veronmaksajat.fi

Tämä mättää koulussa

Sari Lounasmeri

”Esimerkiksi historian opetus on todella täyteen tupattu. Minulla on jäänyt monena vuonna Napoleonin käsittely pintapuoliseksi, ja sitten vanhemmat ihmettelevät, että miksi näin on.” Näin sanoo Iltalehden haastattelema Vuoden luokanopettaja 2013 Kai-Ari Lundell (22.8. iltalehti.fi).

Miksi tämä huolestuttaa Pörssisäätiötä? Taloustietoja opetetaan historian ja yhteiskuntaopin yhteydessä. Vuoden 2016 uudessa opetussuunnitelmassa alakoululaisillekin tuodaan talousosaamista tämän saman ainekokonaisuuden sisällä. Hienoa, että talousasioita lisätään opetussuunnitelmaan. Selvästi se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niitä välttämättä todellisuudessa kaikissa kouluissa ehdittäisiin opettaa, vaikka aineen kokonaistuntimäärää nostettaisiin. Huolestuttavaa. Tämä mättää koulussa.

Opettajat ovat aloittaneet mediassa tärkeän yhteiskunnallisen keskustelun. On syytä keskustella siitä, minkälaisia taitoja tulevaisuudessa tarvitaan. Kuinka tärkeätä on esimerkiksi kaunis käsiala?

On paljon sellaista, mitä haluaisimme lapsien oppivan. Niin paljon, että sitä pitää rajata. Perustaitoja ovat varmasti edelleen lukeminen, laskeminen ja vuorovaikutustaidot. Uudempia perustaitoja ovat tietotekniset taidot ja talousosaaminen. Liikunnan riemukin olisi hyvä omaksua pienestä pitäen. Tähän lisäksi vielä sopivasti tietämystä aikaisemmista ajoista ja ympäröivästä maailmasta.

Ajankohtainen Ukrainan tilanne osoittaa, kuinka talouskeskeinen nykymaailma on. Suoran sodankäynnin sijaan Länsimaat ja Venäjä nokittelevat talouspakotteilla. Talous koskettaa meitä jokaista: laskujen maksaminen, asuntolainan ottaminen, omien eläkepäivien varalle säästäminen. Kyky oman talouden hallintaan vaikuttaa elämän laatuun merkittävästi enemmän kuin kaunis käsiala. Talousasiat ansaitsevat paikan tulevissa opetusohjelmissa omana oppiaineenaan, ei vain osana historiaa ja yhteiskuntaoppia.

Nyt kun opetussuunnitelma on tehty, on tehtävä realistiset linjaukset tarkemmista opetussisällöistä. Kun taloustietämystä halutaan lisätä, pitää sille raivata aineen sisältä tilaa. On tärkeää, että kaikkien koulujen opettajat opettavat talousasioita. Näin varmistetaan tiedon tasapuolinen saatavuus. Annetaan kaikille lapsille mahdollisuus oppia hallitsemaan omaa talouttaan.

Sari Lounasmeri on Pörssisäätiön toimitusjohtaja

Kirjoittajasta

Sari Lounasmeri

Sari Lounasmeri on Pörssisäätiön toimitusjohtaja.

Blogeissa