Suomen talous on maailman kolmanneksi kilpailukykyisin. Tai sitten ei ole. Muitakin sijoituksia on tarjolla – mittaajista ja mittareista riippuen. Ajankohtainen väittely kilpailukyvystä on monitahoinen. Eniten kiistellään siitä, mitkä mittarit ovat oikeita ja riittävän kattavia. Jotkut haluaisivat päättää koko väittelyn löydettyään mittarin, joka näyttää erinomaisia lukemia ja jonka perusteella mitään kilpailukykyongelmaa ei ole.
Kaikille kilpailukyvyn mittareille on yhteistä se, että ne kuvaavat mahdollisuuksia, edellytyksiä ja potentiaalia – siis perusvalmiuksia, joiden varaan talouden todellinen menestys voi ajan mittaan rakentua.
Käytännön tuloksissa Suomi ei yllä mitalisijoille. Edes eurooppalaisessa sarjassa emme ole top 5:ssä. Muutama havainto kertoo sen aika koruttomasti.
Jos kilpailukyky olisi kunnossa, niin miksi vientimme määrä on vuosikausia jäänyt jälkeen maailmankaupan kasvusta? Miksi kauppa- ja vaihtotase ovat trendimäisesti heikentyneet noin vuosikymmenen ajan? Miksi suorien sijoitusten nettovirta on vuosi toisensa jälkeen jatkunut Suomesta ulos? Miksi kokonaistuotanto on vuosittain miljardeja euroja potentiaalisen tasonsa alapuolella? Miksi työttömiä ja myös työvoiman ulkopuolista työikäistä väkeä on liikaa?
Markkinaosuuksia maailmalla on siis menetetty. Sen enempää ulkomainen kuin kotimainen pääoma ei pidä Suomea kovin houkuttelevana investointikohteena. Yritystoimintaan tai yrityskauppoihin sitoutuva raha hakeutuu mieluummin ulkomaille. Tuotantoa ja työtä kertyy tarpeettoman vähän. Talouden voimavarat eivät siten ole läheskään täyskäytössä.
Suomessa keskustelu on jäänyt jankkaamaan lähinnä sitä, mikä mittari on hyvä ja mikä huono. Enemmän energiaa kannattaisi käyttää sen pohtimiseen, mitä taloutemme todellisen suorituksen parantamiseksi pitäisi tehdä. Samassa yhteydessä olisi sovittava työnjaosta: mikä osa kilpailukyvystä on yritysten vastuulla ja mitä yleisellä talouspolitiikalla voidaan ja pitää tehdä?
Talouden kilpailukyky on yritysten kilpailukykyä. Jokainen yritys vastaa tuotteidensa laadusta ja liiketoimintansa uudistamisesta. Se on kilpailukyvyn perusta, johon talouspolitiikan päättäjät eivät voi vaikuttaa. Samoin johtaminen ja myyntitaito ovat yrityksen omissa käsissä. Niin myös yrityksen talous, joka määrittää kyvyn kestää talouden vaihteluita ja muita riskejä.
Talouspolitiikan tehtäväksi jää reilujen pelisääntöjen laatiminen ja yleisistä toimintaedellytyksistä huolehtiminen. Pelisäännöissä ratkaisevaa on kannustavuus, ja käytännön työkaluina siinä ovat verotuksen taso ja rakenne.
Vientituotteiden maailmanmarkkinahintoihin emme voi vaikuttaa. Palkkojen nousuun, moniin muihin kustannuksiin ja verotukseen sen sijaan voimme. Jospa aloitettaisiin niistä. Sen jälkeen yritykset huolehtivat kaikesta muusta.
>> Taloustaito
