Hallitus aikoo myydä Altian. Hyvä niin. Sillä miten se muka edistää yhteistä hyvinvointia, että Suomen valtio tislaa viinaa eri puolilla maailmaa? Koskenkorvaa, Renault- ja Larsen-konjakkia, Skånen akvaviittia ja ties mitä?
Uutta Pro Koskenkorva -liikettä tarvitaan nyt siihen, että valtio suostuu tuomaan Altian pörssiin ja myymään osakkeet laajalle kotimaiselle yleisölle. Altiasta tulisi taatusti suosittu kansanosake, niin paljon viina kansaa kiinnostaa.
Hyviä omistajia olisi paljon muutenkin. Jos viinantislauksen kotimaisuus on tärkeä arvo, ammattiliittojen työttömyys- ja lakkokassat voisivat sijoittaa tähän taattuun bisnekseen, samoin MTK:n erilaiset taustaryhmät. Nalle Wahlrooskin voisi investoida vaikka parin vuoden maataloustukensa hankkeeseen.
Jos valtiovarainministeri Antti Rinne ei kuitenkaan halua myydä valtion konjakkiyhtiötä kansalle, vaan jollekin kansainväliselle viinafirmalle, jää yhä kaksi mahdollisuutta.
Tuo firma voi kaikesta pelottelusta huolimatta jatkaa tuotantoa entisellään. Leveämmät hartiat voisivat kasvattaa Kossusta vihdoin maailmanmerkin, ja töitä riittäisi niin Pohjanmaan viljelijöille kuin viinatehtaiden työläisille.
Entä jos kävisi toisin? Pannut Koskenkorvalla kylmenisivät ja suomalainen vilja ei enää kelpaisikaan raaka-aineeksi? Silloin otetaan tietysti käyttöön Turun Sinapin resepti.
Kun Turun Sinapin valmistus siirrettiin Ruotsiin ja Puolaan, boikotti puri ja kulutus romahti. Niinpä omistaja lopulta joutui nöyrtymään ja palauttamaan tuotannon takaisin Suomeen.
Sama konsti toimisi taatusti myös Kossun suhteen. Jos Suomen kansa siirtyy muihin votkamerkkeihin, lopahtaa Kossun kulutus kuin seinään. Tulee tilaa muille kotimaisille yrittäjille, jotka taatusti osaavat hyödyntää boikotin ihan samalla tavoin kuin Auran Sinappi.
Kun merkistä toiseen on helppo siirtyä, brändiuskollisuus on helppo menettää.
Mutta oletetaan, että kansa saisi ostaa Altian itselleen. Mitä siitä seuraisi?
Omistajanvaihdos sinänsä ei muuten paljon muuta kuin että Altian tuotteet saisivat ehkä kymmeniä tuhansia entistä sitoutuneempia faneja. Ei Altian omistaja entistä enempää juo, mutta valinnat kohdistuvat vahvemmin oman firman tuotemerkkeihin.
Voi silti olla, että viinabisnes ei olekaan kovin ruusuista. Mitä silloin?
Silloin tietysti kannetaan sijoittajanvastuuta, jota muutenkin aina perätään. Kärsitään tappiot nahoissamme, unohdetaan osinkohaaveet ja kenties sijoitetaan yhtiöön lisää rahaa.
Tai sitten tehdään ikäviä päätöksiä ja kannetaan niistä itse omistajina raskas vastuu.
Sekin olisi perin opettavaista monelle.
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja
