Maailmantalouden kasvun elpyminen Aasian ja Yhdysvaltojen avulla auttaa myös euroaluetta, mutta tämä apu jakautuu euroalueen maiden kesken hyvin epätasaisesti. Vähemmän ulkomaan kaupasta elävät ja ongelmissa olevat etelän maat, Espanja, Italia, Kreikka ja Portugali, saavat globaalista noususta osansa, mutta Saksaan verrattuna vain rippeet.
Kotimaisesta loppukysynnästä, investoinneista ja kulutuksesta, ei etelässä ole tietoakaan. Pohjoisessa on nähty hienoista kasvua, muttei riittävän vahvaa, jotta siitä riittäisi kunnolla vientikysyntää etelään.
Etelä-Euroopan kotimainen kysyntä on heikentynyt matalimmalle tasolleen viiteen vuoteen ja oli peräti 9 prosenttia heikompi kuin vuoden 2008 huipussaan, samalla kun pohjoisen euroalueen kotimainen kysyntä on yltänyt hienoiseen kasvuun. Palvelusektorin suhdannebarometrit etelästä ja Saksasta eivät lupaa muutosta tilanteeseen lähietäisyydellä.
Kotimaisella kysynnällä on väliä. Euroalueen suurin työllistäjä on palvelusektori ja kotimainen kysyntä on työmarkkinoiden tärkein tukija. Talous, jonka kotimainen kysyntä on heikkoa, tarvitsee erittäin vahvan vientisektorin kompensoimaan kotimaisen kysynnän heikkoutta.
Saksassa kotimainen kysyntä on pysynyt vakaana huolimatta maailmantalouden kasvun hidastumisperiodeista 2008–09 ja 2011–12. Saksan työttömyysaste nousi alle prosenttiyksikön 2008–09, kun taas 2011–12 se ei noussut juuri lainkaan. Tammi-helmikuussa 2013 Saksan kausitasoitettu työttömyysaste oli 6,9 prosenttia eli 0,7 prosenttiyksikköä matalampi kuin ennen finanssikriisiä. Muun euroalueen työttömyysaste oli tammikuussa 2013 13,7 prosenttia eli lähes 7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin ennen finanssikriisiä.
Kysyntäerojen taustalla on useita syitä, mutta merkittävä ero löytyy ainakin siitä, miten julkista taloutta on tasapainotettu. Etelässä on jouduttu leikkaamaan budjetteja rajusti, pohjoinen on pääosin välttynyt laajamittaiselta säästöpolitiikalta. Myös tulevaisuuden odotukset ovat julkisen talouden osalta erilaiset.
Kotitaloudet etelässä todennäköisesti ottavat huomioon sekä tulevat että nykyiset verotusolosuhteet tehdessään kulutus- ja säästöpäätöksiään. Kovinkaan moni tuskin odottaa paluuta entiseen ja säästämismotiivi lienee suuri. Mittava julkisen talouden rakenteellinen alijäämä painaa näillä näkymin kotimaista kysyntää pitkään Etelä-Euroopassa.
Etelä-Euroopassa pankkikriisi lisää negatiivisia kierroksia. Rahapolitiikan välitysmekanismi on rikki, koska pankeilla on pääomien riittävyyden ja liiketoiminnan tulokseen liittyvien riskien osalta suuria eroja, ja siten eri maiden pankeilla on hyvin erilaiset mahdollisuudet jälleenrahoitukseen ja luottojen myöntämiseen.
Tämän osoituksena luotonannon korot ovat Etelä-Euroopan maissa merkittävästi pohjoisia maita korkeammat ja rahoituksen saatavuus niukempaa. Rahoituskanavan toimimattomuus lisää etelässä vakavalla tavalla budjettileikkausten tuomia negatiivisia vaikutuksia talouskasvuun.
Vahva kilpailukyky auttaa saksalaisia yrityksiä selviämään etelän valmistajia paremmin, mutta kyse ei ole vain Saksan matalimmista työn yksikkökustannuksista. Ne eivät yksin selitä sitä, miksi Saksa on menestynyt. Erot selittyvät ennemminkin tuotekehityksessä ja brändinrakentamisessa onnistumisen ja myynnin maantieteellisen fokuksen avulla.
Autoteollisuus kelpaa esimerkiksi - saksalaisautoilla on tukevampi jalansija kalliimmissa hintaluokissa, joiden kysyntä kasvaa kaikilla markkinoilla. Lisäksi saksalaismerkit ovat saaneet markkinaosuutta kehittyvissä talouksissa.
Saksan työmarkkinat ovat jo ylikuumenemassa päinvastoin kuin kriisimaissa, joissa työmarkkinat ovat syvässä lamassa. Vapaiden työvoimareservien niukkuus nostaa Saksan palkkatasoa ja päinvastainen tilanne painaa kriisimaiden palkkoja alaspäin.
Joku voisi väittää, että juuri tätä euroalue tarvitsee: palkkakustannukset yhdenmukaistuvat. Mutta haluavatko Etelä-Euroopan kotitaloudet kulkea tätä tietä? Hidas tai negatiivinen palkkojen kehitys yhdistettynä suureen velkataakkaan ja kiristyvään verotukseen voi horjuttaa etelän maita poliittisesti, kuten nyt viimeksi on käynyt Italiassa.
Hiljaisella liekillä palava eurokriisi etenee siten, että Etelä-Euroopan taloudet jähmettyvät heikon talouskasvun ja korkean työttömyyden tasapainoon, ja samalla eurotalouksien eriytyminen vaikeuttaa poliitikkojen mahdollisuuksia löytää tie ulos kriisistä. Tämä pätee niin Euroopan keskuspankkiin kuin kansallisiin hallituksiinkin. Rahaliiton maat jakautuvat entistä enemmän pelastajiin ja pelastettaviin.
>> Taloustaito
