veronmaksajat.fi

Kohti kahden kerroksen töitä

Timo Lindholm

Yksi näkemys työmarkkinoiden tulevaisuudesta: huippuosaajien asema markkinoilla on parempi ja rutiinityön tekijöiden huonompi kuin koskaan aikaisemmin. Suuri osa näiden väliin jäävästä keskipalkkaisesta työstä muuttaa muotoaan tai häviää kokonaan. Eikä tässä visiossa ole kyse yksin tulevaisuudesta, vaan muutokset ovat jo hyvässä vauhdissa.

Mikä vääntää työelämää tähän suuntaan? Kaksi merkittävintä muutosajuria ovat tietotekniikan leviäminen ja laajempi hyödyntäminen sekä kansainvälisen kaupan uudenlainen kilpailu.

Tietotekniikan tai laveammin ilmaistuna ICT:n muutosvoima perustuu siihen, että niin sanottu yleiskäyttöinen teknologia kehittyy huimaa vauhtia ja mahdollistaa uudenlaisia tuotanto- ja palvelutapoja lähes kaikilla toimialoilla. Digitalisaatio on jo myllänyt rankasti erilaisia ammatteja ja yritystoimintaa, mutta suurimmat muutokset ovat vasta edessäpäin.  

Toinen muutosajuri on kansainvälisen kaupan uudistuminen, jota vauhdittaa edellä mainitun tietotekniikan ja globaalin kilpailun yhteisvaikutus. Sen seurauksena kilpailu siirtyy toimiala- ja yritystasolta yhä enemmän yksittäisten työtehtävien tasolle. Monet työt kun ovat siirrettävissä maantieteellisesti minne tahansa. Eikä kyse ole vain tuotantoon liittyvistä tehtävistä.

Samalla kun työelämän kilpailu muuttuu selvemmin yksilöpeliksi, palkkahaitari pyrkii levenemään eli tuloerot kasvamaan. Mediaanipalkka jää yhä selvemmin jälkeen keskipalkasta.

Näistä syistä työmarkkina- ja finanssipolitiikassa on edessä isoja linjavetoja. Karkeasti pelkistäen työmarkkinoilla on kaksi vaihtoehtoa: joko pidetään kiinni nykyisistä pelisäännöistä ja pyritään jarruttamaan työelämän muutoksia. Tai uudistetaan pelisääntöjä niin, että muuttuneista olosuhteista saadaan paras hyöty irti – mielellään sekä yksilön että koko talouden tasolla.

Finanssipolitiikassa puolestaan joudutaan miettimään, kuinka paljon työn tekemistä voi ja kannattaa verottaa. Tähän pakottaa se, että yhtä aikaa olisi houkuteltava parhaat osaajat niin sanottuihin korkean tuottavuuden tehtäviin – joko kotimaasta tai ulkomailta – ja samalla huolehdittava siitä, että matalan tuottavuuden töiden tekeminen on kannattavaa. Monet palvelut lukeutuvat jälkimmäiseen ryhmään, ja verotuksella vaikutetaan suoraan myös siihen, ovatko palvelujen hinnat ostajien näkökulmasta kohtuullisia vai kohtuuttomia. 

Timo Lindholm on Sitran teemajohtaja

Kirjoittajasta

Timo Lindholm on Sitran teemajohtaja.

Blogeissa