Finanssikriisi herätti rahoitusmarkkinoiden valvojat ja säätelijät. Uusia vakavia kriisejä ei tietenkään haluta kokea, joten jo meneillään olleiden säätelyhankkeiden jatkoksi tehtailtiin nippu uusia.
Pankkien ja vakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta ja likviditeettiä koskevat määräykset tiukkenevat. Näitä pykäliä löytyy käsitteiden Basel III ja Solvenssi 2 alta. Lisäksi päällä ovat Euroopan laajuinen finanssikriisin hallintaoperaatio, uuden pankkiunionin rakentaminen, siihen liittyvä uusi valvonta ja talletussuoja, keskustelu rahoitusmarkkinaverosta, kansallisen pankkiveron käyttöönotto sekä rahoitustoiminnan ns. makrovakauden parantaminen.
On syntymässä painava tilkkutäkki, jonka alla on tukala olla sekä toimialan yritysten että niiden asiakkaiden.
Säätelyn rakentaminen maksaa, samoin sen aikanaan edellyttämän raportoinnin ja valvonnan pyörittäminen. Vielä suurempi hintalappu muodostuu tiukempien rajoitusten vaikutuksista pankkien ja muiden finanssitoimijoiden liiketoimintaan. Tähän säätelyn puoltajat toteavat, että hinta on kuitenkin paljon pienempi kuin uuden kriisin kustannukset.
Rahoitusmarkkinoiden kontrolli on periaatteessa erittäin tarpeellista. Markkinoiden koko on nykyisellään valtava. Parhaimmillaan ne voitelevat talouteen uutta vauhtia mutta pahimmillaan uhkaavat romahduttaa koko systeemin. Nykytilanteessa arveluttaa kuitenkin se, onko uuden säätelyn ajoitus kohdallaan ja miten heikonpuoleiset Keski- ja Etelä-Euroopan pankit pystyvät siihen sopeutumaan.
Eniten mietityttää silti asiakkaiden asema. Onkohan missään tehty kattavaa arviota siitä, millainen yhteisvaikutus kaikilla uusilla pelisäännöillä voi olla pankkien asiakkaille? Miten käy esimerkiksi lainojen hinnoille, pituudelle ja saatavuudelle? Entä säästöjen tuotoille ja finanssipalvelujen maksuille? Jotenkin herää epäilys, että rahoitusmarkkinoille neulottu säätelyn tilkkutäkki on lähivuosina yksi jarru Euroopan
