Osin helteisestä kesästä on vielä mielessä julkisesta keskustelusta syntynyt kuva rakenneuudistuspaniikista. Hallitus ja keskeiset ministerit lomailevat, kun pitäisi tehdä rakenneuudistuksia. Korkeat päättäjät eivät laiskuuttaan tee välttämättömiä päätöksiä.
Yksi rakenneuudistusten ongelma on, että ne yleensä kirpaisevat joitakin. Toinen vaikeus on, että ne yleensä tuottavat hyvää vasta vuosien päästä, jos silloinkaan, mutta kustannukset lankeavat maksuun heti tai ainakin hyötyjä nopeammin.
Pyrkimystä nostaa eläkeikää voi käyttää esimerkkinä. Laskelmin voidaan osoittaa, että tämä muutos parantaisi työllisyyttä ja julkisen talouden tulovirtaa, joskin vähemmän kuin monet luulevat. Mutta rakenneuudistuksilla on aina hintansa ja maksajansa – niin tälläkin.
Muutos koskisi eri tavalla eri työntekijäryhmiä. Ryhmä A jatkaisi tämän takia työssä uuteen eläkeikään. Ryhmä B olisi jatkanut työntekoa vaikka ikärajaa ei olisikaan nostettu. Ryhmä C joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle ja ryhmä D työttömäksi. Ryhmä E ajautuu työvoiman ulkopuolelle muulla tavoin kuin työkyvyttömyyseläkkeelle.
On oleellista, mitkä ovat näiden ryhmien suuruussuhteet. Vain ryhmä A parantaa julkisia tuloja. Työkyvyttömäksi tai työttömäksi joutuneet eivät merkittävästi muuta julkisen talouden tilannetta. Ryhmät D ja E vähentävät eläkemenoa.
Uuteen tilanteeseen joutuneiden yksilöiden hyvinvointi muuttuu huonompaan suuntaan ilmeisimmin ryhmien A, C, D ja E osalta ainakin siinä mielessä, että uudistus pakottaa heidät muuttamaan käyttäytymistään. Vanhuuseläke korvautuu joko vastahakoisella työssä jatkamisella tai muulla toimeentulolähteellä, joka tyypillisesti ei ole yhtä antelias kuin vanhuuseläke. Ryhmän B tilanne huononee vain, jos eläkeikää nostetaan enemmän kuin ryhmään kuuluva oli ajatellut työssä jatkaa, ja/tai jos eläke-etuuksia samalla huononnetaan. Tämä muutos heikentää myös muiden ryhmien tilannetta siinä vaiheessa, kun he alkavat saada eläkettä.
Nämä hyvinvointitappiot syntyvät nopeasti, joskin niiden kohteeksi joutuvien määrät kasvavat vähitellen. Uudistuksen ajoituksella on merkitystä: se olisi hyvä toteuttaa tilanteessa, jossa ryhmien D ja E koko jäisi mahdollisimman pieneksi. Matala taloussuhdanne ei ole tällainen tilanne.
Hyödyt korjataan vasta vuosien päästä. Mahdollinen eläkemenojen ja maksujen alentuminen näkyy pikku híljaa vuosikymmenten mittaan. Valtiontaloudelliset edut syntyvät nopeammin, mutta hitaasti nekin.
Ymmärrän päätöksentekijöitä. Talousajattelun mukaan hyödyt pitäisi diskontata nykyarvoon. Politiikan diskonttokorko lienee talouden korkoa suurempi. Poliitikot joutuvat ottamaan huomioon paitsi pitkän aikavälin yleisen ja vieläpä epävarman hyvinvointihyödyn, myös välittömästi toteutuvat hyvinvointitappiot.
>> Taloustaito
