Keskuspankkien markkinoille tuuppaama likviditeetti on ajanut yritysten liikkeeseen laskemien joukkovelkakirjalainojen niin sanotut luottoriskipreemiot melkoisen matalalle. Euroopassa high yield -lainojen (luottoluokitus heikompi kuin BBB-) luottoriskin tuottoero investment grade -lainoihin (luottoluokitus BBB- tai parempi) on kutistunut enää noin 2 %:iin.
Viimeksi tällä tasolla oltiin kesällä 2007. Juuri ennen kuin alkoi rytistä. USA:ssa tilanne ei ole pekkaa pahempi.
Yrityslainoihin sijoitettaessa tuoton ja riskin suhde on yhtä tärkeä kuin muuallakin. Mutta myös lainadokumentaatio näyttelee hyvin keskeistä roolia. Pelkästään yrityksen tasetta tai tuloskuntoa tarkastelemalla ei välttämättä pitkälle pötkitä. On tiedettävä, mihin paperiin nimensä laittaa eli millä ehdoilla rahaa lainataan.
USA:ssa yrityslainojen dokumentaatio on alkanut jälleen lipsua heikompaan suuntaan. Mikäli sijoittajat ovat täyttä häkää tunkemassa varoja lainamarkkinoille, miksi sitten kiristää turhaan ehtoja? Erilaisten "pay in kind " -dokumentaatioiden (niin sanotut PIK-bondit) määrä on nousussa jälleen. Niissä kuponkikorkoa ei välttämättä tarvitse maksaa rahana, vaan vaikkapa jopa uudella velalla tai muulla instrumentilla.
Dokumentaation työstäminen on yleensä lakitoimistojen ja pankkien puuhaa. Lainasyndikaatit valmistelevat ehdot ja sitten lähdetään "rodarille" eli myymään yrityksen bondia markkinoille. Silloin kun kysyntä on kovaa, tarjouskirjat täyttyvät nopeasti ja firmat saavat tarvitsemansa rahoituksen helposti.
Suomessa on viime vuoden ja alkuvuoden aikana otettu merkittäviä harppauksia paremman lainadokumentaation suuntaan. Elinkeinoelämän keskusliito ja listayhtiöiden neuvottelukunnan työryhmä ovat muotoilleet uudet mallisäännöt "non-investment grade" -joukkovelkakirjojen dokumentaation pohjaksi Suomessa. Pankkien, sijoittajien ja yritysten edustajat ovat siis porukassa päässeet pohtimaan, millainen dokumentaation pitäisi olla, jotta yrityslainamarkkinoiden toimivuus taattaisiin paremmin Suomessa. Samaan aikaan valtiovarainministeriön vetämä työryhmä on puinut suuntaviivoja, joilla vahvistettaisiin ylipäätään suomalaisten yhtiöiden pääsyä joukkolainamarkkinoille.
Perinteisesti vain harvalla suomalaisella pörssiyhtiölläkään on julkinen luottoluokitus joltain kolmelta keskeiseltä luokittajalta (S&P, Moody´s, Fitch). Usein syynä on se, etteivät nämä firmat todellisuudessa ole investment grade -yhtiöitä. Oma luottoluokitusmallimme kertoo karun totuuden. Siksi on ollut välillä outoakin, että pieni selvästi "non-investment grade" -yhtiö on tullut ulos bondiemissiolla, joka on muotoiltu puhtaasti perinteisen ohuella IG-dokumentaatiolla.
Esimerkkejä on paljon. Nyt uudet mallisäännöt tarjoavat loistavan alustan myös luottoluokittamattomille yhtiöille tulla hakemaan velkarahaa tehokkailta joukkolainamarkkinoilta.
Rahoituksen saaminen joukkolainamarkkinoilta alkaakin olla yksi perusedellytyksistä uudessa finanssi- ja eurokriisin jälkeisessä maailmassa vähänkään isommalle yhtiölle. Pankkien vakavaraisuus- ja sääntelykehikko on kiristymässä ja näin ollen perinteisen pankkirahan hinta on kallistumassa. Yrityksillä on myös yleensä luonnollinen tarve hajauttaa varainhankintaansa julkisille joukkolainamarkkinoille.
Muissa Pohjoismaissa moninkertaisesti detaljoidumpi dokumentaatio on ollut peruskauraa jo pidempään ja nyt sama on siis tapahtumassa Suomessa. Uskon, että suomalainen yrityslainamarkkina ottaa nyt aimo harppauksen kohti parempaa riski-tuotto -suhdetta, jonka pitäisi olla loppujen lopuksi kaikkien etu. Niin sijoittajien, liikkeeseenlaskijoiden kuin pankkienkin ja siten koko kansantalouden.
>> Taloustaito
