Tilastokeskus julkaisi juuri tuoreet rakennuslupatilastot. Taantuma-ajan tablitsat ovat matalapaineista luettavaa. Liukuvaa vuosisummaa kuvaavan käyrän pää on alempana kuin koskaan – 15 vuoteen. Eivät pyöri sementtimyllyt, ja harvassa ovat kaupunkien silueteissa nostokurjet.
Asuntorakentamisen osalta lähinnä pääkaupunkiseudun kerrotalorakentaminen on pitänyt tämän rakennusmuodon käyrän suhteellisen vakaana. Selvää kuitenkin on, että kun absoluuttinen rakennettavien kuutioiden määrä laskee ja väki muuttaa kasvukeskuksiin, rakentuu samalla painetta kasvukeskusten niin vuokra- kuin omistusasuntomarkkinaan. Kaupungistuminen nopeutuu taloudellisesti nahkeina aikoina – väki pakkautuu pääkaupunkiseudulle ja muutamamaan kasvukeskukseen.
Asumisen hinnan järkeistyminen tuskin on edessä, päin vastoin. Jonain päivänä tämäkin taantuma, jonka pohjaa tuskin on vielä nähty, väistyy ja saatamme nähdä melkoisen rykäisyn asuntojen hinnoissa. Siis saatamme. Entäpä jos tässä välillä tapahtuu suurempi muutos arvoissa ja omistamisen halussa, jakamistaloudesta tulee todellisuutta.
Ajattelen, että omakotitaloasumisen suhteellinen osuus tulee pysyvämmin jäämään takavuosia merkittävästi alhaisemmalle tasolle. Ne talot, jotka rakennetaan, ovat pienempiä, ja ne rakennutetaan valmiiksi. Hartiapankkirakentamisen kyvythän hiipuvat sitä mukaa kuin sotien jälkeiset sukupolvet väsyvät reuhtomaan lastensa ja lastenlastensa rakennustyömailla.
Toivon olevani väärässä, mutta talouden elpymisen eteen saanemme niellä vielä monet kalkit, eikä käytettävissä oleviin tuloihin taida olla tulossa merkittäviä muutoksia vuosiin. Samaan aikaan asuntolainojen korkovähennys surkastuu pois. Super-matalissa koroissahan sitä kovin moni edes kunnolla huomaa. Kun talous euroalueella aikanaan elpyy, myös korkotaso hakeutuu jonnekin 3-4 %:n kieppeille, ja asuntolainasta maksetaan vaikkapa 5 %. Ihmisten kyvykkyys investoida asuntoihin on merkittävästi pienempi, jollei tuhti perintö sitten napsahda kohdalle. Kun olemassaoloa ei ole enää niin trendikästä ilmaista isolla asunnolla, ihmiset eivät vaihda asuntoja totuttuun tapaan ja nykyistä useampi valitsee vuokra-asunnon. Olettaen, että niitä vain jotenkin siedettävään hintaan on saatavilla.
Vuokra-asuntojen tarjontaan on erityisesti pääkaupunkiseudulle huudettu lisäystä ja huutoon ovat vastanneet lähinnä asuntorahastot – hyvä niin. Asuntoihin sijoittaminen rahastojen kautta tullee olemaan merkittävässä asemassa jatkossakin, mutta siiitäkin uutuuden viehätys karisee aikanaan. Samalla kapenevat väistämättä rasvaisimmat rahastojen hallinnointipalkkiot.
Entäpä, jos vuokra-asuntoon sijoittaminen suoraan tuleekin kiinnostavammaksi. Runsaan 200 000 yksityisen vuokranantajan joukkoon liittyy vaikkapa muutama kymmenen tuhatta uutta. Ihmiset asuvat ehkä aiempaa pienemmissä omistusasunnoissa, saavat ne nopeammin maksettua ja hankkivatkin ensimmäisen sijoitusasuntonsa jo kolmekymppisenä ja toisen kolmevitosena. Jonkun ne asunnot pitää rakentaa, ja siitä generoituu työtä - ja asuntoja niitä tarvitseville. Samalla asuntosijoittaja turvaa tulevaisuuttaan omatoimisesti.
Tommi Rytkönen on Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja
