Vaalikevät on herättänyt kysymyksen seuraavan hallitusohjelman rakenteesta. Gallupjohtaja Juha Sipilän ja monen muun suulla on esitetty, että jatkossa hallitusohjelmasta tehtäisiin “strategisempi” eli tiiviimpi ja vähemmän konkreettinen. Vasta myöhemmässä vaiheessa kesällä ohjelma konkretisoitaisiin toimintasuunnitelmaksi, joka hyväksyttäisiin hallituksen ensimmäisessä budjettiriihessä.
Tätä sapluunaa esitti myös valtiosihteeri Olli-Pekka Heinosen vetämä nk. Ohra-työryhmä (“valtioneuvoston ohjausrakenteen kehittäminen”), joka jätti raporttinsa pääministerille viime viikolla.
Luin Ohra-raportin ja pidin siitä paljon. On hyvä kehityssuunta, että päätöksentekijät asettavat tavoitteita ja virkavalmistelu tuottaa näitä koskevia keinoja ja vaihtoehtoja. Samoin on fiksua vähentää erillisstategioiden määrää ja järjestää niille, joita tehdään rahoitus kehysten yhteydessä – turhia papereita on turha kirjoitella.
Aina on kannatettavaa parantaa tiedontuotannon laatua, yhtenäisyyttä ja ajankohtaisuutta.
On kuitenkin hyvä tehdä myös muutama varauksellinen huomio ennen kuin voidaan katsoa Suomen olevan hallitusohjelman muoto-opilla pelastettu.
Ensinnäkin piru asuu yksityiskohdissa, eikä konkreettisten päätösten tekemisestä tule sen helpompaa lykkäämällä niitä kesälle ja budjettiriiheen. Poliittinen tuska esim. säästöjen suhteen säilyy.
Toisekseen virkavalmistelun rooli poliittisiin päätöksentekijöihin nähden kasvaa. Tässä voi syntyä tunnistamattomia railoja. Päätöksenteon pakko vyöryy päälle nopeasti kesälomien jälkeen, ja jos valmistellut keinot eivät miellytäkään, uusia ei ole aikaa valmistella. Kesälomat palavat monilla ja niillä joilla ei pala, riittää pään raapimista lomilta palattuaan.
Kolmanneksi - on akateeminen kysymys, parantuuko hallituksen reagointikyky toivotulla tavalla prosessia muuttamalla. Hallitusohjelmat eivät tähänkään asti ole sitoneet sen enempää kuin, mitä hallitus itse haluaa. Kevään kehysriihi on jatkossakin se päätöksentekofoorumi, joka tuottaa täsmälleen sen lopputuloksen kuin mihin poliittisesti on valmiuksia ja keskinäistä luottoa. Paperin nimellä (kehyspäätös, toimintasuunnitelma tms.) ei ole merkitystä.
Ja viimeiseksi vaikkakaan ei vähäisimmäksi – nykyisen sinipunapohjan vaikeudet eivät johtuneet liian tarkasta hallitusohjelmasta. Kataisen-Urpilaisen hallitus toteutti ohjelmansa hyvin tarkasti, eivätkä Suomen ongelmat johdu tuon paperin toimenpiteistä - päinvastoin: ilman sopeutustoimia ja kasvun tukemista tilanne olisi tällä hetkellä vielä huonompi. Hallitus ei ollut ohjelmansa, vaan korkeintaan itsensä ja eduskunnan vanki.
Nykyhallituksen vaikeudet johtuvat siitä, että päähallituspuolueilla ei ole sellaista voimaa eduskunnassa, jota tarvittaisiin parempaan päätöksentekokyyyn hallituksen sisällä. Tämä asia voi korjaantua, jos puolueita on selvästi vähemmän, tai jos kahden pääpuolueen yhteenlaskettu paikkamäärä nousisi yli sadan. Pelkällä strategisemmalla hallitusohjelmalla tilanne ei korjaannu.
Ville Kopra on johtava asiantuntija Miltton Networks Oy:ssä
