Japanin taudilla viitataan Japanin ennätysnopeaan talouskasvuun, joka huipentui kiinteistö- ja osakekuplaan 80–90 lukujen vaihteessa. Kuplan puhjettua Japanin talouskasvu on ollut aneemista ja korkotaso erittäin alhainen jo noin 20 vuoden ajan. Hintojen muutos eli inflaatio on ollut hetkittäin jopa negatiivista. Japanissa työttömyys on kuitenkin pysynyt melko alhaisena, koska sodan jälkeiset suuret ikäluokat ovat eläköityneet kiihtyvällä vauhdilla ja siten tarjonneet työmahdollisuuksia nuoremmille. Kuluttajien ostovoima on silti heikentynyt, koska huoltosuhde on huono ja heikko talouskehitys on aiheuttanut veronkorotuspaineita. Tässä ympäristössä myös työntekijöiden mahdollisuus neuvotella palkankorotuksia on heikko.
Entä Eurooppa ja erityisesti Suomi? Tähän asti valtaosa ekonomisteista ja eurooppalaisten keskuspankkien edustajista on systemaattisesti väittänyt, että Suomi (tai Eurooppa) ei ole Japani. Kuitenkin, jos tarkastelemme ylläolevia faktoja Japanista, ne kaikki pitävät paikkansa myös Suomessa. Ainoastaan aikajanaa pitää siirtää eteenpäin joko vuosituhannen vaihteeseen, jolloin teknokupla puhkesi, tai vuoteen 2008, jolloin Lehman kaatui. Muuten kehitys Suomessa pörssikurssien, korkojen, viennin, työllisyyden, inflaation ja toimistokiinteistöjen osalta on ollut hyvin Japanin kaltainen.
Kuitenkin valtaosa ekonomisteista väittää, että Suomen tilanne on erilainen, koska Suomeen ja Eurooppaan kohdistuu siirtolaisuutta, joka muuttaa väestörakennetta ja työntekijöiden määrää edullisempaan suuntaan kuin Japanissa. Kuitenkin merkit tämän väittämän todenmukaisuudesta ovat kyseenalaiset, koska siirtolaiset usein työllistyvät ainakin alkuvaiheessa matalapalkka-aloille ja heidän työttömyytensä on usein kantaväestöä korkeampi.
Tilastot kätkevät myös erään ikävän ilmiön. Vaikka työttömyys Suomessa on pysynyt työttömyysprosenteissa mitattuna siedettävänä, se ei kerro kaikkea työntekijöiden iästä tai palkasta. Monilla aloilla yt-neuvottelut ovat kohdistuneet keskijohtoon ja kokeneisiin työntekijöihin. Heidät on mahdollisesti korvattu nuoremmilla ja halvemmilla työntekijöillä. Tämä ei näy tilastoissa, koska työllisyysaste on sama, vaikka tosiasiassa palkka ja siten ostovoima on laskenut aggregaattitasolla.
Erottaviakin tekijöitä on. Suomi nimittäin teki Lehmannin kaatumisen aikaan kaksi isoa virhettä, joita Japani ei ole tehnyt. Ensimmäinen virhe oli jatkaa julkisen sektorin kasvua, vaikka vienti ja investoinnit romahtivat. Tämä ratkaisu on johtanut Suomessa ennätyssuureen ja kalliiseen julkiseen sektoriin, jonka rahoittaminen vaatii yhä raskaampia veroja. Raskas verotus puolestaan leikkaa insentiiviä työntekoon ja vähentää ostovoimaa entisestään (kirjoitin tästä blogiini muutama kuukausi sitten). Toinen moka on puolestaan palkansaajien itsensä aiheuttama. Suomi teki vuosina 2008–2009 erittäin kalliit palkkaratkaisut, jotka nostivat yksikkötyökustannuksia Suomessa selvästi enemmän kuin esimerkiksi tärkeimmissä kilpailijamaissamme Ruotsissa ja Saksassa. Koska nämä kyseiset maat eivät tehneet Suomen virheitä, ovat ne jo päässeet kasvussaan uuteen imuun, josta Suomessa ei ole mitään merkkejä.
On toki Suomella ollut myös huonoa onnea. Jos Nokia olisi kyennyt säilyttämään asemansa älypuhelimissa ja paperinkulutus olisi kehittynyt kuten se on ennen tehnyt, meillä ei olisi niin suuria ongelmia. On esimerkiksi esitetty laskelmia, että suuri osa Suomen kestävyysvajeesta olisi paikattu, jos Nokia olisi "samassa iskussa" kuin huippuvuosinaan.
Mutta "paistaa se päivä risukasaankin". Japanin kulttuurissa on monia hienoja piirteitä. Ravintola-arvostelujen tekijät ovat jo jonkin aikaa todenneet, että Suomessa sushi on uusi pizza! Tällä he viittaavat ainakin pääkaupunkiseudulla vallinneeseen trendiin, jossa uusia sushi-ruokapaikkoja nousee ennätystahtia joka kulmalle. Myös manga-sarjakuvat ja piirretyt ovat suosittuja lasten ja nuorten parissa. Irrotaksemme Japanin talouden ikävistä piirteistä meidän tulisi ainakin korjata itse aiheuttamamme virheet.
Aarni Pursiainen on Henki-Fennian sijoitusjohtaja ja Fennian arvopaperijohtaja
