Jo Kekkonenkin sen tiesi, Suomi on pääomaköyhä maa. Olympiavuonna 1952 ilmestyneessään kirjassaan ”Onko maallamme valttia vaurastua” Kekkonen kävi läpi sitä, että Suomen teollisuuden kehittäminen ja monipuolistaminen vaativat mittavia investointeja. Ongelmana oli vain ulkomaisen pääoman vähäinen saatavuus. Siksi Kekkosen neuvo oli, että tulevat investoinnit piti rahoittaa kansan säästöillä, kulutuksesta tinkimällä.
Mikään ei ole muuttunut, sillä vuonna 2013 jokaisessa seminaarissa tai keskustelussa päivitellään pääoman saannin vaikeutta. Milloin on kyse aloittavien yritysten vaikeuksista löytää pääomaa yrityksen alkuvaiheeseen. Kasvuyrityksille ei taas löydy riittävästi rahoitusta, eikä varsinkaan vientiyrityksille. Kunnon riskirahoittajaa ei näy mailla eikä halmeilla.
Vaikuttaa siltä, että kaikkein tyytymättömimpiä rahoitustilanteeseensa ja yritysrahoitusmarkkinoiden toimintaan ovat voimakkaasti kasvavat ja innovointia harjoittavat yritykset, joiden rahoitustarve on varmasti normi pk-yritystä huomattavasti suurempi. Juuri sellaisia yrityksiä juhlapuheissa kaivataan.
Rahoituspulaan huudetaan luonnollisesti apuun meitä veronmaksajia. Maakunnissa perustetaan alueellisia kasvurahastoja, joissa riskiä ottavat veronmaksajat yksityisten rahoittajien kanssa. Näissä ns. epäsymmetrisissa rahastoissa yksityinen sijoittaja on etuoikeutettu voittoihin ja palautettaviin sijoituksiin. Myös kansalliselle tasolle ollaan perustamassa Tekesiin sijoitusrahastoa, johon houkutellaan pääomaa (hyvin ehdoin). Puhuttamattakaan siitä, miten paljon erilaisia verovähennysmalleja on viime vuosina esitetty lukuisia.
On selvää, etteivät rahoitusmarkkinat toimi Suomessa riittävän hyvin, koska veronmaksajat joutuvat vuosikymmenestä toiseen ottamaan sitä roolia, joka toimivassa markkinataloudessa kuuluu rahoitusjärjestelmälle. Markkinoiden pitäisi määritellä, mihin hankkeisiin ja yrityksiin rahoitusta ohjautuu. Näin meille ainakin taloustieteen perusteissa opetettiin.
Mutta Suomi on syrjässä ja pääomamarkkinat ovat pienet, eikä suomalainen pidä pankkiireista tai salakavalista rahoitusalan ihmisistä. Heillä kun tahtoo lähteä mopo aina tasaisin väliajoin käsistä. Me pidämme vakaista insinööreistä, jotka suunnittelevat hilavitkuttimen, jota sitten yritetään myydä maailmalle.
Mutta kenties tarvitsemme enemmän pankkiireja ja vähemmän insinöörejä, jotta menestymme tulevaisuudessa. Siis lisää nallewahlrooseja Suomeen. Tosin hänkin taisi rikastua ainakin osittain meidän veronmaksajien avustuksella.
>> Taloustaito
