Eurovaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona ja varsinainen vaalipäivä on edessä puolentoista viikon kuluttua. Paljon on muuttunut siitä, kun edelliset vaalit käytiin vuonna 2009.
Käytännössä nyt eroava parlamentti on koko vaalikauden joutunut toimimaan eurokriisiksi taipuneen finanssikriisin varjossa. Muut asiat eivät yleensä ole ylittäneet julkisuuskynnystä.
Nyt kriisi on tasaantunut ainakin niin, että Antti Rinteenkään ei edes valtiovarainministerinä tarvitsisi ihan joka viikko lentää uusiin hätäkokouksiin. Se ei silti ole vielä läheskään ohi, ja juuri nyt näyttää siltä, että kotoisten rakenneongelmien takia toipuminen on kaikkein hitainta Suomessa.
Vaikuttaa siltä, että suurimmat optimistit ja pessimistit olivat ennustuksissaan yhtä väärässä. Europäättäjät eivät ottaneet helppoa niskalenkkiä markkinavoimista. Toisaalta myös tuomiopäivän ennustajat ovat vuodesta toiseen joutuneet päivittämään lupaustaan euron varmasta romahduksesta.
***
Edellisiin vaaleihin nähden ainakin parissa suhteessa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Ensinnäkin ehdokasjoukko Suomessa on tasokkaampi kuin koskaan. Europarlamentti ei enää ole julkkisten ja eilispäivän suuruuksien jäähdyttelykenttä.
Toiseksi, suomalaisten Eurooppa-tietoisuus – pääosin kriisin seurauksena – on nyt paljon korkeampi kuin viisi vuotta sitten. Jos Portugali, Espanja, Italia ja Kreikka tähän asti tunnettiin lähinnä lomakohteina, nyt mattimeikäläinenkin on saanut valtavan määrän ristikkäistä tietoa niiden taloudesta ja elämänmenosta.
Hyvä niin. Meistä on ikään kuin vahingossa tullut paljon eurooppalaisempia. Eurooppa on tullut myös niihin aamukahvipöytiin, joissa ei hämmennellä pikkusormi pystyssä lattea.
Näistäkin syistä suosittelen lämpimästi äänestämässä käymistä. On tämä mahtavaa demokratiaa ainakin Krimin ja Itä-Ukrainan ”kansanäänestyksiin” verrattuna!
***
Tämän viikon Taloustaidossa esitellään lehden lukijoiden ehdotuksia siitä, mistä julkistaloudessa voisi säästää. Ainakin minulle oli yllätys, että suosituin ehdotus oli puolittaa eduskunta.
Kysely ei ollut kansanäänestys eikä edes suuntaa-antava galluppi. Mutta kyllä tulos silti havahdutti. Kotoisen parlamenttimme työn arvostus ei näytä olevan kovin korkealla.
Tuskin moni on sen pitemmälle miettinyt ehdotuksensa yksityiskohtia tai niitä kovin pieniä euromääriä, jotka näin säästyisivät. Enemmän niistä paistaa läpi turhautuminen yksittäisiin edustajiin tai eduskunnan toimintaan ylipäätään.
Parantamisen varaa varmasti on sekä eduskunnassa että sen julkikuvassa. Saa nähdä, miten uudet puoluejohtajat sitä vaalikauden viimeisenä vuonna kirkastavat?
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja
