New Yorkin pörssin hintataso on piakkoin kolminkertaistunut maaliskuusta 2009. Viisi ja puoli vuotta sitten S&P 500 -indeksi käväisi alle 750 pisteen, tänään indeksilukema on 2032. Viime vuosina nähdyt noin 20 prosentin keskimääräiset vuosituotot ovat merkinneet osakesijoittajalle sitä, että pääomavoittojen merkitys on ollut moninkertainen suhteessa osinkotuottoihin. Ei tarvitse olla kovinkaan rohkea ennustaakseen, että seuraavalla viisivuotiskaudella osinkojen merkitys kasvaa dramaattisesti suhteessa saatavissa oleviin indeksitason pääomavoittoihin. Siksi tarkastelen tässä merkinnässä lyhyesti osinkostrategiaa.
Osingoista ei voi koskaan puhua liikaa, koska niin monet sijoittajat etsivät osinko-osakkeita yleensä vain korkean efektiivisen osinkotuoton perusteella. Tällöin osakekohtaista osinkoa verrataan osakkeen vallitsevaan yksikköhintaan. Tämä osinkonäkökulma on tunnettu erityisesti sanomalehtien taloussivuilta. Siinä ei ole sinänsä mitään vikaa, kunhan tarkastelun rajoitteet tulevat sisäistetyiksi.
Henkilökohtaisesti olen antanut viimeisten viiden vuoden aikana jatkuvasti vähemmän painoarvoa edellä mainitulle efektiiviselle osinkotuotolle, erityisesti uusissa sijoituksissa ja ottaessani yhtiöitä seurantalistalle. Olen sijoittanut finanssikriisin jälkeen pääsääntöisesti vain yhtiöihin, joiden osakekohtainen osinko kasvaa vuosi toisensa jälkeen. Tai ainakin sellaisiin, joilla on tällaiset mahdollisuudet.
Seuraavassa on käytännönläheinen ja karkeahko malli yksittäisen osakkeen pitkän aikavälin tuotto-odotuksen arvioimiseksi:
Osakkeen vuosituotto = Ennustettu seuraavan vuoden osinkotuotto-% + Osinkojen tuleva vuosikasvu-%
Tässä muodossa ”osinkojen kasvukaava” viestii sijoittajalle, että osakkeen vuosituoton muodostumisessa osingonjaon tulevien vuosien kasvuprosentti on usein huomattavasti nykyhetken osinkotuottoa merkityksellisempi tekijä sijoittajalle suhdanteiden yli.
Osinkoa voidaan lähestyä vaihtoehtoisista näkökulmista. Käytännössä kyse on siitä, haluaako sijoittaja maksimoida lyhyen aikavälin korkeaa osinkotuottoa suhteessa hankintahintaansa pitkän aikavälin kasvun kustannuksella, vai tyytyykö hän lähivuosina matalaan osinkovirtaan suhteessa hankintahintaansa, odottaen siihen kuitenkin merkittävää kasvua pitkässä juoksussa?
Edellä kuvatut yksinkertaistukset ovat vaihtoehtoisia yleensä siksi, että korkeaa nykyosinkoa suhteessa osakekurssiinsa maksavat yhtiöt maksavat usein korkeaa osinkoa myös suhteessa ansaitsemaansa nettotulokseen ja kassavirtaan. Tämä johtaa siihen, että yhtiön kasvuinvestoinnit liiketoiminnan ja sen tuloksen – lopulta myös osingon – tulevaksi kasvattamiseksi jäävät maltillisemmiksi kuin yhtiöllä, jonka nykyosinko on maltillinen ja osingonjakosuhde alhainen.
Henkilökohtaisesti olen saanut omat sijoitukseni asentoon, joka yhdistelee molempia yllä mainittuja osingonmaksutyyppejä. Puhdasverisimpiin hitaan kasvun ja korkean osinkotuoton yhtiöihin salkussani lukeutuu pankkikonserni Nordea, joka on selvästi suurin yksittäinen omistukseni.
Sen sijaan esimerkiksi viimeksi lokakuun viimeisellä viikolla ostamani Nokian Renkaat on selväpiirteinen kasvuyhtiö, joka kykenee pitkässä juoksussa kasvattamaan osakekohtaista osinkopottiaan merkittävästi, mikäli yhtiön strategia pitää pintansa. Todettakoon kuitenkin, että lähivuosina myös Nokian Renkaiden osingonjakosuhde on korkea, johtuen alihyödynnetystä kapasiteetista ja nettovelattomuudesta.
Nykyhinnoin en ole voinut välttää Nokian Renkaiden lisäostoja, koska vallitseva markkinahinnoittelu tarjoaa jo pohjaosingon korkeana. Nordean suhteen itse liiketoiminnan kasvua ei ole juurikaan odotettavissa, vaan osinkokasvu pohjautuu parin seuraavan vuoden aikana osingonjakosuhteen kasvuun sekä tehostamistoimiin. Nokian Renkaiden kohdalla osinkokasvu on pitkällä aikavälillä liiketoiminnan volyymin kasvua.
