Miksi muka televisiolla olisi yksinoikeus piinata yleisöään kesäuusinnoilla? Taloustaidon blogi julkaisee tänä kesänä viikoittain kolumneja 1990-luvulta. Niiden parissa voi tehdä pienen aikamatkan, harrastaa jälkiviisautta tai todeta, että mikään ei näy muuttuneen.
Kesäkuu 1997 ”Perusvasemmistolainen niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa suhtautuu verotukseen tavalla, joka kaipaa, ei tuuletusta, vaan perusteellista muutosta. Verotuksen teoriassa tuloja tasaava vaikutus on opittu niin hyvin, että veromielipiteet ovat useammin refleksinomaisia kuin harkittuja.
Onkohan korkea palkkaverotus sittenkään niin tehokas elämänolojen tasoittaja kuin kuvittelemme... Kovinta veroa maksavat ovat usein opintovelkaisia, suuria päivähoitomaksuja kokoon kaapivia lähiöiden perheenäitejä ja -isiä. Onko tasa-arvo edistynyt sillä, että he elävät melkein yhtä ahtaalla kuin budapestiläiset kohtalotoverinsa?”
Sosialidemokraattinen kansanedustaja Arto Bryggare pöyhi pari viikkoa sitten Ilta-Sanomien palstoilla vasemmistolaisia veroluutumia terveellä tavalla. Ravistelu on paikallaan. Verotuksen maksimointia on kovin vaikea puolustaa edes kapeimmasta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Tänä päivänä kovat palkkaverot kuuluvat nimittäin pahimpiin työllisyyden jarruihin. Ja työttömyys taas on tämän hetken suurin sosiaalisten ongelmien lähde.
***
Kovan palkkaverotuksen haitallisuus ymmärretään periaatteessa yleisesti. Silti, kun puhutaan käytännön veronalennuksista, jotkut vielä yrittävät asettaa yhtäläisyysmerkkejä paikkoihin, johon ne eivät kuulu. Sanotaan, että veronalennukset heikentävät sosiaaliturvaa. Sanotaan, että palkkaverojen alennus on muilta pois. Sanotaan, että verojen alentamiseen ei ole varaa.
Ja kuitenkin; hyvinvointi luodaan työllä. Sosiaaliturva luodaan työllä. Ja kevyempi palkkaverotus luo lisää työtä. Jo aikoja sitten on astuttu palkkaverotuksessa yli sen linjan, jossa jakovara ei enää verottamalla lisäänny vaan vähenee.
Kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa verojen alentamiseen. Kysymys on siitä, että meillä ei ole varaa nykyisiin palkkaveroihin kaikkine seurauksineen. Me suomalaiset tarvitsemme monipuolisen tuotantorakenteen ja vahvan palveluvarustuksen. Niitä ei tällä verotuksella rakenneta.
***
1970-luvulla innostuttiin virastoissa mittaamaan yhteiskunnan toimintaa, muun muassa sosiaaliturvaa, paremman puutteessa suoritteilla. Yhteiskunnasta piti tulla sitä parempi, mitä runsaammin pystyttiin jakamaan sairaanhoitosuoritteita, päivähoitosuoritteita tai päihdehuoltosuoritteita. Hyvinvointia maksimoitiin kasvattamalla sosiaaliturvan tarjontaa ja kysyntää.
Jo aikoja sitten huomattiin, että tuo tie ei johda mihinkään. Yleisen hyvinvoinnin kannalta on usein järkevämpää minimoida sosiaaliturvan tarvetta. Niin että palvelutyöpaikkoja ei verotettaisi työttömyyskortistoon. Tai muuten omillaan pärjäävää lapsiperhettä ei verotettaisi hakemaan toimeentulotukea.
Mutta vielä tuo suoriteoppikin pulpahtelee pintaan, usein juuri veroista puhuttaessa. Luullaan, että ihmiset tulevat onnellisemmiksi siitä, jos mahdollisimman moni markka suoritetaan Sauli Niinistön kirjoituspöydän kautta.
***
Tavalliset kansalaiset tämän jo hyvin oivaltavat. Veronmaksajien teettämä tuore tutkimus kertoo, että palkansaajien mielestä ammattiyhdistysliikkeen ei kannata tapella jäsenilleen korkeampia palkkoja vain sitä varten, että verokarhu kerää korotukset omaan säkkiinsä.
Kansanedustaja Bryggare lienee haistellut näitä äänestäjien tuntoja herkällä nenällä, kun hän ehdottaa:
”Rohkea uusi vasemmistolainen ajattelu verotuksessa lähtee siitä, että työmies ja -nainen on palkkansa ansainnut. Ei korkea veroaste ole itseisarvo. Päinvastoin: palkansaajia lähellä olevan poliittisen vasemmiston pitäisi ottaa palkkaverotuksen reilu alentaminen ohjelmalliseksi tavoitteekseen, omaksi ideologiakseen.”
Siinäpä se.
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja.
Teksti on alunperin julkaistu Taloustaito-lehdessä kesäkuussa 1997. Kirjoitus on vanhentunut lähinnä siltä osin, että Arto Bryggare ei enää ole kansanedustaja ja markat ovat muuttuneet euroiksi.
