Blogit 2013
Blogit
-
LILJESTRÖM 23.12.2013
Pankkipalikoista syntyy uusi korkomarkkina
”Pankkiunionin viimeinen rakennuspalikka on paikallaan”, totesi Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem voitonriemuisena Bloomberg.comin taannoisessa haastattelussa. Taustalla oli vasta... -
OKSAHARJU 16.12.2013
Fortumilta hyvä liiketoimintapäätös, valtiolle jopa 900 miljoonan euron osinko
Fortum kertoi torstaina 12. joulukuuta sähkönsiirtoliiketoimintonsa myynnistä Suomessa. Julkistettu kauppahinta on 2,55 miljardia euroa, mikä on markkinaodotuksiin nähden ylälaidalla. Sähkönsiirto ... -
PETÄINEN 13.12.2013
Ostanko tänä jouluna hummerin?
Suomalainen kuluttaa jouluun tänä vuonna 550 euroa, mikä on Nordean mukaan vain hienoisesti vähemmän kuin vuonna 2012. Ostamme lahjoja kuten ennenkin, mutta karsimme muista kuluista, kuten ruuasta ... -
UUSITALO 9.12.2013
Tuleva eläkeläisköyhälistö
Joitakin vuosia sitten meillä oli käsitys, että pelkällä kansaneläkkeellä (nyt täydennettynä takuueläkkeellä) elävien määrä tulee tulevaisuudessa vähenemään. Syy oli ilmeinen. Työeläkejärjestelmä o... -
OKSAHARJU 5.12.2013
Herlinit ostolaidan kuninkaina Oriola-KD:ssä – kolme mahdollista vaihtoehtoa tulevaan
Arvelin lokakuussa Arvopaperille, että Herlinin veljekset, Ilkka ja Niklas, olisivat valtaamassa nurkkaa Oriola-KD:stä. Tänään noin kaksi kuukautta myöhemmin on mahdollista todeta, että arvio on ol... -
RYTKÖNEN 5.12.2013
”Asuntojen hinnat laskevat 10 % ensi tiistaina klo 17.34
… ja nousevat tammikuun kuudes päivä, siinä puolen päivän jälkeen, 15 %.” Jotain tällaista oraakkelimaista ennustusta minulta on työni takia pyydetty vuodesta 2005 alkaen. Valitettavasti en ole vie... -
KORPELA 4.12.2013
Veropornoa vai läpinäkyvyyttä?
Marraskuun ensimmäisinä päivinä lehdissä julkaistiin tuhansien kansalaisten verotietoja. Suomalainen järjestelmä, jossa yksityisten kansalaisten tulo- ja verotiedot ovat kaikkien nähtävillä, on har... -
WESSMAN 3.12.2013
Hyvinvointivaltion myyttinen alasajo
Ainakin niin kauan, kun olen seurannut julkista keskustelua (80-luvun alusta), on valiteltu hyvinvointivaltion alasajosta. Suomessa julkiset menot henkeä kohti ovat tänä aikana reaalisesti tuplaant... -
KOEV 2.12.2013
EU-tason talouspolitiikan valvonta joudutti päätöstä kuntaohjauksen uudistuksesta
Mediasta olen saanut käsityksen, että ekonomistikollegat pitävät päätöstä kuntaohjausjärjestelmän uudistuksesta merkittävimpänä uutena elementtinä viimeviikkoisessa hallituksen päätöksessä rakenneo... -
MARTTINEN 2.12.2013
Johtajiksi ei valita supertähtiä
Kun Ruotsi ja Portugali karsivat pääsystä jalkapallon MM-kisoihin, Zlatan Ibrahimovic ja Cristiano Ronaldo tekivät kahdestaan kuusi maalia seitsemästä. Kun Lionel Messi on kentällä, Barcelona voitt... -
AARNIO 29.11.2013
Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä - sekatalouden huono esimerkki
Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on eriskummallinen luomus monella tapaa. Palveluita tuottavat kunnat, kuntayhtymät, kolmannen sektorin järjestöt ja yksityiset yritykset. Sotkuista. Palveluit... -
MÖTTÖLÄ 28.11.2013
Entä jos rahastopalkkio pilkottaisiin osiin?
Kun Suomessa selaa sijoitusrahastojen hintoja, näkee jokaisesta rahastosta tyypillisesti yhden prosenttiluvun. Juoksevina kuluina tunnettu palkkio sisältää tarkemmalla katsannolla hallinnoinnin ja ... -
SIMOLA 28.11.2013
Kulusyöppö rahasto kävi kukkarollani
Jos saa raavittua rahaa säästöön ja osa rahoista sitten häviää, ottaa aika lailla pannuun. Ensimmäinen rahastosijoitukseni osoittautui epäonnistuneeksi. Ellen väärin muista, myin rahasto-osuudet lä... -
GORSCHELNIK 27.11.2013
Nokia teki kaksi Suomen yrityshistorian parasta kauppaa?
Nokian yhtiökokous siunasi edellisviikolla matkapuhelintoimintojen myynnin Microsoftille. Matkapuhelinten myynti on kirvoittanut monenlaisia mielipiteitä salaliittoteorioista lähtien. Ehkä hieman v... -
LINDHOLM 27.11.2013
Raha seisoo
Suomen taloutta on tänä vuonna vaivannut kaksinkertainen kysynnän puute. Vienti päämarkkinoille ei ole sujunut normaaliin tahtiin, ja samaan aikaan kotimainen kysyntä on nuukahtanut. Ei siis ihme, ... -
HILDEBRANDT 25.11.2013
FED-mörkö pelottaa markkinoita
Markkinoilla Yhdysvaltojen keskuspankin FED:n korkopolitiikkaa pidetään tällä hetkellä suurimpana epävarmuustekijänä. Odotukset osakemarkkinoilla ovat optimistisia, mutta pelko ja epävarmuus joukk... -
LEHTONEN 25.11.2013
Mistä saataisiin inflaatiota?
Inflaatio. Disinflaatio. Deflaatio. Nämä termit vilisevät aika ajoin talouskeskustelussa. Keskimäärin inflaatiota pelätään, mutta enemmän pitäisi pelätä deflaatiota. Viimeisimpien lukujen valossa e... -
MARTTINEN 22.11.2013
Mitähän Kekkonen sanoisi poliittisista virkanimityksistä?
Kun kirjoittaa poliittisista virkanimityksistä, on paras aloittaa siteeraamalla Urho Kekkosta: ”Siihen aikaan kun työväenpuolueet olivat vähemmistönä taistelemassa tunnustetusta asemasta valtiossa,... -
PETÄINEN 22.11.2013
Pankkirobottia tapaamassa
”Minun nimeni on Pankkirobotti. Saanko palvella sinua pankki- tai vakuutusasioissa?” Näin puhelee robotti tervehtiessään asiakasta OP-Pohjolan Pankkilabrassa Helsingin Aleksanterinkadulla ja verryt... -
PURSIAINEN 13.11.2013
Niin tai näin, aina väärinpäin!
Sijoitusvuoden 2013 lähestyessä loppuaan voi kehittyneisiin teollisuusmaihin varojaan sijoittanut sijoittaja onnitella itseään. USA:n pörssit ovat nousseet yli 20 % ja moni eurooppalainen markkina ...