Jos jotain vuonna 2013 saimme kansakuntana aikaiseksi, niin kollektiivisen kriisitietoisuuden iskostamisessa kansalliseen alitajuntaamme onnistuimme kertaheitolla. Kriisitietoisuus on hieno ja monimutkainen sana ja sen voisi synonyymistaa myös sanaan ”pelko”. Epämääräisen taloudellisen turvattomuuden pelko on tunne, joka kangistaa ensin yksilön ja sitten hänen ympäristönsä.
Taitaapa olla niin, että yksittäistä mörköä useimpien on vaikea mainita, mutta koko joukko pienempiä sarvipäitä kahlitsee niin isompia kuin pienempiäkin taloudellisia päätöksiämme. Asunnon tai auton hankintaa miettivän korvaan kuiskuttelee työttömyyden pelon Pentele, euron hajoamisen Maahinen, korkojen nousun uhkan Pirulainen tai lainakaton Lempo.
Eikä siinä mitään, kun talouden taivaalle nousee pilviä, täytyy järki pitääkin päässä. Pohtia mitä tekee, jos oikein tuhti raekuuro iskeekin juuri omaan niskaan. Kohtuullinen määrä menetyksen pelkoa tuo mukanaan realismin tulevaisuuden suunnitelmiin, mutta kun luihin ja ytimiin hiipii yliannos tulevaisuuden epävarmuutta, alamme liioitella nuukailunkin suhteen.
Paitsi isoimmissa päätöksissä, ryhdymme tietoisesti, tai alitajuisesti, nuukailemaan pienemmissäkin asioissa. Aamiaissämpylä jää ostamatta matkalla töihin ja iltapäivälehti kainaloon noukkimatta. Ja kun muutama satatuhatta kansalaista toimii samaan aikaan noin, niin ihan varmasti jää taas muutama myyjä ilman työtä ja ensiasunto ostamatta. Ja kun sijoittajat eivät ihan kaikkia yksiöitä ja kaksioita jaksa salkkuihinsa haalia, jää kaksion myyjän mielimä kolmio myös ostamatta - puhumattakaan asumisen ravintoketjun yläpään perheasunnoista.
Viime vuonna suomalaisilla asuntomarkkinoilla henki pohjoistuuli, kun kauppamäärät jäivät edellisvuodesta kutakuinkin 16 prosenttia. Tiputus on muuten vuosimuutoksena 2000-luvun suurimpia, ellei suurin jarrutus. Nyt ei ajettu seinään kuten lokakuussa 2008, vaan happi kävi vähitellen vähiin. Luulenpa, että toipuminen vie myös selvästi pidempään. Tänäkin vuonna moni asuntokauppa jää tekemättä, vaikka lisätilaa aidosti tarvittaisiin, ja moni pysyy vuokralla pidempään kuin oli alun perin ajatellut.
Talouden suunnittelu ja kohtuullinen määrä nuukailua ei ole pahasta, mutta taloudellisen toimeliaisuuden jäädyttävä epämääräinen pelko jättää monta järkevääkin hanketta tekemättä. Jonain päivänä yhteinen usko tulevaisuuteen alkaa vahvistua ja silloin patoutuneita unelmia aletaan taas toteuttaa. Kaikki yhtä aikaa - ja silloin hinnat tuppaavat ennemmin tai myöhemmin nykäisemään ylöspäin.
En kuitenkaan usko että markkina sulaa syväjäästään tänä vuonna. Joillekin nahkea markkina voi olla myös mahdollisuus. Mitä todennäköisimmin vuosi 2014 on vaikkapa perheasunnon tarvitsijalle merkittävästi otollisempi kuin vaikkapa vuosi 2011 tai 2012. Erityisesti jos pieneksi on jäämässä yksiö tai kaksio pääkaupunkiseudulla tai maakunnan yliopistopaikkakunnalla.
Asuntosijoittajien silmissä on nyt sellainen kiilto, että omasta asunnosta saa ripeästi asiallisen hinnan ja neuvotteluasema uuden kodin hintaneuvotteluissa on aiempaa vahvempi. Väliraha uuteen kotiin on siis pienempi. Ja kyllä, tänä vuonna järkeviin hankkeisiin myös pankkilaina heltiää.
Pidetään siis joku holtti nuukailussakin.
twitter: @saastopankkiiri
>> Taloustaito