Yhdysvaltalaisista omistuksistani, kuten Coca-Colasta ja IBM:stä, osingot kilahtavat tilille neljästi vuodessa. Tämä ulkomainen, mielestäni erittäin kannatettava tapa saa osinkotuoton muistuttamaan luonteeltaan palkanmaksua.
Tästä soveltaen merkinnän alussa markkinoimani ”osingonjaon kasvattajien” suosiminen merkitsee kärjistäen sitä, että salkkuun valikoituvat laatuyhtiöt kykenevät maksamaan vuodesta toiseen kasvavaa ”palkkaa” omistajalleen. Osinkohan tulee maksuun suoraan yhtiön päivittäisestä liiketoiminnasta, vaikka pörssi laitettaisiin kiinni ja kaupankäynti sijoittajien välillä keskeytettäisiin. Siksi hyvin hajautettu osinkostrategia luo salkkuun tiettyä turvamarginaalia, ja se on todennäköisesti ylipäätään järkevin sijoitustrategia henkilölle, jonka tavoitteena on elää pidemmän päälle passiivisilla tuloilla, kuten osinkovirralla.
Osingonjaon kasvattajat tulevat tarjoamaan sijoittajalle mitä todennäköisimmin kasvavan määrän käteisvirtaa vuosittain, mikä mahdollistaa lisäsijoitusten tekemisen suhdannesyklin yli jatkuvasti a) myymättä osakkeita, b) säästämättä lisärahaa sijoituksia varten ja c) ottamatta sijoituslainaa.
Olennaista sijoittajan saaman ennustettavan ja tasaisesti kasvavan osinkovirran näkökulmasta on, että osakkeita on mahdollista ostaa käteisellä myös silloin, kun markkinatilanne on nykyistä euforiaa pelokkaampi ja hinnat ovat alhaiset. ”Hyvään osinkosalkkuun” tulee näin ollen valita sään ja suhdanteen kestäviä laatuyhtiöitä, joiden osingonmaksukyky on mielellään jo historiassa osoitettu vedenpitäväksi. Nämä ovat valitettavan usein juuri niitä “aina kalliita osakkeita”.
Aiemmin merkinnässä viittasin osingonjakosuhteeseen, joka saisi olla sijoitushetkellä mielellään mahdollisimman paljon alle sadan prosentin, jotta a) yhtiöllä olisi sijoitushorisontin aikana mahdollista kasvattaa osingonmaksuaan jakosuhdetta nostamalla, b) liiketoiminnan ja tulevien vuosien osinkovirran kasvuhankkeisiin jäisi riittävästi tulorahoitusta ja c) sijoitushetken osinkotason säilyttämiselle olisi turvamarginaalia nettotuloksen väliaikaisen laskun näkökulmasta.
Näistä lähtökohdista katsottuna yli sadan prosentin osingonjakosuhdetta harjoittavat yhtiöt saattavat karsiutua potentiaalisista ostokohteista. Henkilökohtaisesti omistan korkean osingonjakosuhteen yhtiöistä TeliaSoneraa, perillisiltäni löytyy Elisaa. Osakekohtaisen osingonjaon kasvuodotuksia ei TeliaSoneran suhteen lyhyellä tähtäimellä ole, sillä yhtiö itsekin linjasi aiemmin syksyllä tavoitteensa pitää osakekohtainen osinkotaso vakaana ainakin seuraavat kaksi vuotta.
Palataan seuraavaksi ”perinteisen osinkotuoton” eli efektiivisen osinkovirran tarkasteluun. Tämä tarkoittaa osingon suhdetta vallitsevaan osakekurssiin, mikä poikkeaa osingonjakosuhteesta, jossa osinkoa verrataan yhtiön ansaitsemaan nettotulokseen (järkevä sijoittaja yhdistää molempien tarkastelun; optimitilanteessa korkea efektiivinen osinkotuotto ja alhainen osingonjakosuhde).
Helsingin pörssissä ensi kevään “parhaiksi” efektiivisiksi osingonmaksajiksi ennustetaan seuraavia yhtiöitä*:
Fiskars 13,4 prosenttia
Orava Asuntorahasto 8,2 prosenttia
Nokian Renkaat 6,8 prosenttia
CapMan 6,5 prosenttia
Raute 6,5 prosenttia
Keskisuomalainen 6,2 prosenttia
Fortum 6,1 prosenttia
Elisa 6,1 prosenttia
TeliaSonera 6,0 prosenttia
Aspo 6,0 prosenttia
* Nordnetin analyysikirjasto, Inderesin ennusteet
Pitkäjänteinen osinkosijoittaja voi aivan hyvin lähteä liikkeelle edeltävästä listauksesta, mutta yhtiövalinnoissa kannattaa perehtyä kunkin yhtiön kohdalla muun muassa osingonjakosuhteeseen ja osinkojen rahoittamiseen (liiketoiminnan kassavirta, omaisuusmyynnit, velanotto vai peräti osakeanti, sekä mahdollisiin kertaluonteisiin eriin tilikauden aikana, jotka saattavat ”inflatoida” yksittäisen vuoden osinkoa).
