Ylipormestari Raimo Ilaskivi ehdotti Helsingin Sanomien yleisönosastolla 30.9. nykyisen asuntopulan ratkaisuksi vuoden 1948 mallin mukaista asuntotuotannon verohuojennuslakia, jonka seurauksena syntyi suoranainen pienten asuntojen rakennusbuumi.
Nytkin asuntopula kohdistuu suurissa kaupungeissa nimenomaan pieniin asuntoihin. Suurin pula on yksiöistä. Ilaskiven kirjoituksen sisältäneen lehden uutissivuilla kerrottiin, että kun elintaso kohoaa, yksinasujien määrä vain kasvaa. Tämä selittää pienasuntopulan jatkuvan pahenemisen.
Ilaskiven ehdotus olisi toteutuessaan yhteiskunnalta hyvin voimakas henkinen ja taloudellinen vastaantulo. Seurauksena olisi läpimurto vuokra-asuntopulan ratkaisemisessa. Nykyisessä veroilmastossa toiveet näin ponnekkaista toimista eivät alalla kuitenkaan kovin korkealla ole.
Näen siksi aiheelliseksi tuoda esiin, että jo huomattavasti kevyempi vastaantulo riittäisi kasvukeskusten pienasuntopulan helpottamiseen.
Rakentajat nimittäin tuottaisivat pieniä asuntoja suuret määrät ilman verohuojennustakin, jos se vain sallittaisiin. Pienet asunnot menevät välittömästi kaupaksi tai vuokralle. Toisin kuin suuret asunnot, joita on runsaasti tarjolla, koska niiden ongelmana on asiakkaiden maksukyvyn ylittävä hinta.
Tämän pieniin asuntoihin painottuvan asuntorakentamisen estää kaavoittajien keskineliökokovaatimus. Esimerkiksi Helsingissä uuden talon asuntojen keskikoon on oltava vähintään 75 neliötä. Jokaista yksiötä kohden on siis pakko tehdä yksi iso yli sataneliöinen asunto, jota on vaikea saada kaupaksi.
Edes verohuojennukset eivät pienasuntopulaan auta, jos tätä estettä ei poisteta. Toisaalta tämän esteen poistaminen ratkaisisi ongelman ilman, että verojen keräämisestä tarvitsisi luopua. Saattaa olla, että verohelpotuksia tarvitaan kulutuksen ylläpitämiseksi jossain muualla vielä kipeämmin.
>>
