Kesän kotimaista uutisvirtaa ovat hallinneet uuden hallituksen budjetti, kestävyysvaje sekä eläke- ja sote-uudistukset. Taas kerran on vaadittu arvokeskustelua, mutta kovin vähän sitä on käyty.
Jotain sentään. Ministeri Jan Vapaavuori käytti toukokuussa mielenkiintoisen ja merkittävän puheenvuoron tasa-arvosta. Hän ennakoi, että tuloerot saattavat tulevaisuudessa kasvaa. Tätä hän ei pitänyt pahana. Suomen menestyminen vaatii korkeaa osaamista, jota pitää kannustaa. Tämä voi merkitä tuloerojen kasvua. "Se lisäarvo, mitä saadaan oikeudenmukaisuuden puolella, on varmaan merkittävää. Mutta samaan aikaan häviämme siellä talouden dynamiikan puolella.", Vapaavuori totesi YLEn ykkösaamun haastattelussa. Toisin sanoen tasa-arvon ja tehokkuuden ollessa ristiriidassa pitää valita tehokkuus. Politiikan vasemmalla korostetaan puolestaan tasa-arvon tärkeyttä.
Tasa-arvosta puhuttaessa on syytä erottaa mahdollisuuksien ja lopputuloksen tasa-arvoisuus. Lopputuloksen tasa-arvolla viitataan tulonjaon tasaisuuteen (kuten Vapaavuori teki), tai laajempaan taloudellisen toimeentulon jakautumiseen, laajimmillaan hyvinvoinnin tasaiseen jakautumiseen.
Toisaalta tasa-arvolla viitataan usein myös mahdollisuuksien tasa-arvoon eli siihen, että kaikilla pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Suomessa likipitäen kaikki oikealta vasemmalle kannattavat mahdollisuuksien tasa-arvoa. Menestyminen yhteiskunnassa ei saa riippua vanhempien sosiaalisesta asemasta, asuinpaikasta, sukupuolesta tai ihonväristä. Menestymisen ratkaiskoon lahjakkuus, yritteliäisyys ja työnteko (sekä sattuma).
Ei ole yhdentekevää, kumpaa tasa-arvoa tarkoitetaan. On eri asia tavoitella sitä, että lähdössä kaikki ovat samalla viivalla kuin sitä, että kaikki selviävät yhtaikaa maaliin. Lopputuloksen ja mahdollisuuksien tasa-arvon erottelu on tärkeää myös siksi, että niillä on erilainen suhde tehokkuuteen. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei ole ristiriidassa tehokkuuden kanssa. Päinvastoin, se tukee tehokkuutta. Jos naisilta suljetaan mahdollisuus koulutukseen, hukataan valtava voimavara. Jos koulutus riippuu vanhempien lompakon paksuudesta tai asuinpaikasta, merkittävä osa yhteiskunnan lahjakkuusreserveistä jää käyttämättä.
Sen sijaan tehokkuuden ja lopputuloksen (vaikkapa siis tulonjaon) tasaisuuden välillä voidaan Vapaavuoren tapaan nähdä ristiriita. On arvovalinta, kumpaa painottaa, mutta myös omat edut vaikuttavat. Jos on sattunut syntymään hyvässä asemassa olevaan perheeseen ja on itse hyvässä asemassa, niin on todennäköistä, että näkee muita useammin tasa-arvon ja tehokuuden olevan ristiriidassa ja pitää tehokkuusarvoja etusijalla. Vaatimattomammissa oloissa kasvaneet ja elävät painottavat tasa-arvoa ja näkevät tehokkuuden ja tasa-arvon välisen ristiriidan vähäisempänä.
Tasa-arvon kahdet kasvot eivät kuitenkaan ole toisistaan täysin riippumattomia. Mahdollisuuksien tasa-arvoisuus riippuu lopputuloksen tasa-arvoisuudesta. Maissa, joissa lopputuloksen eriarvoisuus vaikkapa tuloeroilla mitattuna on suuri, myös mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu huonommin kuin maissa, joissa lopputuloksen tasa-arvo on paremmin toteutunut. Vaikka esimerkiksi Yhdysvaltoja usein kuvataan yhteiskunnaksi, jossa on hyvät mahdollisuudet kohota ryysyistä rikkauksiin, niin tutkimukset osoittavat, että vanhempien sosiaalinen tausta vaikuttaa pärjäämiseen vahvemmin kuin esimerkiksi Pohjoismaissa, joissa tulonjako on huomattavasti tasaisempi. Kaikissa maissa vanhempien sosiaalisella asemalla on iso vaikutus seuraavan sukupolven mahdollisuuksiin, mutta eroja voidaan tasoittaa muun muassa tulonsiirroin ja verotuksen keinoin. Lopputuloksen tasa-arvoa edistämällä parannetaan yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumista. Ja kääntäen: tuloeroja kasvattamalla heikennetään myös mahdollisuuksien tasa-arvoa.
Professori Hannu Uusitalo
