”Brasilialaiset ovat mestareita tekemään asioita ilman, että he tietävät miten ne tehdään.” Tämä brasilialaisen yhteiskuntatutkijan lausahdus osuu tämän kehittyvän talouden kipukohtaan.
Kun maailman maita asetetaan järjestykseen sen mukaan, miten hyviä oppimistuloksia kussakin saavutetaan, on Brasilia kaukana kärjestä; 74 maan joukossa maa keikkuu kolmessa PISA-vertailun kategoriassa suunnilleen sijoilla 60. Maailmanpankki kuvasi tilannetta niin, että shanghailaisen ja brasilialaisen keskiverto-oppilaan matematiikan osaamisen välinen kuilu on noin viisi kouluvuotta.
Kahden kehittyvän suuren talouden väliset erot ovat niin suuria, että koulutusjärjestelmän uudistaminen on nostettu keskeiselle sijalle presidentti Dilman johtaman hallituksen tavoitejulistuksissa. Työmaata riittää.
Opetusjärjestelmän ongelmat alkavat opettajan työn kehnosta arvostuksesta ja kehnot eväät antavasta opettajankoulutuksesta. Motivaatiota ei paranna palkkaus, joka tuo realeja kukkaroon vähemmän kuin brasilialaisen keskipalkka on – noin 700 euroa. Koulutukseen sijoitetaan vajaat viisi prosenttia bruttokansantuotteesta, mutta rahoituksen painopiste on yliopistoissa, ei peruskoulutuksessa.
Koulunkäyntivuosien määrä on noussut johdonmukaisesti koko viime vuosikymmenen, mutta moni painaa peruskoulun jälkeen luokan oven kiinni varsin puutteellisin kielellisin ja matemaattisin valmiuksin.
Kun vain harva julkinen koulu kykenee täyttämään opetustehtävänsä kunnialla, laittavat kaikki kynnelle kykenevät perheet jälkikasvunsa yksityisiin kouluihin. Niiden pulpeteista on helpompi ponnistaa hyvin rahoitettuihin ja monesti yksityisiä yliopistoja parempiin julkisiin yliopistoihin.
Brasilian hallituksen tästä vuodesta alkaen asettama kiintiö – puolet yliopisto-opiskelijoista tulee ottaa julkisista kouluista – on tullut ikävänä yllätyksenä monille perheille. Näennäisesti tasa-arvoisia mahdollisuuksia lisäävä kiintiöinti ei poista perustavaa laatua olevia ongelmia, joiden tuloksena maa hukkaa valtavasti inhimillisiä voimavarojaan.
Koulutusjärjestelmä ei nykymuodossaan tuuppaa Brasilian taloutta eteenpäin, vaan painaa kiviriippana kasvuprosenttia alaspäin. Kun työn tuottavuuden kasvattamisen eväät ovat murusina, tuottaa yksi työntekijä Yhdysvalloissa saman minkä viisi Brasiliassa. Monen mielestä, ei vähiten elinkeinoelämän piirissä, kello on soinut nykyiselle järjestelmälle.
Brasilian hallitus onkin asettanut opetuksen, tieteen ja tutkimuksen parantamisen tähtitavoitteidensa joukkoon. Opetusjärjestelmään aiotaan suunnata lisää voimavaroja ja opettajien palkkoja parannetaan korotuksilla, jotka ylittävät muiden ammattiryhmien tason. Matkaa riittää silti kuljettavaksi.
Haasteellisempaa on se, että pelkällä rahalla ei osteta ammatille arvostusta, jolla saataisiin houkuteltua parhaat opiskelijat alan koulutukseen. Opetusfilosofiassakin on korjaamista. Nyt annetaan pintapuolisesti kirjaviisautta vähän kaikesta, mutta oman kriittisen ajattelun eväitä ei niinkään.
Brasilian tieteen ja tutkimuksen nuorempi sukupolvi taas yrittää repiä palasiksi sitä muuria, joka monen vanhemman polven professorin mielestä kuuluu korkeakoulutuksen ja yritysmaailman väliin. Tämä muuri on yksi selittävä tekijä sille, että Brasiliassa tuotetaan maailmanmitassakin merkittävä määrä akateemista tutkimusta, mutta hyvin vähän innovaatioita.
Suomi tulee saamaan osansa Brasilian hallituksen panostuksesta opiskelijoiden ja tutkijoiden vaihto-ohjelmiin ulkomaisissa yliopistoissa. Uudella ”Tiede ilman rajoja”-ohjelmalla rahoitetaan runsaat 100 000 opiskelijaa ja tutkijaa vaihtoon vuoteen 2014 mennessä. Suomalaisten yliopistojen runsas englanninkielisten kurssien tarjonta saattaa houkutella satamäärin brasilialaisia opiskelemaan ja tutkimaan aivan uusista näkökulmista.
Uusista yhteisistä poluista tutkimuksen alalla hyötyy suoraan myös Suomi, sillä Brasilialla on nyt suuren kehittyvän maan ja tasapainoisen julkisen talouden antamat eväät panostaa taloudellisesti merkittäviä summia tutkimukseen; sen selvittämiseen ”miten voitaisiin tehdä”.
>> Taloustaito
