Helmikuu 1999 Huhtikuun alussa tulee voimaan uusi arvopaperimarkkinalaki. Sen mukaan yli 5 prosenttia pörssiyhtiöstä omistavien on kerrottava julki omistuksensa määrä ja aina tietyillä kohdin sen muutokset.
Jostain kumman syystä rahoitustarkastukselle jätettiin mahdollisuus vapauttaa erinäiset omistajayhteisöt tästä velvollisuudesta, ”jos yhteisö ei pyri vaikuttamaan kohdeyhtiön johtamiseen.” Miten joku yli 5 prosenttia pörssiyhtiöstä omistava taho voisi välttyä vaikuttamasta sen johtamiseen nykyisinä shareholder valuen aikoina?
Hiljainen omistaja äänestää jaloillaan, ostamalla ja myymällä.
Kun yhtiön voitonkasvu ei tyydytä, hiljaiset omistajat pakottavat yritysjohdon liikkeelle. Tuore esimerkki on ruotsalainen Ericsson; 11 000 työntekijää lähtee, kun voitto ei riittänyt hiljaisille omistajille. Sama on edessä jossain vaiheessa myös monilla suomalaisilla.
Valtiollinen lypsykone
Poliitikot ovat innostuneet pörssiyhtiöiden suomalaisesta omistuksesta. Herääminen on sinänsä tervettä, vaikka myöhäsyntyistä. Mukana on kohtuullinen annos politiikan peliä ja pelin politiikkaa.
Ongelmien hyväkin analyysi päätyy valitettavan usein kahteen huonoon ehdotukseen. Joko eläkeyhtiöiden pitäisi pelastaa sijoituksillaan suomalaisuus. Tai sitten valtion pitäisi ryhtyä pelaamaan pörssissä.
Taustalla lymyää ajatus, että jompikumpi näistä voisi pörssissä harrastaa jotain suosi suomalaista -linjaa. Ajatus on absurdi. Menestyvä sijoittaja ei voi toimia pörssissä muilla ehdoilla kuin kilpailijansa. Jos se toimii toisin, se alistuu vapaaehtoisesti kilpailijoiden voittojen rahoittajaksi.
Mikä olisikaan makeampi herkkupala kansainvälisille sijoittajille kuin tällainen eläkeyhtiö tai valtio. Varsinainen lypsykone!
Kansallinen ryhtiliike
Osakesäästäjien puheenjohtaja Jarmo Leppiniemi on kuuluttanut optioiden vastaista ryhtiliikettä. Aivan oikein. Jos todella halutaan vaikuttaa (muun muassa) yritysten omistukseen, yksi keino on toimia tämän kevään yhtiökokouksissa. Siellä suomalaisten omistajien - suurten ja pienten – pitäisi yhteistuumin tyrmätä kaikki ehdotukset uusista löyhistä, osakekursseihin sidotuista johtajaoptioista.
Löyhät osakeoptiot tähtäävät vain ja ainoastaan nopeaan osakekurssien vedättämiseen. Suurimman hyödyn tästä keräävät ulkomaiset osakepelurit. Siinä tarkoituksessa löyhien optioiden järjestelmä on rakennettukin.
Löyhillä optioilla palkitaan kotimaisten pitkäaikaisten säästäjien sekä yrityksen sidosryhmien unohtamisesta; työntekijöiden, yhteistyökumppanien, asiakkaiden, ympäröivän yhteiskunnan... Optiorahalla vaimennetaan omantunnon kolkutus. Sieluja on ostettu ja myyty halvemmallakin.
Toimiva kannustusjärjestelmä on yrityksissä erittäin tärkeä. Optioilla ei ole todellisen kannustamisen kanssa mitään tekemistä.
Kansanedustaja Erkki Tuomioja onkin monella tapaa oikeassa puhuessaan optioiden yhteydessä ryöstökapitalismista. Niiden avulla kaukaiset omistajat voivat kupata yrityksiä ujuttamalla omat arvonsa yritysten johtoarvoiksi. Optioiden avulla myös suomalaiset johtajat yrittävät näpistää tilaisuuden tullen oman osansa kakusta.
Poikkisahatulla haulikolla
SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen on arvellut, että optiopuuhat heijastuvat seuraaviin tuponeuvotteluihin. Säästäväinen keskiluokka, valkokaulusköyhälistö, saattaa päästä itseään vauraampien sijaiskärsijöiksi jo aikaisemmin.
Joidenkin miljonäärien on nimittäin arveltu pääsevän verotuksessa turhan helpolla. Joidenkin kohdalla arvio varmasti pitää paikkansa, joidenkin ei. Joka tapauksessa tämä ongelma on ehdotettu ratkaistavaksi palauttamalla osinkotulon kahdenkertainen verotus.
Ehdotuksen osuvuutta voi verrata siihen, että lähtisi poikkisahatun haulikon kanssa mukaan tikanheittokisaan.
Suomessa on 650 000 osakkeiden omistajaa. Isona massana tämä ei ole erityinen raharikkaiden kerho. Suurin osa on vaatimattomia piensäästäjiä, jotka jo kertaalleen verotetuista markoista yrittävät säästää itselleen tulevaisuuden turvaa.
Osinkotulon kahdenkertainen verotus osuisi vain ja nimenomaan näihin suomalaisiin piensäästäjiin. Se iskisi suoraan kohti orastavaa kansankapitalismia. Voihan toki näinkin murentaa suomalaista omistusta. Mutta jos tämä ei ole nimenomaisena tarkoituksena, kannattaisi harkita toisenlaisia keinoja.
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja. Teksti on julkaistu Taloustaito-lehdessä helmikuussa 1999. Kaikki jutussa mainitut henkilöt tunnetaan tänään toisella tittelillä ja optioista on paljolti siirrytty muihin rikastumiskonsteihin. Mutta kysymys suomalaisesta omistajuudesta on edelleen yhtä ajankohtainen ja ratkaisematta - ja osakesäästäjän verotus entistä kireämpää.
