veronmaksajat.fi

Siltarummut eivät auta, kun ostovoima sakkaa

Teemu Lehtinen

Suomen taantuma on parhaillaan pitkittymässä lamaksi. Meitä uhkaa pahimmillaan jo kolmas supistuvan talouden vuosi peräjälkeen.

Kantapään kautta on opittu, että nykyisen hallituksen tähän asti noudattama veropolitiikka ei auta meitä terveen talouskasvun tielle.

Julkista talouttahan on yritetty sitkeästi sopeuttaa nyttemmin jo surullisen kuuluisaksi tulleella 50/50-periaatteella, jossa peräti puolet sopeutuksesta on ollut veronkiristyksiä.

Massiiviset veronkiristykset ovat hyydyttäneet kansalaisten ostovoiman ja sitä myötä kotimaisen

kysynnän. Kun vientikään ei vedä, on kansantalouden jo krooniseksi muuttunut taantuma valmis.

Tuloksena on aikaansaatu kuihtuvaan kansantalouteen suhteutettuna maailman huippua olevat julkiset menot ja verot.

Seuraukset myös julkiselle taloudelle ovat olleet murheelliset. Alijäämistä ei päästä eroon, kun talouskasvulla on jatkuvasti väärä etumerkki.

Juhannuksen alla käynnistyvissä ”minihallitusneuvotteluissa” haetaankin kuumeisesti uusia keinoja talouskasvun käynnistämiseksi.

Välitön talouspoliittinen liikkumavara on hyvin vähäinen, joten mitään nopeasti parantavia ihmelääkkeitä on nyt turha odottaa. Talouspolitiikan perusteellisempi uusi linjaus tulee vasta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Ei näitä keskikesän hallitusneuvotteluja kuitenkaan turhaan käydä, eli jotain positiivista voidaan toki vielä tällä vaalikaudellakin tehdä. Myös uusien virheiden tekeminen olisi syytä välttää.

Tärkeintä on huomata, että valtion menoja paisuttamalla emme pysty kääntämään kansantaloutta kasvuun samalla, kun yksityisen kulutuksen varassa toimivat kotimarkkinat sakkaavat.

Tässä tilanteessa talouskasvun hakeminen valtion taloudellisia panostuksia lisäämällä olisi sama kuin yritys nostaa itsensä suosta tukasta vetämällä.

Ei siis uusia siltarumpuja, kiitos.

Joitakin joka tapauksessa edessä olevia julkisia investointeja voidaan kenties ajallisesti hieman aikaistaa ja muita vastaavia vähäisiä justeerauksia tehdä. Olennaista on kuitenkin kohdistaa päähuomio uhkaavasti hiipuneeseen yksityiseen kulutukseen.

Ainoa kestävä tapa elvyttää kotimaista kysyntää on saada kansalaisten lompakko auki. Jos kansalaisten halutaan käyvän kaupassa, resursseja ei voida jatkuvasti siirtää verotusta kiristämällä kansalaisilta valtiolle.

Aivan ensimmäiseksi hallituksen kannattaisi peruuttaa ansiotulojen verotusta ensi vuonna uhkaava kiristyminen. Indeksitarkistus ansiotulojen veroperusteisiin olisi myönteinen viesti kansalaisille ja ensiaskel kohti parempia aikoja.

Teemu Lehtinen on Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja

Kirjoittajasta

Teemu Lehtinen

Teemu Lehtinen on Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja. Seuraa @TeemuTLehtinen Twitterissä.

Blogeissa