veronmaksajat.fi

Mustan kullan kirous

Jari Luoto

Brasilian öljyteollisuuden yllä tuntuu leijuvan maan taloushistoriasta tuttu lausahdus; Brasilialla siintää loistava tulevaisuus edessä – ja siellä se siintää myös tulevaisuudessa. Ennen merenpohjan alaisten suurten öljyesiintymien löytämistä Rio de Janeiron ja São Paulon osavaltioiden edustalta, oli Brasilialla odotettavissa kasvava kustannus sen öljyn tuonnista, jolla maanteitä ja katuja kiihtyvään tahtiin täyttävä autojen armada pidetään liikkeessä. Sokeririuo’osta saatiin helpotusta: Brasiliassa kehitetty flex-moottoritekniikka on mahdollistanut etanolin laajan käytön. Vajaat 90 prosenttia autoista voi käyttää etanolia ja bensiiniä vapaassa sekoitussuhteessa.

Merenpohjan alta pumpattava öljy voi nostaa Brasilian maailman viiden suurimman öljyntuottajan joukkoon vuoteen 2020 mennessä. Merenpohjasta voitaneen imaista öljyä ja kaasua jopa 100 miljardin barrelin edestä. Teknisenä suorituksena työ on vaikeaa. Tästä liikoja huolehtimatta Brasilian poliittiset päättäjät jakavat öljymiljardeja jo mielessään. Muun muassa valtavista investoinneista opetukseen puhutaan vakuuttavaan sävyyn. Rattaat, joiden pyörimisliikkeen pitäisi tuoda uusi rikkaus ulottuville, liikkuvat kuitenkin hitaasti. Hallituksen politiikkaa kuvataan kapuloiden heittelyksi valtiollisen öljy-yhtiö Petrobrasin rattaisiin.

Tekninen haaste on mittava: öljy on pumpattava yli neljän kilometrin syvyydestä ja merenpohjan alta kaukana ulkomerellä. Petrobras on kerännyt rahat satojen miljardien eurojen arvoisiin investointeihin, mutta rahallakaan ei pysty käden käänteessä ostamaan tietotaitoa, jota Brasiliassa on vielä niukasti omasta takaa: osaamista ja teknologiaa syvänmeren operaatioihin.

Osaaminen haluttaisiin luoda omin voimin ja niinpä maassa on asetettu korkeita vaatimuksia paikallisen tuotannon osuudesta öljy-yhtiöiden käyttämässä teknologiassa. Myös porauslautat yritettiin rakentaa Brasiliassa, vaikka maan meriteollisuus  oli ehditty 2000-luvun alkuun mennessä lähes lopettaa. Telakoilla työskenteli enää  1 800 henkilöä.

Nyt telakoilla on työvoimaa yli 82 000 henkilöä ja lukumäärä kasvaa koko ajan. Osaaminen laahaa kuitenkin jäljessä. Kun lauttoja ei muutoin ole saatu, on ne nyt päätetty vuokrata (mikä tämäkin merkitsee monesti myös niiden rakentamista). Huoltoaluksia ja muita laivoja tehdään maassa kiihtyvään tahtiin – ja tästä on auennut markkinoita myös suomalaisille osaaville meriteollisuuden hankintaketjun yrityksille – mutta aikataulut venyvät ja paukkuvat.

Uusista öljylöydöistä on pian kahdeksan vuotta. Petrobrasin tuotanto ei ole lähtenyt odotusten mukaisesti nousuun, vaan se on laskenut. Yhtiön osakkeen arvo on pudonnut muutamassa vuodessa huimasti. Brasilian hallitus kantaa valtionyhtiönsä menetyksistä suurimman vastuun.

Petrobarsin johto on vedonnut kotimaisen tuotannon vaatimuksien lieventämiseen kyetäkseen ostamaan enemmän ulkomaista teknologiaa. Sen sijaan yhtiö joutuu nyt ostamaan miljardeja litroja polttoaineita ulkomailta, myös Suomesta, koska myös oman jalostamokapasiteetin rakentaminen laahaa kysynnän jäljessä.  Bensa myydään pumpuilla yhtiön tappioksi, sillä hallitus pitää inflaation hillinnän nimissä kuluttajahintaa tuotantokustannuksia ja maailmanmarkkinahintoja alhaisempana. Yhtiö siis menettää siis ydintoiminnassaan rahaa joka päivä sen sijaan, että se voisi keskittyä oman tulevaisuutensa kannalta olennaisiin investointeihin.

Kuin mustuneena kirsikkana lässähtäneen kakun päällä komeilevat nyt päivänvaloon tulleet tiedot korruptiosta yhtiön hankintasopimusten solmimisessa ja satojen miljoonien tappiot epäonnisesta öljynjalostamon kaupasta Yhdysvalloissa. Runsaat öljy- ja kaasuvarannot yhdistyvät useissa kehittyvissä talouksissa lisääntyvään korruptioon ja huonoon hallintoon. Brasiliassa on tähän liiankin hedelmällinen maaperä. Maa elääkin ratkaisevia hetkiä välivaiheessa, jossa musta kulta voi osoittautua joko vauraudeksi tai kiroukseksi.

>>Taloustaito

Kirjoittajasta

Jari Luoto on Suomen suurlähettiläs Sveitsissä.

Blogeissa