Julkisuudessa on tullut tavaksi toistella, että ”aktiiviset salkunhoitajat häviävät keskimäärin indeksilleen”. Suomeksi se tarkoittaa, että rahan hoitamisesta palkkaansa saavat salkunhoitajat jäävät markkinoiden keskimääräiselle tuotolle. Tämän vuoksi – näin väite kuuluu – sijoittajien pitäisi valita indeksirahasto, joka pyrkii pienin kustannuksin seuraamaan indeksiään eikä voittamaan sitä.
Väitteeseen pitää kuitenkin lisätä tarkennus: keskimääräinen rahasto ei kykene voittamaan indeksiään kulujen jälkeen. Sillä kun katsotaan tilannetta ennen hallinnointipalkkioita, rahastot voittavat keskimäärin indeksinsä eli markkinat.
Esimerkiksi rahastojen aktiivisuutta tutkinut tohtori Antti Petäjistö summaa keskimääräisen rahaston voittaneen indeksinsä 0,96 prosenttiyksiköllä ennen kuluja vuosina 1990–2009. Hiljattain Suomessa vieraillut Chicagon yliopiston professori Lubos Pastor taas laskee keskivertorahaston lyöneen markkinat 0,56 prosenttiyksiköllä. Vastaavia tuloksia on muitakin. Molemmat tutkimukset tehtiin amerikkalaisilla rahastoilla.
Toinen tarkennus kuuluu, että vaikka joukkona salkunhoitajat eivät pärjäisi indeksilleen kulujen jälkeen, osa rahastoista pärjää kyllä.
Pastorin tutkimukset viime vuosilta vahvistavat käsitystä siitä, että salkunhoitajilla on joukkona taitoa. Toisilla sitä on enemmän kuin toisilla. Olennaiseksi tekijäksi tuleekin rahastojen kulutaso, joka taas on rahastoyhtiön päätäntävallassa. Mikäli kulut ovat korkeat, tuntuvakaan ylituotto ennen kuluja ei johda rahaston osuudenomistajan kannalta järkevään lopputulokseen.
Muun muassa tästä syystä me Morningstarin analyysiryhmässä korostamme rahaston taustayhtiön toimintaa sijoittajien eduksi sekä kulujen merkitystä arvioissamme. Suhtaudumme varauksellisesti rahastoihin, joilla on muita selvästi korkeammat kulut. Kulut laskutetaan aina, mutta salkunhoitajan onnistumisesta ei ole takeita.
Hyvinä pörssikausina tai nopeasti kasvavilla markkinoilla kulujen merkitys pienenee: jos rahastot tuottavat kymmeniä prosentteja vuodessa, on parin kymmenyksen kuluero mitätön lopputuloksen kannalta. Rahastoyhtiöt tietävät tämän. Siksi kehittyviin mihin sijoittavissa rahastoissa on usein suolaiset palkkiot, ja Suomessa erityisen korkeat. Mikään ei kuitenkaan takaa, että tuotto on aina hyvää jollakin markkinalla. Se on nähty esimerkiksi kehittyvillä markkinoilla viime vuosina.
Suursijoittajilla on pääsy halvempiin rahaston osuussarjoihin tai mahdollisuus saada alennuksia. Heille aktiivinen rahasto on siksi usein kiinnostava vaihtoehto. Yksityissijoittaja maksaa tyypillisesti täyden palkkion, ja siksi palkkioihin tulisi kiinnittää erityisen suurta huomiota.
Jos rahasto on muita kalliimpi, pitää olla todella vahvoja syitä uskoa, että salkunhoitaja pystyy kilpailijoita parempaan tuottoon kululastin jälkeenkin. Ja kaiken kaikkiaan kannattaa aina punnita aktiivisen rahaston rinnalla indeksirahastoa, jos sellainen on saatavissa. Kuluilla on olennainen merkitys sijoittajan lopputulemalle.
Matias Möttölä on Morningstarin rahastoanalyytikko ja Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja
