Suomen eläkepolitiikkaa on viime vuosien aikana kiitettävästi arvioitu myös kansainvälisestä näkökulmasta. Hyväksi on havaittu, mutta parannettavaakin on löytynyt. Tuoreista arvioista löytyy yksi yhteinen parannuskohde.
Vuonna 2013 eläketaloustieteen huippuasiantuntija Nicholas Barr arvioi Eläketurvakeskuksen toimeksiannosta eläkkeiden riittävyyttä ja rahoitusta. Eläkkeiden riittävyyteen liittyvänä ongelmana Barr nosti esiin eläkeläisten kansainvälisesti vertaillen korkean köyhyysriskin.
Tänä vuonna julkaistiin päivitetty Melbourne Mercer Global Pension Index, jossa vertailtiin 25 maan eläkejärjestelmiä eläkkeiden riittävyyden, järjestelmän kestävyyden ja hallinnon luotettavuuden näkökulmasta. Suomi sijoittui kuudenneksi, samaan ryhmään muun muassa Ruotsin kanssa. Tämän ryhmän maissa on rakenteeltaan terve eläkejärjestelmä, jossa on monia hyviä piirteitä, mutta parannettavaa on sen verran, ettei kuulu parhaaseen A-ryhmään. Yksi Suomen sijoitusta heikentänyt seikka oli vähimmäiseläkkeen matala taso.
Niin ikään tänä vuonna EU julkaisi laajan raportin The Pension Adequacy Report. Myös tämä tutkimus nostaa esiin Suomessa korkean eläkeläisten köyhyysriskin. Lohtua voi etsiä siitä, että hyvin tiukasti määritelty köyhyysriski samoin kuin vakavassa materiaalisessa puutteessa elävien osuus on Suomessa huomattavan matala.
Euroopan unionin ihan tuoreesti julkaisema Maria Vaalavuon tutkimus heittää lisää vettä kiukaalle. Vaalavuo tutki erityisesti köyhyyden tai pienituloisuuden pysyvyyttä EU-maissa. Nelivuotisen seurannan tulokset osoittavat, että Suomessa köyhyys on pitkäkestoisempaa kuin EU-maissa keskimäärin. Tarkemmassa erittelyssä pitkäaikainen köyhyys paikantuu Suomessa erityisesti vanhuuseläkeikäisiin. Ei ole vaikeata ymmärtää, että neljä vuotta kestävä pienituloisuus on toimeentulon kannalta paljon hankalampaa kuin vuoden pituinen pienituloisuus. Pienituloisten eläkeläisten osalta kysymys on pitkästä, yleensä koko loppuelämän kestävästä taloudellisesta niukkuudesta.
Suomen muutoin hyvässä kuosissa olevan eläkepolitiikan akilleenkantapää on siis se, että meillä on paljon väestön yleiseen toimeentuloon nähden pienituloisia eläkeläisiä. Vaikka tiukemmin määritelty köyhyys samoin kuin vakavia materiaalisia puutteita kokevien eläkeikäisten osuus on Suomessa EU-maihin verrattuna pienemmästä päästä, niin tosiasiaksi jää, että Suomessa on muihin maihin verrattuna iso joukko eläkeläisiä, joiden toimeentulo on niukka ja lisäksi myös pysyvä olotila.
Vuoden 2017 alussa voimaan tuleva eläkeuudistus ei tätä ongelmaa ratkaise, joskin ilmeisesti aavistuksen helpottaa. Sitä ei ratkaise myöskään ensi vuoden alussa tapahtuva takuueläkkeen nosto, vaikka hitusen sekin tuo helpotusta. Asia vaatisi oman perinpohjaisen selvityksen. Sen verran tiedetään, että kyse ei ole vain työ- ja kansaneläkkeistä, vaan myös verotuksesta, muusta sosiaaliturvasta ja perherakenteista. Eläkeläisten pienituloisuus liittyy erityisesti yksin asumiseen.
Ja kyse on tietenkin myös siitä, pidetäänkö ongelmana ison ihmisryhmän joutumista viettämään vanhuutensa jos ei nyt ihan köyhyydessä niin ainakin penniä venyttäen.
Professori Hannu Uusitalo
