Euroopan unionin vallanjako-opin mukaan sosiaalipolitiikka ja eläkepolitiikka kuuluvat kansallisen päätöksenteon piiriin. Näin myös on. Toisaalta tämä ei ole estänyt komissiota ja neuvostoa antamasta suosituksia ja kehotuksia siitä, miten asiat pitäisi hoitaa. Tämä linja on viime vuosien aikana vahvistunut.
Eläkepolitiikkaa tarkastellaan EU:n piirissä monella tavoin. Aluksi sitä tarkasteltiin niin sanotun avoimen koordinaation menetelmän avulla, jossa jäsenmaat asettivat yhteiset yleisluonteiset tavoitteet ja sitten arvioivat toistensa edistymistä. Tämä touhu oli läheisyysperiaatteen näkökulmasta verraten viatonta toimintaa. Se jatkuu edelleen aiempaa kunnianhimoisemmin. Komissio, talouspoliittinen komitea ja sosiaalisen suojelun komitea tuottavat nykyisin eurooppalaisen eläkestrategian hahmotuksia, joissa näkyy sekä taloudellisia että sosiaalisia tavoitteita.
Sosiaaliturva on kaikissa EU-maissa merkittävä osa julkista taloutta. Tästä tosiasiasta on vähitellen kehkeytynyt menettelyjä, jotka ovat lisänneet EU:n sosiaalipoliittista merkitystä. Suomi on velvollinen noudattamaan vuonna 1997 käyttöön otettua vakaus- ja kasvusopimusta, joka asettaa maan julkisen talouden tasapainolle ja velkaantumiselle rajat. Viime vuoden alussa voimaan astunut finanssipoliittinen sopimus asettaa julkisen talouden alijäämälle entistä tiukemman rajoitteen. Komissiolla on myös mahdollisuus arvioida jäsenmaiden budjettiehdotuksia ennen kuin ne menevät parlamentin hyväksyttäviksi.
Vuosittain antamassaan kasvuselvityksessä komissio esittää näkemyksensä tulevan vuoden taloudellisista ja sosiaalisista painotuksista ja antaa jäsenmaille kasvua ja työllisyyttä edistäviä ohjeita. Sen perusteella laaditaan maakohtaisia suosituksia. Vuoden 2013 selvityksessä todetaan, että eläkejärjestelmiä tulisi uudistaa siten, että eläkeikä kytketään eliniän odotteen kehitykseen, rajoitetaan varhaiseläkejärjestelmiin pääsyä ja ylipäätään pidennetään työuria.
Jo vuonna 2011 Suomi sai tämän suuntaisia suosituksia. Vuonna 2012 komissio ei enää tyydy ehdottamaan harkitsemista vaan ehdottaa, että toteutetaan eläkeiän sitominen elinajan odotteeseen. Suomen valtiovarain- ja sosiaaliministeriöiden ponnistelujen ansiosta vuoden 2013 suositus otti hiukan takapakkia. Siinä tunnistettiin myös se mahdollisuus, että eläke-etujen sitominen elinajan muutoksiin (joka Suomessa on toteutettu elinaikakertoimen avulla) voi mahdollisesti hoitaa samaa ongelmaa. Asiaa kuitenkin selvitetään komissiossa edelleen. Enpä usko, että luopuvat näkemyksestään.
EU siis voimistaa otettaan. Käyttövoiman se ammentaa yhteisesti sovituista julkisen talouden tavoitteista. Saman ilmiön kotimainen vaste on valtiovarainministeriön kasvava merkitys eläkepolitiikassa. Merkitseekö se sosiaaliministeriön aseman heikkenemistä ja yhdessä EU:n kehityksen kanssa eläkepolitiikan voimistuvaa alisteisuutta talouspolitiikalle? Retoriikassa tosin huolta kannetaan myös eläkkeiden riittävyydestä, mutta voi kysyä, miten paljon tämä painaa taloudellisten tavoitteiden rinnalla.
>> Taloustaito
