Elokuu 1998: “Julkisen talouden tehostamistyötä on tehty 90-luvun alusta lähtien. Höylättävää ei juuri löydy. Eri asia on, jos lähdetään laskemaan palvelujen tasoa ja heikentämään sosiaaliturvaa.”
Kesälomalla Länsi-Suomea selatessa sattui silmiin artikkeli, josta ylläoleva sitaatti on poimittu. Ajatus ei ole poikkeuksellinen, tuohon tapaan kai aika yleisestikin tuumaillaan. Siis että julkinen sektori on niin viimeisen päälle karsittu ja rakenteeltaan täydellinen luomus, että sieltä ei enää nipistettävää löydy.
Vasemmistoliiton tuore puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes on ilmaissut saman asian Kansan Uutisten mukaan näin:
“Koska poistettavaa ei ole, tehostamisen varaa ei ole ja löysätkin on riivitty ajat sitten, ainoa tie on verojen maksaminen ja rakastaminen...”
Mieleen jää raksuttamaan, onko asia ollenkaan noin. Miksi juuri julkinen sektori pitäisi hylätä kehityskelvottomuuden ja pysähtyneisyyden tilaan? Maailma muuttuu koko ajan ympärillämme. Uudet keksinnöt helpottavat elämää ja työntekoa. Kai nämä muutokset jotenkin heijastuvat myös valtioon ja kuntiin? Kai julkisella sektorillakin työskentelee oivaltavia ihmisiä, jotka pystyvät kehittämään ja kehittymään?
Jos tuottavuus julkisissa toimissa paranee prosentinkin verran vuodessa, koossa on vaalikaudessa kevyesti kymmenen miljardin markan potti. Ilman että punakynä on vielä vilahtanutkaan. Yrityksissä paljon nopeampaan tahtiin sujuva tuotannon tehostaminen on arkipäivää. Miksi valtio ja kunnat pitäisi jättää uinumaan?
Enkä nyt todellakaan tarkoita mitään halki, poikki ja pinoon -leikkelyä. Pikemminkin jokapäiväistä ponnistelua citius, altius, fortius -hengessä. Reaalimaailmassa tämä ei toki tapahdu itsestään. Julkiseen sektoriin täytyy kaiken aikaa kohdistua kova kehittämispaine; muuten mukavoitumisen laki valtaa nopeasti alaa.
Ilman ulkoisia paineita mukavoituva byrokratia tukahduttaa myös sen aloitteellisuuden, joka muuten järjestelmän sisältä kumpuaisi.
Yritystoiminnassa kehittämispaineet syntyvät kilpailusta ja voitontavoittelusta. Julkisella puolella vastaavassa roolissa ovat valveutuneet veronmaksajat, äänestäjät, tiedotusvälineet...
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja. Teksti on julkaistu Taloustaidossa elokuussa 1998. Kuluneina vuosina julkinen talous on entisestään kasvanut ja säästöt tehty rakenteiden sijasta selkänahasta.
