Viidensadan metrin korkeudesta, pilvenpiirtäjän sadannesta kerroksesta, silmien alle levittäytyy 25 miljoonan asukkaan Shanghai. Joen toisella puolen kajastaa historia ja sen brittiläiset, ranskalaiset ja amerikkalaiset jäänteet. Suoraan alla velloo nopea muutos. Tuhansien pilvenpiirtäjien meri on rakennettu vanhoille riisipelloille viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Jos päivä olisi (poikkeuksellisesti) kirkas, koko tuo väkimäärä – saman verran kuin Pohjoismaissa yhteensä - mahtuisi silmänkantaman sisään.
***
Vanha suomalainen tarina Kiina-ilmiöstä oli selvä ja kirkas. Työpaikat karkasivat Suomesta, kun kiinalainen teki samat työt kymmeniä kertoja halvemmalla. Pienin kustannuksin tehdyt tavarat laivattiin sitten tänne Eurooppaan tai Amerikkaan, missä ostovoimaiset kuluttajat asuivat.
Tuo vanha tarina on mennyttä. Kiinassa palkat nousevat sitä vauhtia, ettei sinne enää kannata lähteä halvan työn perään, jos ei muuta syytä ole. Joku on tullut jo takaisinkin.
Uusi tarina liittyy markkinoihin. Ne ovat niin valtavat ja kasvavat sellaista tahtia, että kansainvälisen yrityksen on pakko mennä Kiinaan, jos aikoo ylipäätään menestyä.
Siksi Shanghaissakin on parisataa suomalaista yritystä. On myös FinChi, Finpro, Tekes, Aalto, VTT, Visit Finland, Invest in Finland, MEK ja ties mitä.
Läheisessä Kunshanissa majaansa pitää Kone, joka on noussut lyhyessä ajassa Kiinan hissimarkkinoiden ykköseksi. Se on iso juttu, kun koko maailman uusista hisseistä ja liukuportaista kaksi kolmannesta rakennetaan Kiinaan.
***
Koneen tavoin tähän uuteen Kiina-tarinaan kytkeytyy tiiviisti Helsingin pörssin kansainvälisten yritysten menestys. Monen pienemmänkin, vaikka markkinan suuri koko on jo haaste sinänsä.
Tuotanto Kiinassa on yhä harvemmin vaihtoehto sille, että tuotetaan Suomessa. Tai vienti Suomesta vaihtoehto toiminnalle Kiinassa. Sen sijaan jos yritys onnistuu Kiinassa, se parhaassa tapauksessa voi heijastua toimintaan Suomessakin.
Tosin ihan hyvä kysymys on myös se, mitä muuta kuin fanittaminen meille jää siteeksi sellaiseen suuryhtiöön, jonka omistajat, tuotanto ja markkinat ovat maailmalla ja vähät verotkin kenties uitetaan jonnekin Hollannin kanaviin?
Kun kysyin Shanghaissa, mitä Suomesta viedään nykyisin Kiinaan, ensimmäinen vastaus oli ”puutavaraa”. Seuraavaksi - pienen mietinnän jälkeen – ”turkiksia”. Hetken aikaa päässä humisi tunne, että kellot on käännetty sata vuotta taaksepäin.
Kun tarkistin tilastoista, luvut näyttivät surkeilta. Vienti Suomesta Kiinaan on vähentynyt tänä vuonna 11 prosenttia, kun EU:n vienti kasvoi 10 prosenttia.
***
Tämän uuden Kiina-tarinan kanssa seuraava (Juha Sipilän?) hallitus joutuu painimaan. Miten edistää suomalaisten yritysten menestystä maailmalla niin, että se poikii hyvinvointia ja vaurautta myös tänne kotikulmille?
Jos tähän ei löydy viisautta, kotoisten sotepulmienkin ratkominen saa lisää vaikeuskertoimia, kun maksajat puuttuvat.
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja
