Presidenttimme ilmaisema huoli julkisten menojen suuruudesta on saanut paljon kritiikkiä, joka on fokusoitunut epätarkkuuteen sanojen valinnassa. Sympatiani on tässä Niinistön puolella, koska itsekin ilmaisen usein itseni samalla tavalla hiukan epätarkasti. Itse sanoma oli kuitenkin minusta hyvin perusteltu. Tämä on ollut minunkin päähuolenaiheeni julkisen talouden suhteen.
Keskustelussa on ammuttu viestiä alas toteamalla, että on väärin sanoa, että julkiset menot ovat lähes 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun selittää ansiokkaasti käsitteitä tässä. Julkiset menot eivät ole bruttokansantuotteen osa, joten korrektia on sanoa, että julkiset menot ovat lähes 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Muuten voi jollekin syntyä sellainen harhakuva että yksityiset menot ovat vain 40 prosenttia BKT:sta, mikä on täysin väärin. Yli puolet julkisista menoista on tulonsiirtoja kotitalouksille ja yhteisöille. Nämä rahat päätyvät siten osittain yksityisiksi menoiksi.
Marjo Bruun on siten aivan oikeassa, ja minunkin pitäisi olla tässä huolellisempi. Olen kirjoittanut joskus julkisten menojen osuudesta BKT:sta kun olen tarkoittanut julkisten menojen BKT-suhdetta.
Korrektin terminologian käyttö ei kuitenkaan poista perusongelmaa. Jos julkiset menot ovat lähes 60 prosenttia suhteessa BKT:hen, se tarkoittaa, että julkisten tulojenkin pitää olla 60 prosenttia suhteessa BKT:hen, jotta saadaan julkinen talous tasapainoon. Julkisten menojen kasvu suhteessa BKT:hen indikoi siten tarvetta vastaavaan kokoluokan kiristykseen verotuksessa.
On vahvoja syytä huoleen siitä, että raskaampi verotus jarruttaa talouden kasvua mm. heikentämällä kannustimia työntekoon ja yrittämiseen. Ruotsalaisten ekonomistien tekemän hyvä yhteenvedon perusteella kymmenen prosentin nousu julkisten menojen BKT-suhteessa hidastaa talouden kasvua ainakin puolella ja ehkä jopa kokonaisella prosenttiyksiköllä.
Tarkkoihin numeroarvioihin on syytä suhtautua skeptisesti. Taloudessa vaikutuskanavat ovat niin monimutkaisia, että suhteet eri muuttujien välillä harvoin ovat vakioita.
Kasvavan kansainvälistymisen myötä on syytä pelätä, että vaikutus itse asiassa on suurempi kuin mitä se oli tutkimusten tarkasteluajankohta. Verotus siirtää yhä herkemmin toimintaa muihin maihin. Siten on syytä huoleen siitä, että Suomi kansainvälisissä vertailussa julkisten menojen BKT-suhteessa on ottanut kärkisijan.
Lähde:OECD
Ongelmaa vähättelevät yrittävät tässä kiinnittää huomiota siihen, että nämä luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia eri maiden välillä. Julkiset menot vaikuttavat esimerkiksi korkeammalta maissa, jossa Suomen tapaan verotetaan sosiaalietuuksia. Sosiaalimenot näyttävät harhaanjohtavasti pienemmältä, jos työttömyyskorvaus maksetaan puhtaana käteen vaikka työttömän saaman netto olisi sama.
Talouden tilastoluvut eivät koskaan ole täysin vertailukelpoisia maiden välillä. BKT vaikuttaa suuremmalta maassa, jossa pieniä lapsia hoidetaan päiväkodissa verrattuna maahan jossa sama työ tehdään palkatta kotona. Tälläkin on vääristävä vaikutus julkisten menojen BKT-suhteeseen. Pohjoismaiden kohdalla tällä kertaa kansainvälisissä vertailussa suhdetta alentavasti.
Olisi hauska saada tilastoja joista kaikki vääristymät on poistettu. Kuva tästä tuskin kovin paljon muuttuisi.
Ja vaikka TV-lupamaksun muuttuminen yleisradioveroksi selittää pienen osan tilastoiduista noususta julkisen menojen BKT-suhteesta, suurin osa on kyllä valitettavan todellista.
