuspankkiluottojen ja -talletusten korkojen painaminen nollan pintaan. EKP on amerikkalaista kaveriaan Fediä seuraten ryhtynyt rahapolitiikan ns. määrälliseen keventämiseen. Se kuulostaa setelirahoitukselta ja joidenkin tulkintojen mukaan on nimenomaan sitä.
EKP on keventänyt määrällisesti ostamalla heikoimpien euromaiden valtioiden lainoja – ei suoraan niiden emissioista, vaan jälkimarkkinoilta. Keskuspankki on siten lisännyt näiden lainojen kysyntää ja ainakin väliaikaisesti alentanut kriisimaiden valtionlainojen korkoa.
EKP:n valtionlainojen osto on likviditeetin lisäystä. Keskuspankki ei paina läjäpäin seteleitä, vaan ”luo rahaa” elektronisesti ja käyttää näin luomansa rahan velkapapereiden ostoon. Tavoitteena ei ole inflaation kiihdyttäminen, mihin varsinaisen setelirahoitus tähtää. Siinä ylivoimaisen suureksi paisuneen velan reaaliarvo pudotetaan tahallaan vauhditetulla inflaatiolla.
Miksi EKP:n velkakirjaostoilla luomat sadat miljardit eurot eivät näy inflaationa? Siksi, että keskuspankkirahan lisäys on jämähtänyt pankkijärjestelmään. Eurooppalaiset pankit ovat rahamarkkinoiden halvaantumisen pelossa tallettaneet ylimääräisen rahan takaisin keskuspankkiin. EKP on myös viikoittaisilla rahamarkkinakaupoillaan pankkien kanssa vähentänyt keskuspankkirahaa. EKP ei siis ole setelirahoituksen tiellä.
Jotta likviditeetin lisäys johtaisi inflaatioon, pitäisi pankkien haluta ja myös onnistua myymään keskuspankin tarjoama rahan lisäys yrityksille ja kuluttajille. Keskuspankkirahan kasvun pitäisi näkyä luottojen ja talletusten valtaisana kasvuna. Tätä ei ole tapahtunut, joten inflaatio ei ole kiihtynyt.
Jos eurotalous lähtisi yllättäen vahvaan kasvuun, tulisi keskuspankille kiire kerätä ylimääräinen likviditeetti markkinoilta pois. Siihen olisi ainakin kaksi keinoa: EKP voisi nostaa pankkien keskuspankkitalletusten korkoa ja pidättäytyä uusimasta erääntyviä keskuspankkiluottoja.
Entä jos Euroopan velkakriisin hoito päätyisi totaaliseen umpikujaan, EKP hylkäisi hintavakauden sekä muut keskuspankkiopit ja onnistuisi rahamäärän lisäyksellä polkaisemaan inflaation tosissaan liikkeelle? Silloin tapahtuisi mittava varallisuuden siirto säästäjiltä velallisille. Euron arvo romahtaisi suhteessa muihin päävaluuttoihin. Valtioiden velat ja muut velat sulaisivat, mutta samalla euroalue köyhtyisi.
Todelliseen setelirahoitukseen liittyy myös yksi iso kysymys: miten pitkät markkinakorot reagoisivat kovaan inflaatioon? Valtiot samoin kuin yritykset tarvitsevat jatkossakin pitkäaikaisia lainoja, mutta millä korolla niitä inflaatio-oloissa saisi? Kuinka kovaa tuottoa näihin bondeihin sijoittavat vaatisivat eli kuinka suuren osan velkojen alemman reaaliarvon eduista pitkien korkojen korkeus söisi?
Ehkä setelirahoitus ei olisikaan ongelmaton eikä kätevä ratkaisu velkojen hoitoon. Jos olisi, niin maailma taitaisi olla täynnä vauraita ja menestyviä kansantalouksia.
