Ruotsista on otettu ja halutaan ottaa mallia monessa asiassa. Yksi Ruotsin ihailun kestokohde on korkea työllisyysaste. Muodikas hokema kuuluu, että hyvinvointivaltion pelastaminen voi onnistua vain, jos pääsemme Ruotsin työllisyysasteisiin.
15–64-vuotiaiden työllisyysaste on Ruotsissa nykyisin viitisen prosenttiyksikköä Suomea korkeampi, siinä 75 prosentin hujakoilla, kun meillä jäädään alle 70 prosentin. Mutta katsotaanpa hieman työllisyysasteen taakse.
Työllisyysaste peittää ison eron: Ruotsalaiset tekevät huomattavasti enemmän osa-aikatyötä kuin suomalaiset. Muutaman vuoden takainen EU:n komission laskelma osoittaa, että Suomen ja Ruotsin kokonaistyöpanoksessa ei ole eroa, kun osa-aikatyö muutetaan vastamaan kokoaikatyötä.
Suomessa työpanos suhteessa työvoiman määrään on siis samaa luokkaa kuin Ruotsissa. Tämä on taloudellisen toimeliaisuuden kannalta ratkaisevaa, ei se, miten suuri osuus työvoimasta tulee lasketuksi työllisyysasteeseen, mihin riittää yhden tunnin työpanos viikossa. Tällä en halua sanoa, että työllisyysasteen parantaminen ei olisi hyvästä. Tähän ei kuitenkaan pidä pyrkiä osa-aikatyötä lisäämällä. Se olisi pään panemista pensaaseen. Sitä paitsi selvitykset osoittavat, että suuri osa nykyisistä osa-aikaisista haluaisi kokoaikaisen työn.
Jatketaan tilastojen syynäämistä. Yli 55-vuotiaiden työllisyys on kasvanut kymmenen vuoden aikana sekä Suomessa että Ruotsissa, Suomessa selvästi nopeammin. Tästä huolimatta tasoero ikääntyneiden työllisyydessä on edelleen huomattava. Onkohan taustalla muitakin tekijöitä kuin erityisesti ruotsalaisnaisten suurempi osa-aikatyön osuus?
Toinen ero on löydettävissä työttömyydestä. Se on Suomessa 55 vuotta täyttäneiden keskuudessa yleisempää kuin Ruotsissa. Sitä vastoin alle 30-vuotiaiden työttömyys on Ruotsissa jopa hieman yleisempää kuin meillä. Olisiko työmarkkinoillamme ikäsyrjintää enemmän kuin Ruotsissa?
Suomen ja Ruotsin vanhempien työntekijöiden työllisyys- ja työttömyyseroja koskevassa keskustelussa en ole huomannut kiinnitettävän huomiota Ruotsissa käytössä olevaan työn vähyydestä johtuvien irtisanomisten vuorojärjestykseen. Se perustuu työsuhteen kestoon. Lain mukaan tulee noudattaa periaatetta ”viimeksi sisään, ensin ulos”. Vaikka laki sallii monia poikkeuksia, niin se antaa vanhemmille työntekijöille nuoria paremman irtisanomissuojan.
Suomalaisissa työehtosopimuksissa on vastaavankaltaisia säännöksiä, mutta pikemminkin näyttää siltä, että irtisanomisten hyvinvointitappioita vähennetään meillä niin, että vanhemmat työntekijät joutuvat ulos ensin. Heidän toimeentulonsa on työttömyysputken takia paremmin suojattu kuin nuorten.
Kun tiedetään, että ikääntyneiden mahdollisuudet työllistyä uudelleen ovat vähäiset, niin voi arvella, että yksi syy ruotsalaisten vanhojen työntekijöiden korkeampaan työllisyysasteeseen on osa-aikatyön lisäksi tämä vuorojärjestys. Kannattaisiko mallia tutkia meilläkin?
>> Taloustaito
