Sankaruus on joskus ihan tilannetajusta kiinni. Otetaan esimerkiksi kuluneen veroviikon tähdet, Supercellin nuoret miljonäärimiehet.
Kun Mikko Kodisoja, Ilkka Paananen ja kumppanit myivät yhtiönsä vuosi sitten jättikaupalla Japaniin, he ymmärsivät silloin vastata viisaasti kaikille kyselijöille. He korostivat kiitollisuutta Suomelle koulutuksestaan ja hyvästä kasvuympäristöstä. Siksi he lupasivat myös maksaa tänne mielellään veronsakin.
Tällä fiksulla lausahduksella he välttyivät jo silloin pahimmalta pyöritykseltä. Nyt vuotta myöhemmin veroviikolla heistä puhuttiin avokätisinä työn sankareina.
Edes Paavo Arhinmäki ei taivastellut, että he maksoivat veroja ”vain” 32 prosenttia, vaikka samansuuruisesta palkasta olisi mennyt paljon enemmän.
Ei Antti Rinnekään harmitellut ääneen, että tuosta supercellien tienaamasta summasta ei heru kunnallisveroa kotikunnalle, kuten hän on esittänyt. Kodisojalle ja Paanaselle se olisi tarkoittanut vielä noin 30 miljoonan euron lisäveroa per nenä, nyt maksetun 54 miljoonan päälle.
Sanat oli asetettu oikein. Vähän samanlaista tyylitajua toisenlaisessa yhteydessä osoitti tällä viikolla Marimekon Mika Ihamuotila twiitatessaan yhtiönsä osavuosituloksesta: ”Kiitos Marimekon henkilökunta 9 kk tuloksesta. Te tuplasitte liikevoiton räntäsateessa. Myös Q3 liikevoitto + 58%. Niin ylpeä teistä!”
Joskus oikein valitut sanat kumpuavat suoraan sydämen sivistyksestä. Joskus ne taas ovat huolella viilattuja lausuntoja, joiden sisältö ja kohderyhmä on tarkkaan mietitty etukäteen. Sama se, ne toimivat yhtä lailla. Spontaani ja harkittu kohteliaisuus ovat molemmat arvokkaita.
Ero ihaillun työn sankarin ja mustalla maalatun superrikkaan välillä voi joskus olla hiuksenhieno.
***
Supercellin nuoret miehet ovat tehneet paljon töitä ja osaavat upeasti hommansa. Eivät sadat miljoonat heille taivaasta pudonneet, mutta olisivat aivan yhtä hyvin voineet jäädä tulemattakin. Siitä riippumatta, kuinka hyviä ja taitavia tekijöitä he olivat. He varmasti tietävät sen kaikkein parhaiten itse.
Vähän samanlaisessa tilanteessa olivat vuosituhannen vaihteessa Nokian optiomiljonäärit. Yhtiön saavutukset niihin aikoihin olivat huikeita. Nokia työllisti kymmeniä tuhansia ja nosti Suomen kuluttajatuotteiden maailmankartalle. Ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran.
Sen myötä myös näiden miesten ja naisten optiotulot olivat huikeita, vaikka eivät tietenkään Supercellin mittaluokkaa.
Suurin osa heistä maksoi tuloistaan veroa 50-60 prosenttia. Maksamillaan veroilla he ylläpitivät hetken aikaa kokonaisten kaupunkien vaurautta esimerkiksi Salon seudulla ja Espoossa.
Silti heitä ei muisteta yhteiskunnan sankareina, vaikka maksoivatkin valtavasti veroja. Päinvastoin, heitä jos ketä pilkattiin, kadehdittiin ja nimiteltiin kohtuuttomien lottovoittojen saajiksi.
Olisiko tilanne ollut toinen, jos hekin olisivat ymmärtäneet nöyrästi kiittää kaikesta siitä hienosta, mitä ovat Suomelta (siis ikään kuin meiltä muilta) saaneet?
Kenties, kenties ei? Aika oli toki silloin toinen ja kaipasi ehkä toisenlaisia esikuvia kuin nyt. Ero sankaruuden ja mustamaalauksen välillä oli silloinkin hiuksenhieno.
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja.