Alleviivaamisen arvoista on myös osakekohtaisen osingonjaon kehitystrendin tarkastelu. Se saisi tietysti olla mielellään nouseva, jolloin sijoittajan omaan hankintahintaan nähden laskettava osinkotuotto kohoaisi joka kevät.
Uskoakseni pitkäjänteisen sijoittajan kannattaa panostaa salkussa koostumukseen, jossa yhtiöt jättävät tuloksestaan (tarkemmin sanoen kassavirrastaan) keskimäärin vähintään yhden kolmasosan kasvuinvestointeihinsa.
Näin ollen nyrkkisääntönä on: mitä pidempi on sijoittajan aikahorisontti, sitä vakavammin hänen kannattaa harkita matalan nykyosinkotuoton osakkeita, jotka sisältävät mittavan osingonjaon kasvupotentiaalin vuosien mittaan. Luonnollisesti optimaalisin vaihtoehto on poimia hinnoitteluvirheen vallitessa osinkokasvuun kykenevä yhtiö, jonka nykyosinkotuotto on korkea suhteessa hankintahintaan, mutta jolla on silti edellytykset tuntuvaan kasvuun. Sellaisia vain on harvassa tänä päivänä; kenties Nokian Renkaat täyttää kriteerin, jos en ole nähnyt kangastusta laskelmissani.
Mainittakoon lopuksi, että osinkosijoittaja voi päätyä hyvin perustellusti sijoittamaan myös laatuyhtiöön, joka ei maksa lainkaan osinkoa. Tämä johtuu siitä, että ”osinkostrategiassa” on olennaista tarkastella osingonmaksupotentiaalia, ei pelkästään sitä, mitä yhtiön nykyjohto ja omistajat päättävät jakaa ulos.
Esimerkiksi Warren Buffettin luotsaama sijoitusyhtiö Berkshire Hathaway soveltaa pyöreän nollan prosentin osingonjakosuhdetta. Tässä tilanteessa yhtiön omistaja voi luoda haluamansa suuruisen osinkotuottoprosentin salkkuunsa itse.
Mallilaskelma: sijoittaja haluaa 5 000 euron markkina-arvoiselle osakeomistukselleen Berkshire Hathawayssä korkean 10 prosentin efektiivisen osinkotuoton vuodessa. Hän voi tehdä sellaisen itselleen myymällä osakemäärällä tarkasteltuna 10 prosenttia omistamistaan Berkshire Hathawayn osakkeista, saaden näistä käteisvaroja 500 euroa (5000 * 0,1).
Hänen omistuksensa laskee osakemäärällä mitattuna 10 prosentilla, jolloin yhtiön osakkeiden osalta salkun markkina-arvo on jatkossa 4 500 euroa (5000 * (1,0 – 0,1)). Sijoittajalla on siis tilillään käteisenä ”itse tehdyt” osingot 500 euroa ja osakeomistuksen arvo 4 500 euroa, jotka tekevät edelleen yhteensä 5 000 euroa.
Samaa logiikkaa soveltaen sijoittaja voisi halutessaan tehdä salkkuunsa vaikka hirmuiset 15 prosentin vuosiosingot. Vastaavasti sijoittaja voi halutessaan soveltaa osakkeiden myyntistrategiaa osinkoa maksavassakin yhtiössä esimerkiksi siten, että yhtiö itse maksaa neljän prosentin efektiivisen osinkovirran, ja sijoittaja myy tämän päälle vielä neljä prosenttia omistamistaan osakkeista saadakseen “mahtiosingot”. Olennaisinta on ymmärtää, että osinkoraha on pois yhtiön kassasta.
Edeltävässä esimerkissä ei huomioida osinko- ja luovutusvoittoverotuksen eroja suomalaisessa verotuskäytännössä (tai osakekaupan välityspalkkiota), mutta mallilaskelma on uskoakseni omiaan havainnollistamaan osingonmaksupotentiaalin ”taustan” tarkastelua yhtiön tahdonvaltaisen, oman osinkoehdotuksen sijaan. Eivät ne parhaat osinko-osakkeet löydy välttämättä efektiivistä tuottoprosenttia tuijottamalla.
Jukka Oksaharju on Nordnetin osakestrategi
Artikkeli on julkaistu Nordnet-blogissa 9.11.2014.
