Suomen eläkepolitiikka on menestystarina. Eläketurvakeskus julkaisi 14.9 uutta tuoretta näyttöä tälle tosiasialle. Ekonomistit Kati Ahonen ja Risto Vaittinen ovat tutkineet eläkeikäisten kulutuksen kehitystä 27 vuoden aikana.
Tutkimus osoittaa, että eläkeikäiset ovat sekä kulutuksella että tuloilla mitattuna paremmin toimeentulevia kuin koskaan aiemmin. Toinen tärkeä havainto on, että eläkeikäisten ja työikäisten väliset kulutuserot ovat kaventuneet. Esimerkiksi vuonna 1985 eläkeiän kynnyksellä olevat 60–64-vuotiaat kuluttivat 70 prosenttia siitä, mitä parhaassa työiässä olevat (45–49-vuotiaat) kuluttivat. Sama suhde vuonna 2012 oli 96 prosenttia. 60–64-vuotiaat ovat kasvattaneet suhteellista kulutustaan lähes neljänneksellä parhaassa työiässä oleviin nähden.
Myös eläkeikäisten kotitalouksien kulutuksen rakenne on lähentynyt työikäisen väestön kulutusta. Kuten työikäisilläkin, asumisen ja liikennemenojen osuus kulutusbudjetista on noussut ja elintarvikkeiden osuus on laskenut. Edelleenkin eläkeikäisten kulutuskorissa painottuvat asuminen ja elintarvikkeet enemmän kuin työikäisessä väestössä.
Tulojen ja kulutuksen eriarvoisuus on koko tutkimuksen kattaman ajan ollut suurempaa eläkeikäisten keskuudessa kuin työikäisissä. Toisaalta eriarvoisuus on kasvanut työikäisiä vähemmän. Kun julkisten palveluiden käyttö otetaan huomioon, niin eriarvoisuus on pienempää sekä työ-, että eläkeikäisten välillä että niiden sisällä.
Tutkimus kattaa yli neljännesvuosisadan eli vuodet 1985–2012. Jos tarkastelu olisi ulottunut 1960-luvulle saakka, jolloin työeläkejärjestelmä perustettiin, menestystarina olisi näyttäytynyt vielä huikeampana.
Ahonen ja Vattinen tekivät tutkimuksensa vertaamalla 25–59 vuotiaita yli 60-vuotiaisiin. Edellisiä he kutsuvat työikäisiksi ja jälkimmäisiä eläkeikäisiksi. Pitää muistaa, että heidän eläkeikäisissään on työssäkäyviä ja työikäisissä on eläkeläisiä. Tämä tuo tuloksiin jonkin verran likimääräisyyttä, mutta ei horjuta perustuloksia.
Vuoden 2005 ja 2017 eläkeuudistukset heikentävät jonkin verran eläkeläisten asemaa työssäkäyviin verrattuna, elleivät työurat reippaasti pitene. Tästä ei kuitenkaan pidä päätellä, että menestystarina olisi päättymässä. Nämä uudistukset osoittavat, että kolmikantaisesti on kyetty sopimaan siitä, miten eläkejärjestelmän sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys turvataan ikärakenteen muuttuessa ja talouden myllerryksissä.
Professori Hannu Uusitalo
