Hallitus on kertonut toimenpiteet, joilla on tarkoitus parantaa maan kilpailukykyä ja laskea yksikkötyökustannuksia.
Kansalaisen - tavallisen palkansaajan - kannalta loppiaisen ja helatorstain muuttaminen palkattomiksi vapaapäiviksi, ensimmäisen sairauspäivän karenssi ja sairauspäivien korvaustasojen heikentäminen, ylityökorvausten puolittaminen, sunnuntaikorvausten pienentäminen ja vuosilomien lyhentäminen ovat erittäin ikäviä asioita. On helppo ymmärtää, että asia ei mene tajuntaan ja esitettyä kokonaisuutta on mahdoton hyväksyä.
Hallituksen kilpailukykypaketista on tasapaino kaukana. Työnantajat saavat 30 miljoonan panoksella työntekijän muutosturvaan noin 2 700 miljoonan potin työvoimakustannusten alentamisen kautta. Se on modernia Robin Hood-politiikkaa, jossa otetaankin kansalta ja annetaan rikkaille.
Valtiovarainministeriö on viisaudessaan ja optimismissaan laskenut, että vuoteen 2019 mennessä syntyy noin 50 000 uutta työpaikkaa. Laskelma tuntuu kovin suurelta, jos sitä vertaa vaikkapa kela-maksun poistamisen ja yhteisöveron alentamisen tuomiin dynaamisiin vaikutuksiin. Saattaa käydä, että dynaamisia vaikutuksia ja työpaikkoja odotellessa kurki kuolee ennen kuin suo sulaa.
***
Kokonaan toinen asia on hallituksen esittämän kilpailukykypaketin periaatteellinen puoli. Hallitus aikoo rajata toisin sopimisen mahdollisuutta ja säätää enimmäistason, jota paremmin osapuolet eivät enää voisi sopia. Tähän asti lainsäädäntö on taannut minimitason, josta voidaan sopia toisin parempien ehtojen saavuttamiseksi.
Hallitus on nyt paljastanut todelliset kasvonsa ja asettunut työnantajan puolelle. Mitään muuta johtopäätöstä ei voi vetää, kun hallitus laatii lainsäädäntöön minimitason, josta ei voi sopimuksin poiketa kuin alaspäin.
Hullu juttu. Tähän asti työ on ollut valtiovallan erityisessä suojeluksessa ja lainsäädäntö on tehty työntekijän aseman turvaksi. Jatkossa halutaan turvata työnantajan asema.
Oi aikoja, oi tapoja!
Hallituksen esittämät toimenpiteet ovat erittäin suuri rajoitus sopimusvapauteen ja kollektiiviseen neuvotteluoikeuteen. Onkin tarkasti selvitettävä, onko sopimusvapauden rajoittaminen Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten ja perustuslain vastainen.
Hallituksen toimenpiteet ovat vakava uhka suomalaiselle sopimusyhteiskunnalle, jota on rakennettu vuosikymmenien ajan neuvottelemalle ja yhdessä sopien. Yksityisen sektorin "kilpailukykypaketin" maksajaksi laitetaan ennen kaikkea julkisen sektorin työntekijät sekä pieni- ja keskituloiset naiset. Monen pienipalkkaisen ihmisen toimeentulo riippuu oikeasti paljolti sunnuntaityöstä ja ylityökorvauksista.
Palkka- ja talouspolitiikan koordinaatio sekä maltilliset palkkaratkaisut ovat olleet aikaisemmin avain Suomen menestykseen. Palkkamaltin saavuttaminen seuraavalla neuvottelukierroksella on hallituksen esitysten jälkeen erittäin vaikeaa. Odotettavissa on mitä suurimmalla todennäköisyydellä levottomuuksia työmarkkinoilla ja seuraava neuvottelukierros vuoden kuluttua on tuskainen ja raskas.
Syy työnantajan erittäin passiiviseen käyttäytymiseen yhteiskuntasopimusneuvottelupöydässä on kirkastunut hallituksen ilmoituksen jälkeen. He ilmeisesti tiesivät, mitä tuleman pitää. Vai kertooko se omaa kieltään työnantajapatruunoiden heikosta luottamuksesta omaan neuvotteluvoimaansa ja –kykyynsä?
***
Kilpailukyvyn parantamista kuvaavan 5+5+5 prosentin kolmiloikan ensimmäinen loikka taisi mennä tällä kertaa ylipitkäksi. Kaikki yleisurheilusta vähänkin tietävät tietävät myös, että se tarkoittaa hypyn hajoamista ja huonoa tulosta.
Elämme tänään Suomessa levottomia aikoja, jotka ovat seurausta edelleen jatkuvasta talouden taantumasta ja kasvavasta työttömyydestä sekä kiristyvästä maahanmuuttopoliittisesta tilanteesta. Miksi ihmeessä hallitus haluaa omilla toimenpiteillään lisätä yhteiskunnallista rauhattomuutta? Tässä tilanteessa se on tulitikkuleikkiä ruutitynnyrin lähellä.
Hallituksen toimintatapa kertoo jotakin myös hallituspuolueiden olemattomasta työmarkkinakokemuksesta ja sen toimintalogiikasta. Tilannetta ei helpota pätkääkään se, että sen ulkopuolisina neuvonantajina hääräävät henkilöt, joiden vastenmielisyys ay-liikettä kohtaan on tiedossa. Jotakin luulisi historiankin opettaneen.
Lopuksi on hyvä muistaa, että aina voi tehdä vaihtoehtoista politiikkaa. Yhteiset ratkaisut on mahdollista löytää ilman sanelua.
Antti Palola on STTK:n puheenjohtaja
