Näyttää siltä, että vaalien ja puoluekokousten lähestyessä lähes jokainen poliitikko järjestää omia seminaarejaan isänmaan pelastamiseksi.
Menneen puolen vuoden aikana on ollut jos jonkinlaista kokoontumista avoimella kutsulla tai sitten muuten vain omassa porukassa. Onkin mukavampaa keskustella asioista, pohtia maan tilaa paremmaksi ja toinen toistaan uskossa vahvistaa, kun koolla on samanhenkinen porukka.
Pääministerin johdolla hallitus pohti pari viikkoa sitten maan tilaa ja etsi uusia ratkaisuja työpajassaan Aalto-yliopiston innovoivassa miljöössä. Onhan hallituksenkin hyvä silloin tällöin erikseen kokoontua asioita perusteellisesti pohtimaan, kun se ei muuten ehdi keskustella asioista. Mielenkiinnolla odottelemme aivoriihen lopputulemia.
Elinkeinoministeri järjesti viime viikolla oman Selkärankaseminaariksi ristityn hengenkohotustilaisuuden tarkkaan separoidulle vaikuttajajoukolle. Itsekin olin saanut kutsun seminaariin, mutta en päässyt paikalle, joten en nyt siitä marmata.
Seminaarin tarkoitus oli ainakin kutsun perusteella pohtia Suomen teollisuuden tulevaisuutta. Oltuani vain tiedotusvälineiden ja muutaman paikalla olleen henkilön välittämän tiedon varassa minulle syntyi kuva, että Selkärankaseminaarille olisi ehkä sittenkin sopinut nimeksi Selkänahkaseminaari. Se olisi paremmin kuvannut sitä vimmaa, jolla paikalla olleet elinkeinoelämän edustajat ruoskivat Suomi-neidon selkänahkaa kiroten liian suurta julkista sektoria, kohtuuttoman korkeita veroja sekä ahneiden ja muutenkin jo kalliiden työntekijöiden suuria 20 euron palkankorotuksia.
Elinkeinoelämän edustajien mukaan hallituksen päättämä varsin merkittävä yhteisöveron alennus ei tunnu oikein missään. Ei myöskään työmarkkinoille saatu pitkä ja äärimaltillinen palkkaratkaisu.
Julkisen sektorin kohtuuttoman suurta osuutta kansantalouden kakusta jaksettiin äimistellä loputtomiin kokonaan unohtaen, että suhteellisen kasvun merkittävin syy on kansantalouden kakun leipojissa ja leipomiseen tarvittavissa aineissa. Julkisen sektorin ja hyvinvointiyhteiskunnan merkitys elinkeinoelämälle tuntuu olevan entistä enemmän lähes merkityksetön.
Seminaarin pääviesti tuntui olevan Suomi-neidon kaikkinainen rappiotila ja surkeus. Suomalaisen teollisuuden tulevaisuus jäi edelleen hämärän peittoon.
Sitten vielä ihmetellään, miksi Suomessa on vallalla kovin kielteinen ja synkkä mieliala. Professori Pekka Himasta lainaten: Suomessa vallitsee talouden kestävyysvajeen lisäksi henkinen kestävyysvaje – näin tuntuu olevan mitä suurimmassa määrin.
Tästä alhosta ei päästä ylös jatkuvalla marinalla, loputtomalla itseruoskinnalla ja vajoamalla itsesäälin alhoon. Nyt tarvitaan uskoa tulevaisuuteen, yrittämiseen ja työhön. Selkärankaseminaarissa puhunutta Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aaltoa lainaten ”lopetetaan seminaarien pitäminen, siirrytään päätösten tekemiseen ja ryhdytään hommiin!”
Esitän, että nopealla aikataululla valmisteltaisiin uusi teollisuuspoliittinen ohjelma, joka luo ennustettavuutta ja jonka turvin luodaan uutta hyvää työtä ja työpaikkoja rakennemuutoksen jälkeen ja pidetään Suomi hyvinvointivaltioiden mallimaana. Ohjelman erityisenä tavoitteena on oltava tuottavuuden kasvattaminen ICT:n laajalla hyödyntämisellä ja teollisuuden jalostusarvon nostamisella. Maan hallituksen on kehysriihessä tehtävä ratkaisuja, jotka edistävät investointeja Suomeen.
Toivon myös, että vastakkainasettelu julkisen ja yksityisen välillä lopetetaan ja tunnustetaan, että vahva, toimiva ja rakenteiltaan kustannustehokas julkinen sektori on myös yksityisten yritysten kumppani, ei vihollinen.
>> Taloustaito
