Vein työporukan suunnittelupäivämme virkistysosuudessa joogaamaan.
Pelkkä ajatus herätti naureskelua, skeptisyyttä ja pelkoa. ”No enhän mä nyt viitsi/osaa/taivu mihinkään”. ”No eikö se ole semmoista hymistelyä ja ilmassa leijumista”.
Niin vaan kaikki lopulta lähtivät mukaan. Ja palasivat 1,5 tunnin kuluttua innostuneina, silmät täynnä uuden oppimisen iloa - havaintoja omasta rajoittuneisuudesta sekä asenteiden että oman fysiikan osalta.
Samalla löytyi yhtäläisyyksiä sijoittamiseen.
Ilman perusteiden ymmärtämistä ja vaivannäköä siitä, että tekee asiat OIKEIN , voi touhuta vaikka kuinka paljon, mutta tuloksia ei synny. Voi jopa tuhota kroppansa - tai rahaa. Joogassa opetellaan aluksi seisomaan ja hengittämään. Myös sijoittajan on osattava perusasiat hyvin. Jos ei ymmärrä esimerkiksi arvostustasoa fundamentaalisesti oikein, käy jossain vaiheessa huonosti. Keho haluaa joogassa tehdä helposti – ei fiksusti. Sijoittaja syyllistyy tähän usein seuraamalla laumaa, ei faktoja.
Joogassa tarvitaan tasapainoa. Sen löytääkseen on pakko keskittyä ja rauhoittua. Sijoittaja kohtaa valtavan informaatiovirran, josta pitäisi keskittyä olennaiseen. Hötkyilemättä. Joogassa asennon korjaaminen käsiä vispaamalla johtaa katastrofiin – ja myös sijoittamisessa fiiliksen aikaansaama äkkiliike ja väärä korjaustapa voi johtaa ojasta allikkoon.
Joogaa ei voi koskaan voi osata täydellisesti, vaan koko elämä on varattava oppimiseen. Parhailla sijoittajilla on tämä sama nöyryys. Jokainen meistä on tavannut ammattilaisia, joista huokuu kokemus, näkemys ja samalla valtava nöyryys elinikäiseen oppimiseen. Heidän kanssaan on mahtavaa työskennellä – sekä sijoitusmarkkinoilla että joogassa.
Joogatuokiomme synnytti ajatuksia sekä elämänhallinnan, fyysisen terveyden että sijoittamisen osalta. Suosittelen.
>> Taloustaito