Ihminen on niin helppo, kun vain tietää, mistä narusta nykäistä. Olen mukamas kohtuullisen järkevä rahankäyttäjä, mutta silti olen valmis maksamaan rahasta enemmän kuin sen arvo on. Ja tämä on eurojen syytä.
Kun eurot otettiin Suomessa käyttöön, lehdissä oli juttuja ihmisistä, jotka järjestelmällisesti keräsivät euromaiden kolikoita. He jopa tilasivat niitä eri maista. Kolikot he asettelivat säntillisesti paksujen keräyskansioiden lehdille pieniin muovitaskuihin.
Hiukan ihmettelin innostusta haalia tuliteriä kolikoita kansioihin, mutta tuumailin, että onhan noita keräilijöitä – postimerkkien, tulitikkuaskien, posliinielefanttien.
Paljon myöhemmin tulin kerran itsekin vilkaisseeksi vaihtorahoiksi saamieni eurojen kääntöpuolta. Kohta kääntelinkin kaikki saamani kolikot.
On hauska seurata, minkä maiden euroja missäkin kulkee ja mitä kuvia eri maiden kolikoihin on lyöty. Kolikot eivät ole minulle harrastus enkä ole millään lailla perehtynyt rahojen keräilyyn. Kiinnostavia ulkomaiden euroja tulee silti vahdattua ja pantua sivuun.
Ja monia teemakolikoita on sitten ihan pakko saada. Se alkoi takavuosina Rooman sopimuksen erikoiseurosta. Kun sain tietää, että sellainen on laskettu liikkeelle, kääntelin kuumeisesti vaihtorahakolikoita kahviloissa ja kaupoissa. Ei osunut kohdalle.
Muutaman tuloksettoman viikon jälkeen satuin postiin postimerkkiostoksille. Myyntihenkinen postivirkailija läväytti tiskille pienen keräilypakkauksen (”kiva lahjaidea abiturientille”), jossa oli uusimmat eurokolikot – ja Rooman sopimuksen erikoiseuro! Ostin, tietenkin. En muista pakkauksen hintaa, mutta enemmänhän se maksoi kuin kolikot.
Tämän jälkeen homma on alkanut pikkuhiljaa riistäytyä. Mieli mustui harmista, kun kioskilla vahingossa maksoin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden satavuotisjuhlaeurolla, jonka olin unohtanut lompakkooni. Onneksi äänioikeuskolikoita on kuitenkin ollut liikkeellä runsaasti (tosin Rooman sopimuksen euroja pyörii kassoissa vielä huomattavasti enemmän, joten keräilypakkauksen ostaminen oli silkkaa typeryyttä).
Käyttöeurojen lisäksi houkutuksena ovat viiden euron erikoiskolikot, esimerkiksi maakuntarahat, joita on pitänyt hankkia muutamia.
Tänä syksynä Rahapaja julkaisi maakuntien eläimet -sarjassa Ahvenanmaan merikotkavitosen. Koska Ahvenanmaa on lempipaikkani ja merikotka yksi suosikkilinnuistani, kolikko oli pakko ostaa.
Tummumattomaksi käsitelty viiden euron kolikko pikku pakkauksessa maksoi 22 e + lähetyskulut 7 e = 29 euroa. Järki hoi, äly älä jätä! Taloudellisesti tämä touhu ei kerrytä mitään muuta kuin valtion omistaman Suomen Rahapajan voittoja. Toivottavasti ne edes kiertyvät jotain tietä yhteiseksi hyväksemme.
Ulla Simola
