Tilastokeskusten tuoreimpien lukujen mukaan työllisyysaste Suomessa on 67 prosenttia ja työttömyys yli 10 prosenttia. Ruotsissa komission kevätennusteen mukaan työllisyysaste on nyt 80 prosenttia. Ei ihme, että Ruotsin julkinen talous voi paremmin eikä maassa ole käytännössä minkäänlaista kestävyysvajeongelmaa.
Suomessakin työllisyystavoitteiden merkittävyys on tunnistettu jo pitkän aikaa. Hallitusohjelmat ovat Lipposen ajoista lähtien aloittaneet talousosionsa työllisyyden korostamisella. Punamultakausi 2003-2007 pääsi hyviin tuloksiinkin, tosin tuolloin merkittävässä roolissa oli kansainvälisen talouden hyvä vetoapu.
Kasvavan kestävyysvajeen olosuhteissa emme voi enää luottaa siihen, että kansainvälinen talous auttaa työllisyystavoitteiden saavuttamisessa. Tarvitaan sellaisia rakenteellisia uudistuksia, jotka johtavat selvästi nykyistä korkeampaan työllisyysasteeseen kansainvälisestä suhdannetilanteesta riippumatta.
Miten tähän voitaisiin päästä? Otan yhden konkreettisen esimerkin.
Päähallituspuolue Keskusta ilmoitti vaalitavoitteissaan kannattavansa kokeilua perustulosta. Puolue ei määritellyt tarkemmin, millaista perustuloa se ajaa. En kannata perustuloa, mutta kannatan sen myönteisten ominaisuuksien hyödyntämistä.
Jotta vältetään perustuloon liittyvä taistelu nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän muuttamisesta ja jotta vältetään perustulon riskialttiit kannustinvaikutukset (mahdollisuus tulla toimeen ilman työntekoa), kannattaisi luoda perustulo vain työmarkkinoille osallistuvien käyttöön. Perustuloon tulisi oikeuttaa vain ne, jotka sitoutuvat tekemään töitä.
Meidän kannattaisi kokeilla järjestelmää, jossa ihminen saisi itse valita työmarkkinoiden ja perustulon tai nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän väliltä. Työn perustulo voisi olla 200-300 euroa kuukaudessa, mutta samaan aikaan ei tulisi oikeutta muihin sosiaaliturvaetuuksiin. Luonnollisesti perustuloon liittyisi vapaa ja rajoittamaton työnteko-oikeus, jollakin minimituntimäärällä.
Valitsemalla perustulon ja sitoutumalla hankkimaan korvaavan tulon työmarkkinoilta (olkoon se silppua, osa-aikaista tms), saisi yhteiskunnalta tukea työhön osallistumista varten perustulon muodossa (efektiivinen veroaste alas) ja tarjolla oleva matalapalkkaisempikin työ muuttuisi houkuttelevammaksi. Tulojen kasvaessa riittävästi perustulo verotettaisiin pois.
Jos työn perustulo ei houkuttelisi, kaikilla säilyisi mahdollisuus pysytellä täsmälleen nykyisenkaltaisen sosiaaliturvajärjestelmän piirissä ilman muutoksia.
Miten ihmiset käyttäytyisivät? Veikkaan, että hyvin monet epävarmojen työsuhteiden viidakossa kamppailevat, ajoittaisesta työttömyydestä ja jatkuvista byrokratia- ja kannustinongelmista kärsivät saisivat näin vakuutuksen sille, että työnteko ja lyhyempiekin pätkien tekeminen ja haaliminen kannattaisi. Voin paljastaa, että samaa veikkaa kohtuullisen suuri ja arvovaltainenkin joukko tutkijoita ja ekonomisteja – menkää vaikka kysymään.
Paljonko työn perustulo maksaisi? Mahdoton sanoa. Toimiessaan toivotulla tavalla se houkuttelisi pitkäaikaistyöttömiä, vajaatyöllistettyjä ja opiskelijoita lisäämään työntekoa tarttumalla erilaisiin tarjolla oleviin silpputyömahdollisuuksiin. Tätä kautta etuusmenot vähenisivät ja verotulot kasvaisivat. Mallia kannattaisi kokeilla jollakin riittävän suurella kaupunkiseudulla määräajan ja arvioida tulokset sitten.
Työn perustulolle vielä parempi vaihtoehto olisi korkeapalkkaisten kokoaikatöiden lisääminen työmarkkinoille ilman yhteiskunnan tukea, mutta tällaista maailmaa eivät poliitikot voi valitettavasti Smolnassa noin vain valita. Yritetty on.
Ville Kopra on Miltton Networks Oy:n johtava asiantuntija
