Ensimmäisen kerran osallistuin norminpurkutalkoisiin 1980-luvun puolivälissä. Kyseessä oli valtionvarainministeriön hanke tarpeettomien normien poistamiseksi. Silloiset Etelärannan järjestöt oli pyydetty mukaan keräämään aloitteita ja ehdotuksia kentältä. Toivorikkaina ja innostuneina laitoimme kyselyn jäsenistölle. Tulos oli pettymys. Pari jäsenliittoa kantoi huolta joistain alakohtaisista järjestysmääräyksistä; suoraan yrityksistä ei palautetta saanut kaivettua. Jotain toki kehitimme VM:lle, mutta eivät ne normit siitä harjoituksesta keventyneet.
Samanlaisia kokemuksia löytyy myöhemmiltä ajoilta aina tähän päivään asti. Brysselissä ollessani EU:ssa oli jatkuvasti vireillä jonkinlainen norminperkaus- tai sääntelyn keventämishanke, 1990-luvun alun Molitor-ryhmästä Barroson komission Refit-hankkeeseen. Paremman sääntelyn ohjelma vuodelta 2006 tuotti Suomeen hyvät periaatteet lainsäädännön valmistelua varten. Toimeenpano näissä asioissa tahtoo vain jäädä ns. vaiheeseen. Ja oikeusalamaiset tottuvat ajan myötä kuitenkin elämään hankalampienkin normien kanssa. Lopuksi kaikki muutokset, kevennyksetkin ovat hankalia.
Mikä tässä sitten on niin vaikeaa? Onko mahdotonta kirjoittaa selkeää ja yksinkertaista lainsäädäntöä, jonka toimeenpanossa ei tarvita byrokratiaa?
Juristina annan tähän kaksi vastausta (ekonomisti antaisi kolme). Kyllä, periaatteessa tuo olisi mahdollista, kunhan vain noudatettaisiin kolmea sääntöä:
- Mietitään vähän tarkemmin, tarvitaanko sääntelyä ko. asiassa vai hoituisiko ongelma muulla tavalla.
- Jos laaditaan lainsäädäntöä, tehdään etukäteen tarkat arviot vaikutuksista ja kustannuksista.
- Huolehditaan siitä, että ne, joita toimeenpano koskee, ovat mukana toimeenpanoa suunnittelemassa.
Se toinen vastaus on, että selkeän ja yksinkertaisen, ei-byrokraattisen lainsäädännön laatiminen on käytännössä erittäin vaikeaa, joskus mahdotonta. Samat syyt estävät tarpeettomaksi ja raskaaksi koetun sääntelyn purkamisen. Näitä syitä ovat erityisesti:
- Perustuslain vaatimukset, jotka edellyttävät laintasoista sääntelyä kaikissa asioissa, jotka koskevat yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Kevyempi sääntely ei enää riitä.
- Vähemmän vaivan periaate EU-sääntelyn kansallisessa toimeenpanossa: direktiivit käännetään suoraan lakiteksteiksi, vaikka periaatteessa niissä määritellään vain tavoitteet; tavoitteiden toimeenpanossa voitaisiin käyttää kansallista harkintaa. Tosin direktiivitkin ovat usein valmiiksi aivan liian yksityiskohtaisia.
- Eri tahojen sisäänrakennetut intressit lainsäädännössä muodostuvat saavutetuiksi eduiksi, joiden poistaminen tai edes uudelleen arviointi on vaikeaa. Tämä koskee niin elinkeinoelämää kuin palkansaajia, niin viljelijäväestöä kuin kuluttajiakin.
- Perinteisen pohjoismaisen, germaanis-roomalaiseen oikeusperimään perustuvan ”sopimukset on pidettävä ja kättä päälle”- ajattelutavan korvautuminen anglo-amerikkalaisella kasuistisella mallilla (”lue myös pienellä kirjoitettu sopimusteksti”). Luottamus on hyvä, mutta kontrolli on parempi.
- Luontainen ajatus siitä, että lainsäädäntö on kuitenkin yksinkertaisempi ja tehokkaampi tapa kuin vaihtoehtoiset innovatiivisemmat tavat hoitaa yhteiskunnan ongelmia.
Mutta silti olen sitä mieltä, että tarpeettoman sääntelyn Augeiaan tallit pitäisi siivota.
Jukka Ahtela on varatuomari, yrityksessä Ahtela Consulting Oy
