Tämä jäi päällimmäiseksi ajatukseksi kuunnellessani ETLA:n seminaaria, jossa esiteltiin Pohjoismaista mallia koskevan uuden tutkimuksen tuloksia.
Pohjoismaisen talouspoliittisen ajattelutavan ydin on vaurauden ja taloudellisen tasa-arvon yhdistäminen. Mitä korkeampi työllisyys sitä helpommaksi yhteensovittaminen käy. Yhteys on suoraviivainen; kun suurempi osa porukasta on töissä, jaettavaa on enemmän ja samalla tulotasauksen tarve verotuksen ja tulonsiirtojen kautta vähenee. Toisinpäinkin ajatus kulkee samalla tavoin: jos työllisyys on matala, uudelleenjaon tarve kasvaa, jos tulonjakotavoitteessa pidetään kiinni.
Suomen työllisyysaste on viimeisten 25 vuoden aikana ollut selkeästi Pohjoismaiden alhaisin. Työn sankarit löytyvät Islannista – siellä työllisyysaste pyörii nytkin 80 prosentissa, vaikka maa on finanssikriisin ykkösuhreja. Suomessa verotuksella ja tulonsiirroilla tasataan tulonjakoa Pohjoismaissa eniten, Islannissa vähiten. Silti Islannissa tulonjako on tasaisempi kuin Suomessa.
Islantia ei kuitenkaan kannata ihannoida. Islannissa tehdään paljon, mutta ei välttämättä kovin tuottavaa työtä. Siksi Islannin tulotaso on finanssikriisin jälkeen samaa tasoa kuin Suomessa. Molemmat maat ovat putoamassa Ruotsin ja Tanskan kelkasta.
Kokonaisuutta tarkastellen juuri Tanskassa ja Ruotsissa Pohjoismaisen mallin palaset tuntuvat parhaiten loksahtaneen paikoilleen. Maat ovat rikkaita, vaikka rikkaampiakin löytyy. Työtä tehdään paljon, mutta myös fiksusti – tuottavuus on kohdallaan. Tulojen tasaisuus on keskeinen, mutta ei suinkaan ainoa talouspolitiikan tavoite.
Eugen Koev on Akavan pääekonomisti
