Yhdysvaltojen verojyrkänteestä tuli pelkkä töyssy. Vuosi ehti vaihtua, mutta nimet saatiin papereihin ennen markkinoiden avautumista uuteen vuoteen. Sopimus otettiin vastaan nousevin pörssikurssein.
Lyhyellä tähtäyksellä sopimus lykkää talouden äkkijarrutusta, johon määräaikaisten verohelpotusten lopettaminen olisi johtanut. Hidas askeltaminen kohti tasapainoisempaa budjettia on alkanut. Yhdysvallat viitoittaa sitä pitkää niukkuuden polkua, mitä muutkin länsimaat joutuvat kulkemaan.Politiikoilla on kiperä kysymys käsissä: Miten pitää talous kasvussa, vaikka valtion budjettia tasapainotetaan? Perinteisesti on ajateltu, että yksityinen kysyntä kasvaa valtioiden vetäytyessä, koska luottamus talouteen kasvaa ja tarjolla on vähemmän valtioiden obligaatioita joihin sijoittaa.
Perinteisessä maailmassa oletus on, että talous liikkuu tasapainotilan ympärillä. Ainakin kahden tekijän osalta emme elä perinteistä maailmaa. Yksityinen talous on velkaantunut ja epäilevä tulevaisuuden suhteen. Teki valtio mitä hyvänsä, velkaa tuskin otetaan lisää. Isompi tekijä on keskuspankkien muuttunut rooli. Perinteisesti rahan vakauden vaaliminen on ollut eräs keskuspankkien tärkeimpiä tehtäviä. Nyt epätasapainot ovat niin suuret, että keskuspankkien uutena roolina on vakauden ylläpitäminen.
Keskuspankit joutuvat tukemaan kahta rintamaa. Toisaalta pankkien rahoitus kaatuu yhä enemmän keskuspankille, toisaalta valtion obligaatioille ei riitä sijoittajia markkinoilta, joten siinäkin keskuspankki joutuu ostajaksi.
Mitä tämä tarkoittaa alkaneelle vuodelle? Poliittisesti helpoin tie on painaa tarvittava määrä rahaa, jotta pankkien ja valtion tarpeet saadaan hoidettua. Helpoin tie murentaa elpymisen uskottavuutta, koska se ei kohdenna rahaa tavalla, joka luo takaisinmaksukykyä. Se on kuitenkin todennäköisin. Luvassa on paljon uutta keskuspankkirahaa. Suurin osa imeytyy valtioiden alijäämien paikkaamiseen. Reaalitalous tuskin kääntyy nousuun, mutta inflaatiopaineet kasvavat!
