Eurooppalaiset valitsivat sunnuntaina EU:lle uuden parlamentin, joka tulee seuraavan viiden vuoden ajan edustamaan kansalaisten ääntä unionin poliittisessa päätöksenteossa.
Suuria yllätyksiä ei vaaleissa nähty. Giganttien taistelu Euroopan keskustaoikeiston ja sosialistien välillä päättyi ennakoidusti oikeiston voittoon. Koko EU:n osalta jo ennalta oli nähtävissä äärilaitoja edustavien ja populististen puolueiden paikkamäärän kasvu. Meillä Suomessakin Perussuomalaiset tuplasivat paikkamääränsä ja Vasemmistoliitto teki paluun parlamenttiin viiden vuoden tauon jälkeen.
Paljolti lienee kyse siitä, että eurokriisi on ollut populistin päiväuni. On yksinkertaisesti liian helppoa latoa tiskille näennäissinivalkoisia argumentteja, jotka saavat unionia ja euroa puolustavat vastuunkantajat näyttämään rötösherroilta. Tosin on vaikeaa asiansa perusteellisesti osaavillekin poliitikoille kertoa, miten eurooppalaiset talouspäätökset edesauttavat suomalaista työllisyyttä ja hyvinvointia. Kun vastakkain ovat halpa populismi ja kallis vastuullisuus, ei ole vaikea tietää kumpi on kansan silmissä vahvemmilla.
Sen sijaan minulle oli yllätys ja samalla suuri pettymys, että äänestysaktiivisuus tälläkin kerralla jäi niin tavattoman matalaksi, vaikka paranikin hieman edellisistä eurovaaleista. Jotenkin minulla oli ennen vaaleja kutina, että nyt saattaisi äänestysprosentti parantua, olihan ehdokkaanakin enemmän kokeneita ja tunnettuja poliitikkoja. Toki vaalipäivä oli lähes koko maassa helteinen ja rannat varmasti kutsuivat monia äänestäjiä enemmän kuin koulujen liikuntasalien vaaliuurnat. Käytännölliset näkökulmat eivät ole riittävä peruste alhaiselle vaali-innolle. Poliittisten päättäjien on syytä käydä syvällinen keskustelu kansalaisten hiljaisesta protestista. On mietittävä, miten EU:n merkitys suomalaistenkin arjelle paremmin kirkastuisi kansalaisille.
Pienelle maalle EU on ainoa keino saada edes vähän globaalia vaikutusvaltaa. Toki unionissa on paljon epäkohtia ja päätöksentekoa hidastavaa byrokratiaa eikä unioni aina välttämättä keskity kansalaisten kannalta kaikkein olennaisimpiin asioihin. Toisaalta Jean Monnet kirjoitti jo yli kuusi vuosikymmentä sitten: ”Euroopan valtiot ovat liian pieniä taatakseen kansalaisilleen tarpeellisen vaurauden ja sosiaalisen kehityksen.” Tämä varmasti pitää paikkansa tänäkin päivänä. Unionin epäkohtia listattaessa onkin syytä pohtia, mitä meille jäisi, jos Euroopan unionia ei olisi?
Uskallan väittää, että aika vähän. EU:n kautta voimme vaikuttaa jopa sellaisiin maailmanpoliittisiin asioihin, joihin meillä ei muutoin olisi minkäänlaista sananvaltaa. Tuon sananvallan saaminen edellyttää kuitenkin Suomen kaltaiselta pieneltä jäsenvaltiolta suurta vaivannäköä ja strategista ketteryyttä: meillä ei ole samanlaista poliittista painoarvoa kuin esimerkiksi Ranskalla tai Saksalla. Suuren jäsenvaltion öykkäröinti voi jopa johtaa tuloksiin kun taas pienen jäsenmaan voimannäyteyritykset vaikuttavat lähinnä huvittavilta. Pienen maan on osattava säilyttää kaikissa tilanteissa suhteellisuudentajunsa ja ymmärrettävä, mitkä vaikutuskanavat ovat missäkin tilanteessa ne tehokkaimmat.
Sisällön osalta vaalikeskustelu oli talouspainotteista. Tämäkään ei ollut mikään yllätys. Yhteisen olemassaolon sietämätön kurjuus on eittämättä viime aikoina näyttänyt eurooppalaisille nurjia puoliaan. Eurooppa tuntuu hukanneen taloudellisen hyvinvoinnin perusreseptin. Vaikka talouden paineet osin johtuvat mantereen ulkopuolisista tekijöistä, paljon on myös eurooppalaisten omissa käsissä. Meidän suurin ongelmamme on, ettei talous kykene nopeasti sopeutumaan tällaiseen tilanteeseen. Jatkamme liian pitkään ikään kuin maailma olisi edelleen ennallaan. EU:ssa mikään ei ole niin vaikeaa kuin muuttaa status quota.
Yritettävä meidän kuitenkin on. Suomalaisen rap-yhtye Fintelligensin biisissä todetaan, että päästäkseen määränpäähän on pysyttävä matkalla, ja selvitettävä mitä on seuraavan mäen takana. Juuri niin. Nyt pitäisi keskittyä siihen, mitä sellaista olemme Euroopan unionissa oppineet menneisyydestä, joka vaikuttaa tulevaisuuteen eikä keskittää kaikkea huomiota menneisyyden virheiden sovittamiseen. Fintelligens toteaa samaisessa ”Määränpää”-biisissään myös tästä osuvasti: ”Säälii saa kuka vaa, mut kateus pitää ansaita. Tie antaa mulle kaiken vaik’ myös paljon vaatii. Siperia opettaa, no nii opettaa Pohjanmaakin.”
