Keskustelua julkisen sektorin koosta on vaikea käydä, ellei ota kantaa siihen, mitä julkinen sektori tekee ja mihin tehtäviin sen resurssit tulevat keskittymään tulevaisuudessa.
Suomalainen julkinen sektori on aivan keskeisessä roolissa sekä kasvun ja hyvinvoinnin mahdollistajana että lopputulosten uudelleenjakajana. Julkisen sektorin puolustajat korostavat mahdollistajan roolia, kriitikot taas uudelleenjakoon liittyviä kannustinongelmia.
Mahdollistajan ja uudelleenjakajan rooli kytkeytyvät toisiinsa monella tavalla eikä puhtaasti mahdollistavia tai uudelleenjakavia julkisen sektorin tehtäviä ole. Suomessa palvelujen ja tulonsiirtojen verkosto on hyvin laaja. Uudelleenjako ei tapahdu ainoastaan rikkailta köyhille vaan mitä suuremmissä määrin elinkaarensa eri vaiheessa olevien kesken.
Kun ikääntyneiden määrä suhteessa työikäiseen väestöön ei ole suuri ja työikäisten elintaso kasvaa nopeasti, on perusteltua, että julkisen sektori varmistaa, että myös ikääntyneen väestön elinolot paranevat. Nyt olemme tilanteessa, jossa ikääntyneiden määrä suhteessa työikäisiin kasvaa ja samanaikaisesti tuleva talouskasvu on todennäköisesti menneitä vuosia huomattavan hitaampaa. Kasvun ja hyvinvoinnin turvaamiseksi jatkossa on entistä tärkeämpää painottaa julkisen sektorin mahdollistajan roolia.
Sekä työikäisten verorasituksen kasvattaminen että leikkaukset koulutuksesta, nuorten sosiaali- ja terveyspalveluista, tutkimuksesta ja infrastruktuurista vaarantavat merkittävästi tulevaisuuden näkymiä, jolloin julkisen sektorin kyky auttaa ikääntyneitä heikkenisi entisestään.
Julkisen sektorin vastuuta heikoimmassa asemassa olevista vanhuksista ei voi poistaa, mutta on pakko myös edistää ikääntyneiden mahdollisuutta ottaa vastuuta itsestään ja parantaa myös heidän omaistensa auttamismahdollisuuksia.
Ikääntyneiden aiempaa suuremman varallisuuden ja parempien eläkkeiden vuoksi heillä on ainakin keskimäärin edeltäviä sukupolvia paremmat edellytykset rahoittaa tarpeensa ja he ovat siten lähtökohtaisesti vähemmän riippuvaisia tulonsiirroista. Ikääntyneitä on kannustettavaa käyttämään varansa omiin hoito- ja hoivatarpeisiinsa. Sopivia rahoitusinstrumentteja, kuten käänteinen asuntolaina ja hoivavakuutus, pitää kehittää.
Lasten mahdollisuuksia tukea iäkkäitä vanhempiaan pitää parantaa. Suomalaisilla on selkeä halu auttaa omaisiaan. Yhteiskuntapoliittisesti on erittäin tärkeää edistää ihmisten kykyä huolehtia läheisistään ja samalla pysyä aktiivisesti työelämässä ja toteuttaa mahdollisimman hyvin omia ammatillisia tavoitteitaan. Näin voidaan sekä lisätä tyytyväisyyttä henkilökohtaiseen elämään että vähentää samanaikaisesti yhteiskunnan varoihin kohdistuvaa menopaineiden kasvattamista.
Tällä hetkellä Suomessa ei ole riittäviä verotuksellisia keinoja, joilla tuetaan työssäkäyvän mahdollisuutta käyttää muuta kuin kunnan tarjoama ulkopuolista apua alentuneen toimintakyvyn omaavan omaisen hoitamiseksi kotona.
Kotitalousvähennys on sekä enimmäismäärältään että korvausosuudeltaan liian pieni suhteessa palkkakustannuksiin, jotka aiheutuvat alentunutta toimintakykyä omaavan omaisen päivittäisestä hoitotarpeesta. Näitä tilanteita varten tarvitaan oma verokannustimensa.
On lyhytnäköistä ajatella, että suurempi vastuu itsestään ja omaisistaan automaattisesti tarkoittaa hyvinvointivaltion purkua. Nähdäkseni paljon suurempi riski on, että hyvinvointivaltio näivettyy, koska kaikkia sen tekemisiä pidetään yhtä tärkeänä. Tällöin lopputulos on, että joudutaan tinkimään kaikesta.
>> Taloustaito
