Vaikka sijoitusvuodet eivät ole veljiä keskenään, yksi piirre niissä toistuu. Uuden vuoden ensimmäiset viikot käytetään osinkopulinaan. Miltä yhtiöltä saadaan tällä kertaa jättipotti? Mikä pettää eikä maksakaan osinkoja? Hehkutuksessa sekoittuvat usein osinkojen kaksi puolta: osinko signaalina ja osinko tulovirtana. Seurauksena voi olla tarpeettomia vääristymiä salkuissa.
Yhtäältä osinko on signaali. Näin on erityisesti Suomessa, jossa on totuttu ajattelemaan, että hyvä, terve pörssiyhtiö maksaa runsaita osinkoja, ja yhtiöt myös noudattavat tätä mantraa. Merkittävä osa suomalaisten historiallisesta pörssituotosta onkin peräisin osingoista.
Kirjoitin ”erityisesti Suomessa”, sillä hyvän yhtiön ja korkean osingon välinen suhde ei ole luonnonlaki. Yhdysvalloissa osingot ovat järjestään matalia, ääripäänä Google, joka ei ole maksanut niitä ikinä. Applekin pidättäytyi osingoista vuosina 1996–2011.
Mutta jos yhtiö haluaa maksaa korkeaa osinkoa suhteessa tulokseensa, mikäs siinä, jos se myös investoi kasvuunsa ja kykenee siten jatkossa korottamaan osinkoaan. Sen sijaan jos korkea osinko on sumuverho, joka peittelee näivettyvää liiketoimintaa, sen lumoon ei kannata langeta.
Vaikka hyväksyisimme osingon tärkeyden signaalina, osingon toinen puoli, ominaisuus tulovirtana, on kiistanalaisempi.
Osingot kun pullauttavat vuosittain osan sijoitussalkusta takaisin sijoittajalle. Välissä maksetaan verot. Osalle meistä tämä tulovirta tulee tarpeeseen. Jos tulot esimerkiksi eläkkeellä eivät riitä kattamaan menoja, osingot tai korkotuotot ovat hyvä tapa paikata kuilua. Mutta entä jos sijoittaja onkin lapsi tai työikäinen ns. hyvissä töissä? Silloin tulovirralle ei ole tarvetta, vaan sijoittamisen tarkoitus on nimenomaan siirtää nykyhetken kulutusta tulevaisuuden kulutusmahdollisuuksiksi.
Miksi sitten monet suosittelevat lapsille ostettavaksi korkeaa osinkoa maksavia suomalaisia pörssiyhtiöitä? Varmaankin koska he arvostavat osinkoa signaalina yhtiön terveydestä. Hyvä yritys maksaa osan voittovaroistaan ulos ja ”palkitsee” omistajiaan. Mutta kannatta muistaa, että koska osinko on verotettavaa tuloa, se ei tule ilmaiseksi. Pörssiosingoista menee veroa tyypillisesti 25,5 prosenttia. Se on toki vähemmän kuin pääomaverotuksen 30 prosenttia, jos vastaava määrä osakkeita olisi myyty tulovirran synnyttämiseksi. Mutta jos maksettu verosumma olisi jäänyt salkkuun kertymään korkoa korolle vuosikymmenien ajan, tulisi verokantojen ero katettua muutamassa vuodessa ja päälle jäisi vielä voittoakin. Kannattaa muistaa että lisäkustannus osingoista syntyy kaupankäynnistä, kun ne sijoitetaan uusiin osakkeisiin.
Välttääkseen turhat verohidasteet työikäinen voi ostaa osakkeita ps-tilille, jolle osingot kertyvät ilman veroseuraamuksia säästöaikana. Ps-tilien mahdollistamaa eläköitymisikää on kuitenkin korotettu niin korkeaksi, että kynnys avata tili on korkea.
Toinen tapa lykätä veronmaksua on ostaa vahvoihin osingonmaksajiin painottavaa sijoitusrahastoa. Rahasto saa osingot verottomina ja voi siten hyödyntää korkoa korolle -efektiä täysimääräisesti, jos vain muistaa ostaa rahaston kasvu-osuuksia. Miinuspuolena ovat rahaston kulut, mutta toisaalta salkunhoitaja saattaa onnistuessaan pystyä synnyttämään ylituottoa. Rahaston tuotoista maksetaan sijoitusta myytäessä täysi pääomavero.
Kumpikaan tapa siirtää verotusta ei olekaan optimaalinen. Osinkosijoittajan kannattaakin muistaa, että osingot eivät ole koskaan ilmaisia.
>> Taloustaito
