Kun Suomessa selaa sijoitusrahastojen hintoja, näkee jokaisesta rahastosta tyypillisesti yhden prosenttiluvun. Juoksevina kuluina tunnettu palkkio sisältää tarkemmalla katsannolla hallinnoinnin ja säilytyksen palkkiot, mutta näistä valtaosa menee hallinnointipalkkioon. Lisäksi sijoittaja maksaa usein merkinnästä ja lunastuksesta erilliset palkkiot.
Ajattelemme usein virheellisesti, että hallinnointipalkkio on nimensä mukaan vain rahaston salkunhoidosta aiheutuva kulu. Se on kuitenkin paljon muutakin. Siitä maksetaan kuitenkin myös rahaston markkinoinnin ja myynnin kulut – ja tietysti keritään myös koko yritysketjun katteet.
Entä jos tuo palkkio jaettaisiin osiin? Mitä sen sisältä paljastuisi? Voisiko osasta kuluja päästä eroon?
Kyllä, palkkio voidaan jakaa osiin. Säännöstö vaatiikin tekemään niin jo Britanniassa ja ensi vuoden alusta myös Hollannissa. Myös Ruotsi harkitsee tällaista mallia.
Britanniassa on tuotu usein esille seuraava jako: 1,5 prosentin tyypillisestä osakerahaston hallinnointipalkkiosta menee puolet eli 0,75 prosenttiyksikköä salkunhoitoyhtiölle. Rahastoa välittävälle taholle menee 0,25 prosentin siivu. Loppukolmannes eli 0,5 prosenttiyksikköä menee sijoitusneuvojalle.
Uudet säännöt edellyttävät, että rahastoyhtiöt tarjoavat asiakkaille myynti-, markkinointi- ja sijoitusneuvonnan kuluista ”puhdistettuja” rahasto-osuuksia. Palkkio on siis vain noin 0,75 prosenttia yllä olevassa esimerkissä. Rahasto myydään Briteissä usein välityspalveluiden kautta ja tämän väliportaan palkkio pitää näkyä erikseen.
Rahastoja suosittelevat puolestaan sijoitusneuvojat ja heidän palkkauksensa on mullistunut täysin. Itsenäiset sijoitusneuvojat eivät enää saa ottaa palkkiotaan rahastoyhtiöltä vaan heidän on laskutettava palveluistaan suoraan sijoittajaa. Uudistuksen tavoitteena on taata sijoitusneuvonnan puolueettomuus. Halutaan varmistaa, että sijoitusneuvoja ei myy vain rahastoja, joista hän saa parhaat komissiot vaan rahastoja, jotka ovat asiakkaalle parhaita.
Uudistuksessa on paljon terveitä piirteitä ja siitä olisi hyvä keskustella myös Suomessa. Aivan turhan moni on tullut ostaneeksi kalliita mutta huonosti pärjänneitä rahastoja, kun oma pankkineuvoja on niihin houkutellut muun neuvottelun ohessa. Rahastojen hankinta on voinut tulla myös sivukauppana asuntolainasta sovittaessa. Läpinäkyvyys neuvojan kannustimissa on ollut olematonta.
Ilkeää on, että kun rahastolla on yksi ja sama hinta kaikille piensijoittajille, myös itsenäisesti sijoituspäätöksensä tekevä on maksanut rahastosta saman verran kuin sellainen joka on ottanut tai saanut neuvontaa – hyvää tai huonoa. Britannian ja Hollannin malli tarjoaisikin tee-se-itse sijoittajille luultavasti mahdollisuuden ostaa rahastonsa halvemmalla.
Ongelmatonta sijoitusneuvonnan erottaminen itsenäisesti laskutettavasti palveluksi ei ole. Niin Britanniassa kuin Hollannissakin myönnetään, että pienillä summilla sijoittavat eivät välttämättä jatkossa saa sijoitusneuvontaa, ainakaan kovin laadukasta sellaista.
Tyypillinen sijoitusneuvonnan palkkio on prosentti kaksi sijoitettavasta pääomasta. 10 000 euron salkusta ei kertyisi neuvojalle kuin 100-200 euroa. Sillä summalla kukaan tuskin kovin perusteelliseen varainhoitotyöhön lähtee. Britanniassa katsotaankin tällä hetkellä, että alle 50 000 punnan varallisuudella ei neuvontaa juuri saa tai kannata ottaa. Hollannissa puhutaan jopa 100 000 eurosta.
Britannia poikkeaa Suomesta siinä, että siellä on suuri määrä itsenäisiä neuvojia. Hollannissa taas valtaosa rahastoista myydään pankkien kautta. Hollanti tuleekin olemaan hyvä koelaboratorio sille, miten pankit pystyvät – vai pystyvätkö – palvelemaan myös pienempiä sijoitusasiakkaita.
Helpottava tekijä voi olla se, että pankkikonsernissa toimivilla sijoitusneuvojilla on muutakin myytävää ja siten muitakin tulonlähteitä kustakin potentiaalisesta asiakkaasta kuten asuntolaina, vakuutukset ja pankkiasiat.
Aiheesta lisää Morningstar.fi-sivustolla
>> Taloustaito
