Tänä aamuna (6.2.2014) tiedotettiin OP-Pohjolan tekevän julkisen ostotarjouksen Pohjolan osakkeista. Ensimmäinen reaktio on haikeus. Katoaako tämä maineikas pörssitoimija, onko Helsingin lista tulevaisuudessa yhtä yhtiötä lyhyempi? Pohjolan nimi esiintyy jo pörssihistoriamme alkuvaiheissa. Toki sen jälkeen matkalla on tapahtunut monenlaista yhtiön rakentuessa nykyiseen muotoonsa.
Yhtiön nykyinen muoto on erikoisuus. Kyseessähän on yritysryhmä, jossa emo on osuuskunta ja tytär pörssiyhtiö. Osuuskunnan ja pörssiyhtiön suhteesta on Pörssisäätiön Pörssi-illoissakin kyselty. Moni olisi nähnyt osuuskunnankin mielellään pörssiyhtiönä eli koko OP-ryhmän pörssissä. Nyt ryhmän johdossa on päädytty hakemaan toista ratkaisua. Pankki halutaan pois pörssistä tiiviimmäksi osaksi osuuskuntaa.
Samalla toisessa tiedotteessa kerrotaan, että OP-Pohjola on ehdottanut Pohjolan hallitukselle vakavaraisuustavoitteen nostoa ja osinkosuhteen laskua. Tiedotteessa muistutetaan, että osuuskunta käyttää pörssiyhtiössä 61,3 prosentin äänivaltaa (omistusosuus on pienempi). Osinkosuhdetta halutaan laskea 50 prosentista 30 prosenttiin.
Omistajille annetaan helmi- ja maaliskuu aikaa miettiä asiaa. Yksityissijoittajat varmasti odottavat ensin suurten omistajien päätöksiä. Mitä tekee esimerkiksi Ilmarinen? Sitten seurataan julkista keskustelua. Siitä tullee vilkas ja mielenkiintoinen. Kyseessä on suomalaisille tärkeä yhtiö. Sillä on kymmeniätuhansia omistajia ja satojatuhansia tai miljoonia asiakkaita sekä tietysti iso määrä työntekijöitä.
Hyvällä markkinapaikalla tapahtuu. Osakkeita myydään ja ostetaan. Ostotarjouksiakin tehdään.
>> Taloustaito